Läsnäolo ja vuorovaikutus ovat ohjauksen ja opettamisen keskeisiä elementtejä, mutta niiden luonne muuttuu, kun siirrymme digitaaliseen ympäristöön. Miten rakennetaan osallistavaa vuorovaikutusta, kun fyysinen yhteys ja sen tarjoamat mahdollisuudet puuttuvat? Millaisia keinoja on sosiaalisen läsnäolon ja psykologisen turvallisuuden synnyttämiseen? Miltä tuntuu kannatella ryhmän vuorovaikutusta, kun kamerat ovat kiinni?
Digitaalisissa ympäristöissä tapahtuva ohjaus ja opetus haastavat inhimillistä kohtaamista tavoilla, joita emme aina osaa ajatella. Verkko-opetuksen yleistyessä kiinnitimme huomiota enemmän ehkä pedagogisten prosessien jäsentämiseen, mutta tietoinen panostaminen vuorovaikutukseen, tunneilmapiiriin ja läsnäolon kokemukseen on seurannut vasta perässä. Perinteinen kasvokkainen kohtaaminen, joka luonnostaan mahdollistaa monimuotoisen viestinnän ja välittömän palautteen, muuttuu radikaalisti verkkovälitteisessä oppimisessa. Kun jaetun fyysisen kontekstin ja suoran vuorovaikutuksen sijaan kohtaaminen tapahtuu teknologian välityksellä ja sen reunaehtojen puitteissa, osa vuorovaikutuksen keinoista puuttuu tai ainakin muuttuu.
Tässä artikkelissa tarkastelemme läsnäoloa ja vuorovaikutusta uraohjaajille suunnatussa, verkon kautta järjestetyssä Digisti ohjaten -koulutuksessa tekemiemme pedagogisten valintojen ja havaintojemme kautta. Erityisesti keskitymme synkroniseen, Zoom-välitteiseen opetukseen, mutta avaamme sitä myös laajemman kehyksen, eli koko koulutusprosessin suunnittelun kautta.
Tuomme esiin toimintatapoja, joiden avulla pyrimme vahvistamaan inhimillistä kohtaamista, yhteisöllisyyttä ja läsnäolon tunnetta verkkotapaamisissa. Lisäksi reflektoimme koulutuksen aikana syntyneitä havaintoja, jotka liittyvät pariopettajuuteen, teknologian vaikutuksiin, ohjaajan rooliin sekä digitaalisten ympäristöjen aiheuttamaan kognitiiviseen, sosiaaliseen ja emotionaaliseen kuormitukseen. Kameroiden ollessa kiinni tunsimme kouluttajina joskus olevamme radiojuontajia.
Digitaalisuus haastaa perinteiset toimintatavat, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden uudenlaisten yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen tapojen kehittämiseen. Lopussa avaamme myös näitä ulottuvuuksia käytännön esimerkkien ja pohdinnan kautta.
Digisti ohjaten -koulutukset uraohjaajille
Digisti ohjaten -koulutukset järjestettiin osana elinikäisen ohjauksen valtakunnallista kehittämistä ja urasuunnittelutaitojen koulutuskokonaisuutta vuosina 2023 ja 2024. Digisti ohjaten oli yksi kolmesta uraohjaajille suunnatusta koulutuksesta ja kolmen opintopisteen koulutus järjestettiin yhteensä viisi kertaa. Koulutus perustui verkkotapaamisiin, vertaisohjauspajoihin ja omaan työhön kytkeytyviin kehittämistehtäviin. Sen fokuksena olivat erityisesti vuorovaikutus ja kohtaaminen digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvassa ohjauksessa. Koulutuksen teema asetti erityisvaatimuksia myös sen toteuttamiselle, työskentelytavoille ja pedagogisille valinnoille: pyrimme kouluttajina toteuttamaan käytännössä sitä, mitä koulutuksessa opetimme.
