Kesällä 2024 olin osa Jamkin kuntoutusinstituutin VERKKA-hankkeen tutkimustiimiä. Teimme kartoittavaa kirjallisuuskatsausta vertaistuesta kuntoutuksen kontekstissa. Projektin tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten kuntoutusta tukeva vertaistuki rakentuu. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kuntoutuspalveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2024.)
Osana hankettamme pohdimme vertaistuki-käsitteen määritelmää. Siitä kirjoittaessani lipui tajuntaani toistuvasti mielikuva vanhasta filosofisesta paradoksista nimeltä Theseuksen laiva. Lyhykäisyydessään paradoksi menee suunnilleen näin: Theseuksen laiva lähtee satamasta. Matkan aikana laivan kaikki osat vaihdetaan yksi kerrallaan. Kun laiva palaa takaisin satamaan, onko kyseessä sama laiva, kun sen kaikki osat ovat vaihtuneet? (Ship of Theseus, Britannica dictionary n.d.) Sovellettuna sanojen määrittelyyn voimme vastaavasti kysyä, paljonko sanan määritelmää voi muuttaa niin, että voimme katsoa sen kuvaavan samaa asiaa. Vielä tarkennettuna vertaistuen määrittelyyn kysymys kuuluu: mitä vertaistuen ominaisuuksia voidaan ottaa pois ja vaihtaa uusiin niin, että toiminta voidaan yhä mieltää vertaistueksi?
Kun johonkin filosofiseen ongelmaan, kuten Theseuksen laiva -paradoksiin, yrittää etsiä vastauksia, tulee kysymyksiä usein vain lisää sitä myötä, kun edellisiin saa jollain lailla vastattua. Vastausten etsintä kyseiseen paradoksiin johti löytämään sen monta sisarusta ja serkkua. Esimerkiksi sorites-paradoksissa kysytään, montako hiekanjyvää tarkalleen ottaen muodostaa hiekkakasan. On myös falakros eli kaljun miehen paradoksi, jossa kysytään, montako hiusta miehellä tulee olla, jotta hän on tai ei ole kalju. (Sorites Paradox, Stanford Encyclopedia of Philosophy 2018.) Vaikka mieleni ja ehkä lukijankin mieli on nyt täynnä laivoja, hiekkaa ja kaljuja miehiä, niin yritetään vielä kääntää kurssi takaisin vertaistukeen.
Vertaistuen määritelmät vaihtelevat
Käsitteiden määrittely ei ole ehkä ikinä helppoa, mutta vertaistuen määrittelyn voisi väittää vievän tämän haasteen uudelle tasolle. Vertaistuen määritelmät eroavat toisistaan huomattavan laajasti. Osassa kaikkein siteeratuimmissa vertaistuen määritelmissä se yhdistetään suoraan riippuvuussairauksiin ja muihin mielenterveyshaasteisiin (Davidson ym., 2006, 444; Solomon, 2004, 393), vaikka yleistyneen käsityksen mukaan vertaistukea voidaan harjoittaa monenlaisten muidenkin sosiaalisten ja terveydellisten haasteiden yhteydessä (National Association of Peer Supporters, n.d.).
Myös vertaistuen määrittelyn suoraviivaisuus vaihtelee tutkimuskirjallisuudessa paljon ja joissain tapauksissa kirjoittajien ymmärrys tutkimuksensa kohteesta on hahmotettavissa pitkälti tulkitsemalla heidän tuottamaansa tekstiä kokonaisuutena. On selvää, että jos aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa käytetyt määritelmät ovat epäselviä ja keskenään ristiriitaisia, hankaloittaa se merkittävästi myös tulevia yrityksiä sekä määritellä vertaistukea että tutkia vertaistukea menetelmänä ja ilmiönä.
Perehdyttyäni vertaistuen määrittelyyn keskittyvään tutkimuskirjallisuuteen hahmottelimme yhdessä hanketta johtavan Sanni Tiitisen kanssa vertaistuen tarkoittavan seuraavaa: ”Tyypillisesti vertaistuen määritelmissä on eri sanamuodoin ilmaistuina seuraavat elementit: tiedon vaihtaminen, kokemusten ja toimintatapojen vertaaminen sekä samankaltaisia kokemuksia läpikäyneiden vertaisten keskinäinen ymmärryksen, hyväksynnän ja luottamuksen jakaminen”. Tärkeimpinä lähteinä tähän määrittelyyn toimivat Dennis (2002, 326), Mead ym. (2001, 135), Mikkonen (2011, 209, 214, 217), Solomon (2004, 393) sekä Ussher ym. (2006, 2568–2570).
