Kirjoittajan Matti Hakamäki artikkelit (22)

Arena Pro
Sääntelyllä vai suosituksin? Kohti vaikuttavaa terveyskäyttäytymisen muuttamista
20.5.2025Paljon on tehty käyttäytymisen muutokseen tähtäävää ponnistelua, mutta milloin se on tuloksekasta ja milloin tavoite jää saavuttamatta väärän eetoksen vuoksi?

Arena Public
Mistä teemoista ja millä tietopohjalla eduskunta keskusteli liikunnan edistämisestä 8.5.2025
19.5.2025Kun kansanedustajat keskustelevat eduskunnassa liikunnan edistämisestä, puheenvuoroissa näkyy sekä oma elämänkokemus että hankittu tieto.

Arena Public
Muuttuva väestö Suomessa: ulkomaalaistaustaisten lasten raportointi tutkimuksissa
2.5.2025Lasten määrän vähentyminen on herättänyt keskustelua Suomessa. Myös lapsiväestön rakenne on muuttunut ja ulkomaalaistaustaisten osuus kasvanut. Aina ei ole selvää, mitä ulkomaalaistaustalla tarkoitetaan.

Arena Public
Urheilun vapaaehtoistyön arvon määrittely ja toiminnan vaikuttavuus
24.4.2025Vapaaehtoisten tekemän työn arvoa korostetaan edunvalvonnassa ja juhlapuheissa. Arvon määrittelyllä voi olla vaikutuksia myös toiminnan vaikuttavuuden ja tehokkuuden edistämisessä.

Arena Public
Informaatio-ohjauksella ja verkostoitumisen tukemisella pyritään edistämään hanketoiminnan vaikuttavuutta Suomi liikkeelle -ohjelmassa
16.4.2025Miten ohjauksella ja tiedonvälityksen tukemisella saadaan paikalliset kehittämishankkeet palvelemaan kansallisen liikuntapolitiikan tehokasta toteuttamista, ja miten se näyttäytyy hanketoimijalle.