Koulutuksen suunnittelu ja toteutus pohjautui käsitykseemme oppimisesta sosiokonstruktivistisena prosessina, jossa tieto on kontekstisidonnaista (Hellström, 2008) ja jossa oppijat rakentavat tietoa vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristönsä kanssa (Tynjälä ym., 2000). Oppiminen ja ymmärtäminen tapahtuvat pohdinnan, tutkimisen ja yhteisen keskustelun kautta, jolloin kouluttajan tehtävänä on rakentaa oppimiselle suotuisaa ilmapiiriä, motivoida oppijoita ja ohjata oppimisprosessia oikeaan suuntaan (Murtonen ym., 2020). Sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys asettaa vaatimuksia myös läsnäololle, vuorovaikutukselle ja psykologiselle turvallisuudelle.
Koulutuksen rakenne ja käytännön toteutus pyrki tukemaan aktiivista oppimista, osallistujien toimijuutta sekä oppimisen yhteisöllisyyttä. Koulutuksen verkko-oppimisalusta Moodle toimi sen kotipesänä, mutta pääosa oppimisesta tapahtui verkkotapaamisten ja kehittämistehtävien kautta. Koulutusprosessiin kuului kolme verkossa tapahtuvaa koulutuspäivää sekä osallistujille vapaaehtoiset vertaisohjauspajat. Vertaisohjauspajojen tavoitteena oli vahvistaa vertaisoppimista ja tarjota osallistujille paikka oman oppimisprosessinsa reflektointiin. Ennakkotehtävässä asetetut tavoitteet, omaan toimintaympäristöön perehtyvä välitehtävä ja kehittämistehtävä rytmittivät osaltaan oppimista ja nivoivat sitä käytännön työhön. Toteutuksen lähtökohtina olivat opiskelijoiden monialaisuuden ja vertaisuuden hyödyntäminen sekä sisältöjen ja toteutuksen rakentuminen kulloisenkin osallistujajoukon tarpeiden mukaan.
Läsnäolo, vuorovaikutus ja tunteet osana inhimillistä kohtaamista verkossa
Koulutuksen ydinteema, kohtaaminen digitaalisissa ympäristöissä, haastoi kouluttajat jo suunnitteluvaiheessa: teeman ja sisältöjen tulisi heijastua myös menetelmiin ja työskentelytapoihin. Olisi erikoista puhua mm. vuorovaikutuksesta, läsnäolosta ja yhteisöllisyydestä toteuttamatta näitä käytännössä. Verkkokoulutuksen suunnittelun pohjana oli ajatus sosiaalisen läsnäolon merkityksestä psykologisen turvallisuuden rakentajana ja yhteisöllisen tiedonrakentelun mahdollistajana. Sosiaalisen läsnäolon käsite on peräisin tutkivan yhteisön mallista (Community of Inquiry, COI; Garrison ym., 1999; myös Junus ym., 2022; Kreijns ym., 2014; Singh ym., 2022; Whiteside, 2015), jossa yhteisöllistä ja tutkivaa oppimista tukevan ympäristön nähdään rakentuvan erilaisista läsnäolon muodoista. Perinteisessä COI:ssa tunnistetaan yleensä kolme keskeistä läsnäoloa: opetuksellinen, sosiaalinen ja kognitiivinen läsnäolo. Sosiaalinen läsnäolo on artikkelin teeman kannalta kiinnostavin: sillä on merkitystä erityisesti oppimisilmapiirille ja se unohtuu usein, kun suunnittelemme verkko-opetusta. Lyhyesti sosiaalisen läsnäolon voisi kiteyttää tunteeksi siitä, että olemme kokonaisia, todellisia ihmisiä myös verkossa (Whiteside, 2015) – emme siis vain puhuvia päitä.
