Ilmastotekoja yhteistyöllä

YK:n ilmastosopimuksesta, Pariisin sopimuksesta ja Euroopan komission asetuksista suuntaviivansa saavia kansallisia ilmastotavoitteita on joskus haasteellista soveltaa Suomen olosuhteisiin sopiviksi, sillä alueelliset erot eri maiden välillä ovat suuria sekä lähtötasojen että kunkin maan ominaispiirteiden osalta. Politiikassa asetetut ilmastotavoitteet ovat moninaisia. Niiden tulisi täyttyä tietyn ajan kuluessa ja vieläpä kokonaisvaltaisesti kestävällä tavalla, huomioiden ekologisen kestävyyden lisäksi myös taloudellisen ja sosiaalisen puolen. Suomen kansallinen ilmastopolitiikka herättääkin ymmärrettävästi tunteita maankäyttösektorin alaisuuteen kuuluvissa yrittäjissä, sillä ilmastotekojen seuraukset eivät usein jakaudu tasaisesti ja niistä koituvat vaikutukset voivat olla alueellisesti merkittäviä. Maankäyttösektorilla tarvitaan uusia innovaatioita ja yhteistyötä, jotta kestävä toiminta saadaan turvattua.

Tavoitteena saavuttaa kestävästi kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vuosittainen nettonielunlisäys

Osana Suomen kansallista ilmastopolitiikkaa maa- ja metsätalousministeriö on laatinut maankäyttösektorille oman ilmastosuunnitelma (MISU), joka kattaa maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön. Suunnitelma myötäilee kansainvälisiä ilmastotavoitteita ja sen päämääränä on edistää maa- ja metsätalouden sekä maankäytön siirtymistä kohti ilmastokestävyyttä kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Ilmastokestävyyttä kohti päästään vähentämällä päästöjä, vahvistamalla nielujen aikaansaamia poistumia sekä sopeutumalla ilmastonmuutokseen. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaan on määritelty sektoria koskevia toimenpiteitä, joilla omalta osaltaan tuetaan Suomen mahdollisuutta saavuttaa tavoite hiilineutraalisuudesta vuoteen 2035 mennessä. Maankäyttösektoria koskien ilmastosuunnitelmassa mainittujen lisätoimien tavoitteeksi on asetettu vuosittainen vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin nettovaikutus vuoteen 2035 mennessä. (Maa- ja metsätalousministeriö, 2022.)

Turvemaat ovat merkittävässä roolissa Suomen kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Soita ja turvemaita on kaikkialla Suomessa ja ne peittävät Suomen pinta-alasta lähes kolmanneksen (Maa- ja metsätalousministeriö, n.d.-a). Eniten niitä löytyy kuitenkin Lapista, Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Turvemaiden käytön rajoittaminen haastaa kokonaisvaltaista kestävyyttä, sillä näillä alueilla merkittävimpiä elinkeinoja ovat maankäyttösektorin alaisuuteen kuuluvat porotalous, maanviljely ja metsätalous. (Maa- ja metsätalousministeriö, n.d.-b). Turpeen nostoa ja käyttöä Suomessa on jo rajoitettu, ja tällä hetkellä kiivasta keskustelua käydään turvemailla tapahtuvasta viljelystä ja metsätaloudesta. Turvemaiden käytön rajoittaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä hiilensidonnan lisäksi linjauksia tehtäessä tulee huomioida myös turvemaiden käytön rajoittamisesta syntyvät taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Turvemailla viljelyä tai muuta elinkeinotoimintaa harjoittavat yrittäjät ovat väistämättä ajautumassa eriarvoiseen asemaan maankäyttöä rajoitettaessa. Pitääkö siis ilmastoteoista vastata vain niiden viljelijöiden, joilla turvemaita on käytössä?

Olipa maalaji mikä hyvänsä, se tuottaa hyvinvoivana paremmin, kuin riistetty maa. Tämän varmistaminen on suomalaisille maanviljelijöille arkea, vaikkei maaperää parantavista toimista päivittäisissä keskusteluissa juuri ilmastotekoina puhuta.