On vaikea sanoa, onko edellä esitellyissä vertaistuen ominaisuuksissa sellaista, jonka voisi ottaa pois niin, ettei vertaistuen kuvaus suuremmin häiriinny. Riittääkö suurin osa näistä ominaisuuksista vertaistuen kuvailussa, voiko pois ottaa yhden tai useamman sanan? Ovatko jotkin ominaisuuksista tärkeämpiä kuin toiset? Minkä voisimme ensimmäisenä ottaa pois; tiedon vaihtamisen, kokemusten tai toimintatapojen vertaamisen vaiko keskinäisen ymmärryksen, hyväksynnän tai luottamuksen jakamisen? Kokemusten vertaamista ei vertaistuesta tunnu saavan irrotettua, vaikka kaiken muun hävittäisi, mutta mikä ero on sitten kokemusten vertaamisella ja vertaistuella? Jos vertaistuen on oltava muutakin kuin kokemusten vertaamista, niin mitä se on?
Vastavuoroisuutta vai yksisuuntaista palvelua?
Havaitsin vertaistuen määrittelyssä selvän ongelman, joka löytyy myös omasta yrityksestämme määritellä vertaistuki. Ongelma ei ole niinkään ”mitä”, vaan ennemminkin ”miten” – vastavuoroisesti vai yksipuoleisesti? Vastavuoroisuus kun ei ole itsestäänselvyys vertaistuessa, vaikka luomassamme määritelmässä käytetyt sanat ”vaihtaminen” ja ”jakaminen” vihjaavatkin tähän suuntaan. Monet ovat pitkään pitäneet roolien vaihdettavuutta tukijasta tuettavaan ja takaisin enemmän tai vähemmän ilmeisenä vertaistuen piirteenä, mutta tämä ajatus vaikuttaisi muuttuneen sitä myötä, kun vertaistuen elementtejä on adoptoitu viranomaislähtöisiin palveluihin. On vaikeaa nähdä, että yksisuuntaisen vertaistuen merkitys olisi yhtä korostunut tänä päivänä, jos palveluntuottajat eivät enenevissä määrin palkkaisi kokemusasiantuntijoita työntekijöikseen.
Asiakaspalvelija antaa tukea ja saa tuen antamisesta vaihtokaupassa rahaa. Kaupallisen vertaistuen määritelmä olisi siis ehkä edellä hahmottelemaamme määritelmään sovitettuna muotoa: ”Tyypillisesti vertaistuen määritelmissä on eri sanamuodoin ilmaistuina seuraavat elementit: kokeneemmaksi hahmotettu, palkattu, työntekijä antaa tietoa sekä oman kokemuksensa ja toimintatapansa vähemmän kokeneelle verrattavaksi sekä samankaltaisen kokemuksensa pohjalta tarjoaa vähemmän kokeneelle ymmärrystä, hyväksyntää ja luottamusta rahaa vastaan.” Tämän kärjistetyn yksisuuntaisen vertaistuen kuvauksen tarkoituksena on korostaa yksipuolisen ja kaupallisen vertaistuen eroja suhteessa vastavuoroiseen ja vapaaehtoiseen vertaistukeen. Tarkoituksena ei ole haukkua tai vähätellä yksisuuntaista ja/tai kaupallista vertaistukea tarjoavia toimijoita. Kuten muutkin kanssaihmisiä työkseen tukevat ihmiset, myös vertaistyöntekijät tekevät arvokasta työtä, ja usein myös heitä motivoi aito halu auttaa (Salzer & Shear, 2002, 285–287).
Vertaistyöntekijöiden onnistunut mukaan ottaminen viranomaislähtöisiin palveluihin voi tukea merkittävästi palvelun asiakkaiden hyvinvointia. Jos se toimii, niin sitä kannattaa tehdä, ja meillä on viitteitä tutkimustuloksissa sen puolesta, että vertaistyöntekijöiden palkkaaminen osaksi kuntoutuspalvelun hoitotiimiä tukee asiakkaiden kuntoutusta. (Aguey-Zinsou ym., 2018; Bellamy ym., 2017; Chinman ym., 2014; Lennox ym., 2021; Solomon, 2004.) Rahan saaminen korvauksena tuen antamisesta ei ole väärin, mutta samaan aikaan vertaistuen yksisuuntaistumisen, institutionaalistumisen ja kaupallistumisen mahdollisista vaikutuksista vertaisten keskinäisille vuorovaikutussuhteille on oltava realistinen (Adams, 2020, 4–7; Davidson ym., 2006, 444–449; Gillard, 2019; Penney, 2018). Vertaistuen tutkimuksessa on jo yli kaksikymmentä vuotta sitten esitetty, että raha ja tittelit voivat johtaa hierarkioihin vertaisten välisissä suhteissa (Mead ym., 2001, 139). Vertaistuen määritelmää syvällisesti pohtineelle vastavuoroisuuden vaihtaminen yksipuolisuuteen tuntuu niin suurelta muutokselta, että toiminta tuntuu muuttuvan lähes tunnistamattomaksi sen perinteisistä versioista.