Läsnäolon voi määritellä sosiaaliseksi tilanteeksi tai tunteeksi, joka rakentuu vuorovaikutuksen kautta (Picciano, 2017). Verkko-opetuksessa vuorovaikutus puolestaan tapahtuu teknologian välityksellä, mikä muokkaa sen dynamiikkaa ja osallistumisen ehtoja. Teknologian tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitteet vaikuttavat siihen, miten oppijat tulkitsevat viestit ja rakentavat merkityksellistä vuorovaikutusta (Hampel & Stickler, 2012).
Nonverbaalisen viestinnän rajoittuneemmat keinot voivat lisätä kommunikaation haasteita verkossa, ja teknisten häiriöiden sekä viiveiden vuoksi vuorovaikutus saattaa olla katkeilevaa tai viivästynyttä.
Yhteisopettajuus on digitaalisissa ympäristöissä jopa vielä tavallista tärkeämpää, sillä verkkoympäristössä kouluttajan huomiokyky voi olla kovilla. Aihepiirin tutkimuksessa korostuvat pariopettajuuden myönteiset vaikutukset erityisesti psykologisen turvallisuuden, sosiaalisen läsnäolon ja opiskelijoiden sitoutumisen vahvistamisessa sekä vaikkapa monipuolisten toimintatapojen, aktiivisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisten menetelmien hyödyntämisessä (Coy & Miller, 2023; Roland & Jones, 2023; Zach & Avugos, 2024). Digisti ohjaten -koulutuksessa pariopettajuus mahdollisti myös kahden asiantuntijuusalueen hyödyntämisen. Yan ym. (2024) tuovat yhteisopettajuuden jopa osaksi COI-mallia ja opetuksellista läsnäoloa. Pariopettajuus tukee osallistavien ja aktiivisten opetusmenetelmien käyttöä, mikä voi vahvistaa sosiaalista läsnäoloa ja psykologista turvallisuutta. Kahden kouluttajan on helpompi tehdä työnjakoa, huomioida osallistujia ja toisaalta mallintaa sosiaalista läsnäoloa ja murtaa jäätä osallistumiseen esimerkiksi rupattelemalla niitä näitä koulutuskerran aluksi. Hybridiopetustilanteissa pariopettajuuden on huomattu lisäävän yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kurovan psykologista etäisyyttä.
Teoriasta osallistavaan vuorovaikutukseen
Koulutuksessa pyrittiin tietoisesti luomaan yhteisöllistä oppimiskulttuuria ja antamaan kokemuksia toimivasta ja läsnäolon tunnetta lisäävästä vuorovaikutuksesta. Kouluttajien tehtävänä on edistää yhteisöllisyyttä ja rakentaa toimintakulttuuria, joka luo mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja inhimilliseen kohtaamiseen myös verkossa tapahtuvassa oppimisessa. Kuvaamme verkkotapaamiskerroilla tehtyjen ratkaisujen kautta sitä, miten tietoisesti pyrimme kouluttajina vahvistamaan sosiaalisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden tunnetta, sekä edistämään opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta ja yhteisöllistä tiedonrakentamista.
Välitöntä ja inhimillistä vuorovaikutusta – ja sääntöjä
Koulutuksen ensimmäisellä verkkotapaamiskerralla pyrimme tietoisesti luomaan mahdollisuuksia tutustua toisiimme ihmisinä. Pidimme kamerayhteyden auki, tervehdimme tulijoita nimellä ja rohkaisimme myös osallistujia kameran ja mikrofonin käyttöön. Perustelimme toimintatapoja ja käytänteitä sekä avasimme pelisääntöjä. Tiedostimme, että osallistujilla on vaihteleva kokemuspohja ja taidot verkossa kommunikointiin, joten pyrimme kouluttajien keskinäisen jutustelun ja epävirallisten kysymysten avulla luomaan tunnelman, johon jokaisen olisi helppo tulla ja jossa jokaisen olisi mahdollisuus halutessaan jakaa ammatillisia tai henkilökohtaisia kuulumisiaan. Joskus kommentoimmekin, että minuutit ennen koulutuksen varsinaista alkua saivat meidät tuntemaan itsemme radiojuontajiksi.
