Arena Public
Mies pitää käsissään älypuhelinta

Kuva: iStock

Kuntoutuksen tekoälyn ensimmäiset askeleet maailmalla

Teknologia ja teollisuus Terveys ja hyvinvointi

AIRe Platformin prototestaustyöpajat ovat osa innovaatioprojektia, jonka tavoitteena on kehittää älykäs ja ihmiskeskeinen monialaisen kuntoutuksen digitaalinen palvelualusta.

Projektin pitkän ajan tavoitteena on parantaa kuntoutuspalvelujen saatavuutta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Alusta hyödyntää tekoälyä käyttäjien kuntoutustarpeiden tunnistamisessa sekä personoitujen sisältöjen, kuntoutuksen edistymisen seurannassa ja uudelleen arvioinnissa sekä kuntoutujan motivoinnissa ja sitouttamisessa kuntoutusprosessiin. Alustan ydintoiminnallisuuksien kehittäminen perustuu avoimeen lähdekoodiin, mikä mahdollistaa kansainvälisen kehittäjäyhteisön muodostumisen AIRe Platformin ympärille hankkeen päätyttyä.

Hyvät kumppanit kultaakin arvokkaampia

AIRe Platformin kehitystyö eteni kevään aikana ensimmäisen prototyypin testausvaiheeseen, jolloin hyvät suhteet yhteistyökumppaneihin ovat osoittautuneet kultaakin arvokkaammiksi! Kumppaneiden välityksellä saamme altistettua kehitteillä olevan ratkaisun loppukäyttäjien, eli kuntoutujien, arvioitavaksi jouhevasti alustakehityksen eri vaiheissa. Koska projekti tähtää vastaamaan kuntoutuksen globaalisti kasvavaan tarpeeseen, on erityisesti ratkaisun avaintoimintojen mukauduttava monenlaisiin, myös toisistaan eroaviin käyttötarpeisiin ja -ympäristöihin. Toiminnallisuudet, jotka Suomessa ovat kuntoutuksen kannalta oleellisia, eivät välttämättä ole kiinnostavia tai tärkeitä jossain toisessa kontekstissa. Tämän vuoksi AIRe Platformin nopea prototestaus myös Suomen rajojen ulkopuolella on ensisijaisen tärkeää.

Maaliskuussa 2024 järjestimme alustan prototestaustyöpajoja Vietnamissa Da Nangissa sijaitsevassa julkisen puolen sairaalassa. Työpajoihin osallistui yhteensä 21 kuntoutujaa ja yhdeksän ammattilaista. Kuntoutujat olivat eri ikäisiä aikuisasiakkaita, joilla oli tuki- ja liikuntaelinsairauksia tai jotka olivat toipumassa aivoverenkiertohäiriöstä (avh) tai liikenneonnettomuuksista.

Suhtautuminen alustan testausta ja ylipäätään digitaalisia kuntoutuksen sovelluksia kohtaan oli uteliaan avointa kuntoutujien keskuudessa ja jopa intohimoista ammattilaisten keskuudessa. Kuitenkin erityisesti iäkkäämmillä avh-kuntoutujilla oli vaikeuksia käyttää AIRe Platformia itsenäisesti muun muassa käsien käytön, näön tai hahmottamisen vaikeuksien vuoksi, mutta avustettuina myös tämä joukko kuntoutujia pystyi alustaa käyttämään. Nuoremmat ja keski-ikäiset kokivat alustan käytön helpoksi ja intuitiiviseksi. He olivat myös kiinnostuneita käyttämään AIRe-alustaa tai muita digitaalisia kuntoutuksen sovelluksia kotiuduttuaan sairaalasta oman kuntoutumisen tukena.

Osallistujat arvostivat AIRe:n intuitiivisuutta, mutta toivoivat lisää kuva- ja videosisältöä ja tekoälyltä tiiviimpiä vastauksia. Erityisesti ääniohjauksen puuttuminen koettiin ongelmalliseksi, koska vietnamilaiset eivät juuri koskaan kirjoita mobiililaitteillaan, vaan käyttävät äänikomentoja ja sanelevat viestejä puheellaan. Näin toimitaan, koska kirjaimia ja niihin yhdistettäviä toonimerkkejä on vietnamin kielessä niin paljon, että näppäimistön käyttö mobiililaitteella olisi liian hankalaa. Kuntoutuksen edistymistä seuraava ja kuntoutumiseen motivoiva toiminnallisuus (esimerkiksi muistutukset ja ilmoitukset) nähtiin myös oleellisena osana itsenäisesti käytettävää palvelualustaa. Esille nousseita toiveita ja tarpeita otetaan jo seuraavan prototyypin kehitysvaiheessa huomioon.

AIRe Platform alustan testaukseen osallituneita kuntoutujia Vietnamista.

Kuntoutusosaston asiakkaita ja ammattilaisia AIRe Platform -työpajassa. Kuva: Vu Quyen

Kulttuuriset kokemukset rikastuttivat ammatillista matkaa

Varsinaisen työn lisäksi on hyvin toimivan yhteistyön kannalta tärkeää hankkia tietoa ja oppia paikallisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Vietnamissa töitä tehdään hyvin ketterästi ja asiat tuntuvat hoituvan kuin omalla painollaan. Työskentely Vietnamissa on suomalaisesta näkökulmasta katsottuna vähemmän suunnitelmallista ja välillä odottamatontakin: yhtenä hetkenä olimme kuntoutusosastolla tutustumiskierroksella ja toisena vetämässä prototestauksen työpajoja ilman tarkasti etukäteen sovittua aikataulua. Oman tilan käsitys on kuin toiselta planeetalta suomalaiseen verrattuna. Tämä näkyi myös sairaalan kuntoutusosastolla, joissa fyysisen yksityisyyden suoja näytti olevan jossain määrin häilyvä.

Vietnamilaisessa kuntoutuksessa ihminen otetaan kokonaisuutena huomioon ja Suomessa vaihtoehtoisiksi menetelmiksi kutsuttuja hoitomuotoja, kuten akupunktiota, käytetään paljon. Silti ollaan digistä hyvin kiinnostuneita ja uusia ratkaisuja ollaan innolla ottamassa käyttöön!

AIRe-Platform

AIRe-Platform -hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan digitaalisen kuntoutuksen älykäs alustaratkaisu. Innovatiivisen julkisen hankinnan projektin tavoitteena on edistää tulevaisuuden digitaalisia kuntoutuspalveluita niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Yhdessä innovaatiokumppanin kanssa kehitettävä, tekoälyä hyödyntävä alustaratkaisu tulee sisältämään vuorovaikutuksellisia sekä ihmiskeskeisesti suunniteltuja ominaisuuksia, jotka tukevat kuntoutujaa kuntoutusprosessin eri vaiheissa.

Lue lisää Avautuu uuteen välilehteen
Business Finlandin logo