Voisimmeko siis selvyyden vuoksi erottaa yksisuuntaisen vertaistuen vastavuoroisesta vertaistuesta jo itse termissä? Jos yksisuuntaista vertaistukea lähdetään erottamaan vastavuoroisesta, olisi yhtenä vaihtoehtona lisätä näihin termeihin niitä selittävät etuliitteet. Itsestäni tuntuu kuitenkin epäkohteliaalta vertaistuen historiaa kohtaan liittää sanaan sitä selvittävä etuliite siksi, että vertaistuen määritelmään halutaan nyt aiempaa voimakkaammin sisällyttää yksipuoleinen tuen tarjoaminen. Vertaistuen erottelu yksinkertaisesti ”yksipuoliseen” ja ”vastavuoroiseen” vertaistukeen ei istu oikeustajuuni. Vertaistukea ovat usein historiallisesti järjestäneet yhteiskunnan silmissä vajaat toimijat, jotka ovat etsineet yhteyksiä toisiinsa ja jotka ovat käyttäneet rajallisia resurssejaan ja energiaansa toistensa tukemiseen. He ovat etsineet toisensa ja sitä kautta voimaantuneet maailmassa, jossa heidät on yleisesti ymmärretty väärin ja jossa he eivät ole saaneet virallisilta instituutioilta tarvitsemaansa apua. (Van Tosh & del Vecchio, 2001.) Vertaistukea ei voi erottaa yhteyksien löytämisestä toisiin ja järjestäytymisestä asialiikkeiksi, vaikka joissain tapauksissa onkin haastavaa tietää varmaksi, että kumpi oli ensin – muna vai kana, vertaistukitoiminta vai asialiikkeeksi järjestäytyminen.
Vertaistuki sanana mieltyy siis mielessäni ensisijaisesti kansalaisyhdistysten ja vapaaehtoistoimijoiden aineettomaksi omaisuudeksi. Liitän siihen altruistisen toisten auttamisen mutta samalla myös terveen itsekkyyden mahdollisuuden, jossa toimija ei vain kannattele muita, vaan voi myös tarvittaessa heittäytyä juuri auttamiensa ihmisten kannateltavaksi. Kokemusasiantuntija tai muu tuen antamisesta palkkaa saava vertaistyöntekijä ei voi hakea itselleen tukea auttamistaan ihmisistä. Hän voi palkaksi saamallaan rahalla ostaa terapiapalveluita tai muuta tukea itselleen, mutta vastavuoroisena vertaistukena tätä kiertoteistä tuen saamista oman tuen antamisen palkkana on vaikea nähdä.
Yksipuolinen tuki ei aina ole kaupallista
Yksipuolinen vertaistuki ei tietenkään ilmene pelkästään rahan vaihtamisen kontekstissa: on jo pitkään ollut olemassa vapaaehtoistoimijoita, jotka ovat toimineet tukihenkilöinä (sponsor) esimerkiksi riippuvuussairauksien yhteydessä (Heyer ym., 2020; McGovern ym., 2021). Esimerkiksi päihderiippuvuudesta kärsinyt raitistunut vertainen on voinut antaa puhelinnumeronsa kuntoutuksen alkuvaiheessa olevalle vertaiselle, jotta tämä on voinut soittaa ja jutella, kun halu retkahtaa on ollut kova. Tällaisessa vuorovaikutussuhteessa on siis myös löydettävissä selvät tukijan ja tuettavan roolit. Tukijana toimiva vertainen ei saa korvausta tai samanlaista tukea vastineeksi antamastaan avustaan tällaisessa suhteessa, mutta toisen tukeminen on voinut tukea hänen omaa kuntoutumistaan toisin tavoin. (Greenwood ym.; 2013; Johnson ym., 2014; McGovern ym., 2021; Salzer & Shear, 2002, 285–287.)
Vertaisuus, eli samankaltaisen kokemuksen omaaminen mahdollistaa kohtalontoverin ymmärtämisen erilaisella, autenttisella tavalla (Dennis, 2002). Tämä piirre on yhteinen sekä vertaistuelle että vertaisavulle.