Yhteinen tiedonrakentelu pedagogisena valintana
Timosen & Ruokamon (2021) mukaan opiskelijan on mahdollista olla aktiivinen toimija verkossa tapahtuvassa oppimisessa silloin, kun siinä huomioidaan yhteisöllisten pedagogisten menetelmien käyttö ja teknisen ympäristön ominaisuuksia käytetään monipuolisesti. Verkkotapaamisten aikana käytimme sellaisia pedagogisia menetelmiä ja digitaalisia työkaluja, jotka vahvistivat sosiaalisen läsnäolon kokemusta ja ryhmän välistä vuorovaikutusta. Yksinkertaisimmillaan kyse oli ohjatuista ryhmäkeskusteluista ja jakamisen alustoista. Tärkeä osa yhteistä tiedonrakentamista olivat koulutusprosessiin kuuluvat, verkkotapaamisten välillä työstettävät oppimistehtävät. Tehtäviin palattiin verkkotapaamisten aikana ja niiden sisältöjä syvennettiin vertaisvuorovaikutusta tukevien menetelmien avulla. Keskeisenä ajatuksena oli se, että digitaalisissa ympäristöissä tarvittava osaaminen on niin monikirjoista ja kontekstisidonnaista, että vertaisoppimisella ja yhteisellä tiedonrakentelulla on suuri rooli.
Ryhmäkeskustelut ovat antoisia ja kuormittavia
Hyödynsimme sekä Zoom-kokousympäristön tarjoamia mahdollisuuksia että erilaisia yhteisöllistä tiedonrakentamista tukevia digitaalisia alustoja (esim. Padlet ja Miro). Horilan & Raappanan (2023) mukaan verkossa tapahtuvat ryhmäkeskustelut voivat palvella monenlaisia pedagogisia tavoitteita, mutta keskustelujen ohjaamiseen ja selkeään, kaikkien aktiivisuutta edellyttävään tehtävänantoon on kiinnitettävä erityistä huomiota. Myös esittäytyminen ja keskustelun yhteenveto vievät oman aikansa, mikä on huomioitava ryhmäkeskustelujen aikatauluissa.
Jaoimme osallistujat satunnaisiin, kertaluontoisiin ryhmiin ja ryhmät työskentelivät Zoomin breakout-huoneissa. Ryhmille annetut tehtävät pyrittiin ohjeistamaan niin, että ne edellyttivät kaikkien ryhmän jäsenten osallistumista. Koulutuksen aikana osallistujat toivat esille vaihtuvien ryhmien haasteellisuuden; itsensä jatkuva esittely koettiin kuormittavana ja aikaa vievänä. Myöhemmillä toteutuksilla muutimme ensimmäisen tapaamiskerran kulkua siten, että osallistujat jatkoivat koko päivän samoissa breakout-ryhmissä. Vaikka näin tingimme tavoitteesta tutustuttaa osallistujat toisiinsa mahdollisimman laajasti, vähensi ratkaisu ensimmäisen koulutuspäivän kuormittavuutta osallistujien näkökulmasta.
Välitteisyys ja irrallisuus vaativat sanallista paikkausta
Vuorovaikutus digitaalisissa ympäristöissä on osaltaan hyvinkin erilaista kuin perinteisessä luokkahuoneessa. Yksi tärkeä muutos on viestinnän ja vuorovaikutuksen välitteisyys. Joudumme miettimään, miten toimimme, tuntemaan ympäristön ominaisuudet ja digitaalista kulttuuriakin. Vuorovaikutus on siis teknologian välittämää, irrallaan yhteisestä fyysisestä kontekstista, usein asynkronista (eriaikaista) samanaikaisen rinnalla, sekä monikanavaista. Joudumme tietoisesti käyttämään keinoja, joilla paikkaamme puuttuvaa informaatiota. Tällaisia keinoja voivat olla esimerkiksi oman toiminnan sanoittaminen tai työympäristön kuvaileminen ääneen.
