Kirjoittajan ohjeet

Jamk Arena välittää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tuotettua, tutkittua ja uutta tietoa. Jamk Arenalla julkaistaan yleistajuisia, suurelle yleisölle suunnattuja artikkeleja (Jamk Arena Public) sekä ammatillisia artikkeleja (Jamk Arena Pro). Voit kirjoittaa suomeksi tai englanniksi.

Jamk Arenan kirjoittajat ovat pääsääntöisesti Jamkin henkilökuntaan kuuluvia asiantuntijoita ja opiskelijoita. Artikkeleissa voi olla mukana Jamkin ulkopuolisia asiantuntijoita, mutta käsikirjoituksen hyväksymisen perusteena on, että vähintään yksi kirjoittajista kuuluu Jamkin henkilökuntaan. Julkaisemme myös Jamkin opiskelijoiden kirjoittamia, laadukkaita kirjoituksia harkinnan mukaan. Opiskelijoiden artikkelin olisi hyvä liittyä esimerkiksi Jamkin sisäiseen kehittämiseen, TKI- ja/tai opetustyöhön, eikä olla oppimispäiväkirja omista opinnoista. Opiskelijoiden kirjoittamat artikkelit eivät kuitenkaan kuulu opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) julkaisutiedonkeruun piiriin.

Jos olet tarjonnut tai tarjoamassa samaa aihetta käsittelevän käsikirjoituksesi toiselle kustantajalle, niin kerro tästä Jamk Arenan toimituskunnalle. Jamk Arenassa julkaistavat artikkelit sisältävät uutta ammatillista tietoa, jota ei ole aikaisemmin julkaistu OKM:n tiedonkeruussa raportoivassa muodossa.

Ehdota julkaisusi yhteyteen avainsanoja, jotka ovat asian käsittelyn kannalta vakiintuneita käsitteitä. Asiasanojen käytettävää muotoa varten käytä Yleistä suomalaista ontologiaa (YSO).

Opiskelijan kanssa yhteiskirjoittaminen

Jamk Arenalla on mahdollista julkaista myös henkilökunnan jäsenen sekä opiskelijan kirjoittamia yhteisjulkaisuja. Tällaisen artikkelin aihe voi nousta esimerkiksi opiskelijan tekemästä opinnäytetyöstä, kehittämistehtävästä tai TKI-projektista.

Artikkeli käsitellään Jamk Arenan toimituskunnassa samaan toimitusprosessin mukaan kuin muutkin verkkolehtiin tarjotut artikkelit. Yleistajuiset artikkelit julkaistaan Jamk Arena Public -lehdessä ja ammatilliset artikkelit Jamk Arena Pro -lehdessä. Toimituskunta antaa palautetta artikkelin käsikirjoituksesta ja ammatillisille artikkeleille pyydetään lisäksi arviointi Jamk Arenan asiantuntijapoolista.

Yhteisartikkeleissa noudatetaan Jamk Arenan verkkolehtien yleisiä kirjoitusohjeita. Lisäksi seuraavat asiat on huomioitava opiskelijan ja henkilöstön jäsenen yhteisjulkaisuissa:

  • Opinnäytetyön pohjalta kirjoitettu julkaisu ei voi olla tiivistelmä opinnäytetyöstä, vaan työstä nostetaan esiin jokin tietty näkökulma, jota uudessa julkaisussa syvennetään. Julkaisun täytyy tuottaa uutta tietoa.
  • Yhteisjulkaisussa on tärkeää yhteinen tekijyys eli kirjoittajaksi merkitty henkilöstön jäsen on myös vastuussa julkaisun sisällöstä. On huomioitava, että henkilöstön jäsenen panoksen täytyy olla merkittävä ja näkyä julkaisun sisällössä.
  • Mikäli yhteisjulkaisu perustuu opiskelijan opinnäytetyöhön, asia mainitaan artikkelin lopussa erillisessä infolaatikossa ilman erillistä korostamista itse tekstissä.
  • Yleisiä viittauskäytänteitä noudatetaan tekstissä ja lähdeluettelossa asianmukaisesti. Toistuvaa opinnäytetyöhön viittaamista on vältettävä.

Tarkemmat ohjeet kirjoittajalle ovat Jamkin intranetissä (vaatii kirjautumisen).

Yleistajuiset artikkelit

Yleistajuisilla julkaisuilla tarkoitetaan julkaisuja, jotka levittävät tutkimus- ja kehitystyöhön perustuvaa tietoa suurelle yleisölle ja joiden sisällön ymmärtäminen ei edellytä erityistä perehtyneisyyttä alaan. Yleistajuisissa artikkeleissa kieli on hyvä pitää yleistajuisena ja vältettävä ammattislangia tai -kieltä.

Ohjepituus yleistajuiselle artikkelille Jamk Arenassa on noin 3 000–6 000 merkkiä, ml. välilyönnit, pl. lähdeluettelo. Ohjepituus ei ole mikään ehdoton, vaan tarvittaessa teksti voi olla lyhyempi tai pidempi.

Ammatilliset artikkelit

Ammatillisella julkaisulla tarkoitetaan julkaisuja, jotka levittävät tutkimukseen ja kehitystyöhön perustuvaa tietoa ammattiyhteisön käyttöön. Ammatillisten julkaisujen pääasiallinen lukijakunta on alalle koulutettua, joka soveltaa tietoa käytännön työssään.

Ohjepituus ammatilliselle artikkelille on noin 5 000–10 000 merkkiä, ml. välilyönnit, pl. lähdeluettelo. Tarvittaessa kirjoitus voi olla myös ohjepituutta laajempi.

Podcastit ja videot

Podcastit ja videot julkaistaan Jamk Arenalla upotuksena esimerkiksi YouTubesta, Panoptosta, Soundcloudista tai Spotifysta, mikäli ne täyttävät julkaisutiedonkeruun kriteerit. Julkaisutiedonkeruun vuoksi videot ja podcastit tulee julkaista Jamkin ylläpitämillä kanavilla, joilla on oma toimituskunta.

Toimitusprosessi

Toimita julkaisusi kuvineen ym. liitetiedostoineen sähköpostilla arena@jamk.fi.

Kaikki Jamk Arenalla julkaistavat julkaisut käyvät toimituskunnan arvioitavana. Saat palautetta toimituskunnalta julkaisustasi ja voit palautteen pohjalta muokata julkaisuasi. Saat palautetta ja korjausehdotuksia myös kieliasusta.

Toimituskunta ilmoittaa, kun julkaisusi on julkaistu ja hoitaa artikkelien ilmoittamisen JUSTUS-julkaisutietojen tallennuspalveluun. Podcastien ja videoiden osalta vastuu tietojen tallentamiseen JUSTUS-tallennuspalveluun on tekijällä itsellään.

Toimituskunnalla on myös oikeus päättää olla julkaisematta julkaisua.

Tarkemmat ohjeet kirjoittajalle ja tietoa toimitusprosessista Jamkin intranetissä (vaatii kirjautumisen).