Yksipuolista tukea tarjoavat vertaiset tekevät merkityksellistä työtä, tekivät he sitä vapaaehtoisesti tai korvausta vastaan. Työn arvokkuutta ei vähennä se, jos kutsumme tällaisen tuen antamista jollain muulla termillä. Ei olisi mahdotonta samaan aikaan tunnustaa, että yksisuuntaisen vertaistuen antaminen on vaativaa työtä, joka ansaitsee rahallisen korvauksen (Salzer ym., 2010, 523) sekä erottaa se vastavuoroisesta vertaistuesta jo itse termissä. Yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla se, että pitäisimme vertaistuen määritelmässä vastavuoroisuuden ja määrittelisimme vertaisen antaman yksipuolisen tuen vaikkapa vertaisavuksi. Tukeahan se on, mitä vertainen yksipuoleisestikin antaa, mutta kenties ”apu” ei ole vähäisempi termi tällaisen vuorovaikutussuhteen toimintojen kuvailussa. Sana ”vertainen” on perusteltua pitää myös yksipuolisen avun antamisessa, koska se kertoo meille siitä, mistä toiminnassa on kyse riippumatta siitä, onko se vastavuoroista vai ei. Vertaisuus, eli samankaltaisen kokemuksen omaaminen mahdollistaa kohtalontoverin ymmärtämisen erilaisella, autenttisella tavalla (Dennis, 2002). Tämä piirre on yhteinen sekä vertaistuelle että vertaisavulle.
Tutkimus tarvitsee selkeitä käsitteitä
Jos otamme käyttöön termin ”vertaisapu”, voi sana ”vertaistyöntekijä” siis edelleen kuvata työntekijää, joka oman kokemuksensa pohjalta voi tarjota asiakkaalle ammattiapuun verraten erilaista tukea. Tällaisen suhteen yksisuuntaisuus vain kirkastuisi aiempaa selvemmin, kun kuvaisimme vertaistyöntekijän tarjoavan vertaisapua, eikä vertaistukea. Samalla voisi olla mahdollista tehdä niin ikään erottelua vertaislähtöisten palveluiden ja viranomaislähtöisten palveluiden välillä (Penney 2018, 1–4; Solomon 2004, 393–394). Voimme samaan aikaan ottaa huomioon, että vertaistukea esiintyy usein vertaislähtöisissä palveluissa ja vertaisapua taas viranomaislähtöistä, mutta huomata myös poikkeukset, kuten vapaaehtoisesti vertaisapua tarjoavat vertaistukihenkilöt sekä viranomaislähtöisen palvelun pyrkimykset mahdollistaa vertaisten keskinäistä vertaistukea ryhmämuotoisessa kuntoutuspalvelussa.
Suomen lisäksi vertaistuen määrittelystä on yhtä lailla väännetty kättä myös kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa (Davidson ym. 2006, 445–446; Gillard 2019; Penney 2018). Suora englanniksi kääntäminen vaikuttaisi toimivan melko hyvin: vastavuoroista vertaistukea voisi yhä kuvata termillä ”peer support”, kun yksisuuntaista vertaistukea voisi kuvata termillä ”peer help”. Toinen vaihtoehto yksipuolisen vertaistuen kuvailuksi voisi olla ohjaamiseen vahvemmin viittaava sanayhdistelmä ”peer guide”. Edellä ehdotettujen käsitteiden puolia pohtiessa on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että ohjaamiseen tai ohjailuun viittaava sana voi linkittyä palvelun asiakkaana toimivan vertaisen mielessä epämiellyttäviin merkityksiin.
Vertaistuen tutkimuksemme tarkoituksena oli perehtyä niihin vertaistuen vuorovaikutuskäytäntöihin, jotka tukevat kuntoutusta. Vertaistuen tutkimista haastaa kuitenkin olennaisesti vertaistuen käsitteen sisällön epäselvyys (Davidson ym., 2006, 445–446; Gillard, 2019; Penney, 2018). Ennen käsitteen selventämistä on vertaistukeen liittyvä tutkimus tuuliajolla. Ominaisuudet, jotka yhdessä ovat tehneet vertaistuesta vertaistukea, on pilkottu erilleen ja käytetty monien hyvinkin erilaisten toimintojen ja käytänteiden tutkimiseen. Vertaistuki ei ole tällä hetkellä niinkään Theseuksen uusilla osilla korvattu laiva, vaan myrskyn hajottama alus, jonka osia käytetään satoihin eri aluksiin ja joista kaikkien väitetään olevan Theseuksen laiva. Jos vastavuoroinen ja yksipuoleinen vertaistuki erotettaisiin toisistaan esimerkiksi kuvaamalla vastavuoroista vertaistukea sanalla ”vertaistuki” ja yksipuolista vertaistukea sanalla ”vertaisapu”, voisi niiden molempien tutkiminen helpottua huomattavalla tavalla.