Kun mukaan tarkasteluun otetaan ruokaturva, tulee huomioida myös ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin sään ääri-ilmiöihin, kuten kuivuuteen ja kuumuuteen varautuminen. Turvemaat soveltuvat hyvin nurmiviljelyyn ja sitä kautta niillä voidaan varmistaa esimerkiksi säilörehun tuotantotason säilyminen kuivina kausina. Maa- ja metsätalous perustuvatkin kasvuston kasvattamiseen ja ovat niitä toimialoja, joissa hiiltä konkreettisesti sidotaan maahan, eikä ilmastotekoja kuitata pelkästään maksamalla kompensaatiokorvauksia. Olipa maalaji mikä hyvänsä, se tuottaa hyvinvoivana paremmin, kuin riistetty maa. Tämän varmistaminen on suomalaisille maanviljelijöille arkea, vaikkei maaperää parantavista toimista päivittäisissä keskusteluissa juuri ilmastotekoina puhuta. Tästä tärkeästä työstä ei viljelijälle myöskään juuri lisäeuroja heru, sillä maataloustukien tarkoituksena on taata jokaisen kansalaisen mahdollisuus ostaa ruokaa kohtuulliseen hintaan. Tukia ilmastotekoihin ei tämän jälkeen juuri riitä. Lisäeuroja niihin kyllä tarvittaisiin, sillä maatalous on kärsinyt vuodesta toiseen huonosta kannattavuudesta. (Kasari ym., 2024.) Tilanne on kärjistynyt jo sen verran, että maatalouden investoinnit ovat puolittuneet ja polarisoituneet tietyille alueille, etenkin karjatalouden osalta (Takalampi, 2024). Maatalouteen liittyviä riskejä on rahoittajan silmin haastava hallita, sillä ilmastonmuutos nostaa riskikerrointa satovarmuuden suhteen ja maailman markkinoiden tuuliset hinnat näkyvät tuotteiden reiluina hintavaihteluina (Pankkitieto.net, 2024). Ei siis ihme, etteivät viljelijät syty maksamaan itse tehtäviksi jäävistä ilmastotavoitteiden toimenpiteistä, kun rahoittajatkin empivät sijoitusten kannattavuutta. Alaan liittyy myös monia käytännön ongelmia, kuten se, että poliittiset päätökset vaihtavat usein suuntaa eri hallituskausien mukaan, ja pitkäjänteisen politiikan puute haastaa käytännön toimenpiteiden toteuttamista ja investointien suunnittelua. Hallituskauden kestäessä neljä vuotta, linjaukset muuttuvat niiden mukana, eikä pääomavaltaisen maatalouden suunnitelmallinen kehittäminen ole mahdollista näin nopeassa syklissä. Metsätalouden kohdalla tilanne on vielä haastavampi, sillä metsän kannalta 25 vuottakin on todella lyhyt aika. (Hakala ym., 2024.)

Maatalouden kustannuskriisistä johtuen riskiksi on muodostumassa kansallisen ruokaturvan ja sitä kautta myös huoltovarmuuden heikentyminen. Ilman pankkien myöntämää lainarahaa, ei viljelijällä ole usein mahdollisuutta harjoittaa elinkeinoaan. Samaa vauhtia kannattavuuden laskun myötä karisee myös alan veto- ja pitovoima, sillä alaa ei nähdä enää houkuttelevana suuntana urapolkua suunniteltaessa. Eikä tulisikaan nähdä, sillä kannattavuuden tulisi olla kaiken yrittämisen kivijalka. Maatalouteen tarvitaan siis uusia innovatiivisia näkökulmia ja ansaintamalleja, joilla kannattavuutta voitaisiin nostaa ja nuoremman polven kiinnostus alaa kohtaan herättää.

Reilulla datataloudella lisäarvoa maatiloille

Kuten kaikilla aloilla, maataloudessakin “kehitys kehittyy”, ja olemmekin siirtyneet älymaatalouden aikakaudelle. Tämä näkyy konkreettisesti tilojen toiminnassa: käytössä on yhä enenevissä määrin erilaisia älymaatalouden sovelluksia alkaen EU-tukihakemuksen tekemiseen käytettävästä Vipu-palvelusta aina automatisoituun eläintenruokintaan tai satelliitteja hyväkseen käyttävään peltoviljelyyn saakka. Älymaatalouden perusperiaatteiden mukaisesti ruokaa tulee tuottaa kokonaisvaltaisesti kestävällä tavalla tiedonhallintaa, täsmäviljelyä sekä robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntäen. Täsmäviljely on tärkeässä roolissa ilmastoviisaassa viljelyssä, sillä sen avulla tuotantopanokset saadaan täsmällisesti sinne, minne ne kuuluvat vain silloin, kun niille on oikeasti tarvetta. Täsmäviljelyssä tiedonhallinta on tärkeää, ja termin voi purkaa vielä neljään erilliseen osaan: datan keräämiseen, datan käsittelyyn, datan varastointiin ja datan jakamiseen. Datasta puhuttaessa on hyvä olla selvillä, kuka kerätyn datan omistaa ja millä ehdoilla esimerkiksi viljelijän kannattaa omasta toiminnastaan kerättyä dataa eteenpäin luovuttaa. Reilulla datataloudella tasoitetaan yksilöiden, yritysten ja yhteiskuntien etuja, kun pyrkimyksenä on kasvattaa hyvinvointia, kilpailukykyä ja yhteiskunnan kehittämistä. (Pesonen ym., 2023.)

Maataloudesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että tiedonhallinnan periaatteita on noudatettu jo maanviljelyn alusta saakka, esimerkiksi säähavainnoista kerättyä dataa on merkitty muistiin ja kerrottu jälkipolville. Nykyään dataa kerätään aistihavaintojen ja muistiinpanojen lisäksi myös erilaisia digitaalisia, teknologisia ja automatisoituja sovelluksia käyttäen, joita hyödynnetään todentamaan, ohjaamaan tai ennustamaan esimerkiksi erilaisten viljelytoimenpiteiden vaikutuksia. Datan kerääminen on tärkeää myös siksi, että tulevaisuudenlukutaidon merkitys nyky-yhteiskunnassa on korostunut ja historiaan perustuvan tiedon pohjalta on mahdollista muodostaa ennusteita, joilla tuetaan tulevaisuuden ennustamista. Ennusteita voidaan tulevaisuudessa testata myös erilaisten simulaatioiden avulla. (Pesonen ym., 2023.) Maataloutta koskien kiinnostava esimerkki on Finnish Future Farm -hanke, jonka tavoitteena on mallintaa Biotalouskampuksen opetusmaatilasta digitaalinen kaksonen. Tämä tulee tarjoamaan uudenlaisen virtuaalisen testausympäristön eri toimenpiteiden, vaihtoehtojen tai uhkakuvien testaamiseen vuodenaikojen testaustoimintaa hidastamatta.

Mutta mitä viljelijän on hyvä tietää reilusta datataloudesta juuri nyt? Ensinnäkin tulee olla valmis, sillä EU:n datasäädös astuu voimaan 12.9.2025 tuoden mukanaan useita muutoksia myös viljelijälle: muun muassa datan saatavuus ja kontrollointi sekä sopimusehdot tulevat muuttumaan ja hyödyttämään sekä yksittäisiä kansalaisia että yrityksiä. (Euroopan komissio, 2024.) Toiseksi nyt on hyvä hetki listata oma datavarallisuus eli perehtyä siihen, mitä dataa yrityksen digitaaliset laitteet ja palvelut tuottavat joko suorasti tai epäsuorasti. Kolmanneksi: kannattaa esittää toiveita ja vaikuttaa laitevalmistajien ja myyjien toimintaan. Uutta laitetta ostaessa kannattaa laitetta kauppaavalta toimijalta kysyä esimerkiksi sitä, millaista dataa laite kerää ja haastaa myyjä tarjoamaan oman yrityksen tarpeisiin sopivia tuotteita. Neljänneksi: dataa kannattaa kerätä omista laitteista ja toimista, ja varautua ajoissa tulevaan. Data tuo nimittäin tulevaisuudessa valtaa ja sitä kautta lisäarvoa ja tarjoaa mahdollisuuksia maatalousyrittäjille kasvattaa taloudellista kannattavuutta. Ja vielä lopuksi, kyberturvallisuustarkistus olisi hyvä tehdä nyt tai perehtyä aiheeseen lisää, jos se tuntuu vieraalta. (Pesonen ym., 2023.)

Ilmastotekoja tehdään vastakkainasettelun sijaan yhteistyöllä

Seinäjoella toukokuun alussa järjestetty Kolmen miljoonan konferenssi kokosi viljelijöitä, hallinnon ja rahoittajien edustajia, alueellisia kehittäjiä ja vaikuttajia sekä järjestöjen, yritysten ja koulutusorganisaatioiden edustajia yhteen opiskelijoita unohtamatta. Tapahtuman tarkoituksena oli jakaa tietoa ilmasto-osaamisesta ja jalkauttaa siihen liittyviä hyviä käytänteitä maa- ja metsätalouteen sekä luoda mahdollisuuksia verkostoitumiselle. Tapahtumassa positiivisinta oli rakentavan keskustelun ja eri osapuolien kuuntelemisen kulttuuri, samasta asiasta pystyttiin keskustelemaan rakentavasti, vaikka edustettiinkin eri näkökulmasta asiaa lähestyviä toimijoita. Tapahtumassa myös konkretisoitui se, että muutos on jatkuvaa, myös maankäyttösektorilla. Kehityksen kelkassa olisi tärkeää pysyä mukana ja kestää paineet myös ilmastotekojen lisäämiseen liittyen. Alalle tarvittaisiinkin pitkän tähtäimen suunnitelmia ja kannattavuuden kasvua, jotta kokonaisvaltaisesti kestävä toiminta säilyy mahdollisena myös tulevaisuudessa.

Ilmastotoimia mietittäessä on hyvä huomioida, että monimuotoisuus tarjoaa edellytyksiä varautua ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haastaviin ääriolosuhteisiin. Kenelläkään meistä ei myöskään ole varaa sanoa, että toinen osapuoli tekee asioita väärin vain siksi, että tämä tekee ne eri tavalla. Ilmastoon liittyvät asiat ovat niin monimutkaisia, että siihen liittyviä erilaisia vaikutuksia on vaikea arvottaa yksiselitteisesti paremmuusjärjestykseen. Lähtökohtaisesti on myös hyvä myöntää, että toimenpiteitä tarvitaan, mikäli aiomme säilyttää maapallolla elämisen mahdollisuuden. Tarvitsemme kaikki avointa mieltä ja kykyä keskustella myös silloin, kun keskustelukumppanimme on kanssamme eri mieltä. Ilmaston hyväksi työtä tehtäessä kukaan ei hyödy riitelystä, vaan todelliset ratkaisut rakentuvat keskustellen ja yhdessä tekemällä. Eri tahojen kohtauttamisessa auttavat esimerkiksi KOMIO- ja TUKKA-hankkeiden kaltaiset hankkeet, joiden toteuttamana Kolmen miljoonan konferenssikin järjestettiin.