Yhteisopettajuus palkitsee avoimuudesta
Yhteisopettajuudella oli suuri merkitys koulutuksen onnistumisessa. Se luo myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä voi vaikuttaa motivaatioon ja oppimisilmapiiriin myönteisesti. Toimiva yhteisopettajuus edellyttää kuitenkin huolellista valmistautumista, toimivaa viestintää ja luottamusta (Coy & Miller, 2023; Kim & Pratt, 2024; Zach & Avugos, 2024). Kun hienovaraiset viestintävihjeet ja nonverbaalinen kommunikaatio puuttuvat, ovat kouluttajien työnjaon selkeys sekä toimiva ja avoin kommunikaatio koulutustilanteissa ehdottoman tärkeitä pariopettajuuden vahvuuksien hyödyntämiseksi.
Parina opettaminen helpottaa kannattelemaan ryhmää ja parantamaan vuorovaikutusta. Etenkin ensimmäisillä tapaamiskerroilla kouluttajapari toimii ikään kuin esimerkkinä ja ilmapiirin luojana. Meillä oli esimerkiksi tapana rupatella epämuodollisesti, kunnes varsinainen koulutus alkoi. Kun joskus olimmekin puikoissa yksin, oli merkittävä huomio se, kuinka orpoa ja raskastakin oli luoda tunnelmaa ilman kollegan tukea. Lisäksi haluamme painottaa reflektoivan otteen ja avoimen viestinnän merkitystä virtuaalisessa yhteisopettajuudessa, sillä ne tukevat psykologista turvallisuutta ja sosiaalista läsnäoloa.
Kouluttajaparin keskinäisellä kemialla on suuri merkitys: jos vuorovaikutustyylit limittyvät yhteen luontaisesti tai tukevat toisiaan, on yhteisopettaminen suhteellisen vaivatonta. Kyky heittäytyä hallitusti, sietää keskeytyksiä ja käydä aitoa keskustelua saattavat olla vahvuuksia, joiden varaan syntyy yhteistä ajattelua ja välittömyyden tunnetta. Kouluttajapari voi parhaimmillaan keventää myös kuormitusta ja stressiä sekä mahdollistaa laajemman metodologisen repertuaarin. Oleellista on, että kehykset ovat vankat, mutta tilaa on silti improvisoinnille ja spontaaniudellekin.
Viimeisenä haluamme nostaa esille varmasti jokaiselle koulutus- ja opetustehtävissä toimineelle tutun ilmiön: ryhmät ovat erilaisia. Viiden eri ryhmän kanssa tämä tuli erityisen selväksi. Joku ryhmä saattoi heittäytyä mukaan keskusteluun heti alussa, kun taas toisessa puheenvuoroja käytettiin harvakseltaan ja kameran käyttö vaati kerrasta toiseen patistelua. Palautteista toisaalta kävi ilmi, kuinka vaikeaa ryhmän lukeminen verkossa on: passiiviselta vaikuttava osallistujajoukko saattoi antaa hyvinkin positiivista palautetta. Myöskään kouluttajien oma innostus aiheeseen ei aina korreloinut koulutuksesta annetun palautteen kanssa, kuten saimme huomata eräällä juuri ennen kesälomaa päättyneellä toteutuksella. Oma johtopäätöksemme oli, että vaikka voimmekin valinnoillamme vaikuttaa osallistujan oppimiskokemukseen, on mukana aina tekijä X. Kokemus syntyy todennäköisesti kaikkien komponenttien yhteispelistä – niidenkin, joihin emme voi itse vaikuttaa.
Yhteenveto: sosiaalisen läsnäolon muistilista
Sosiaalinen läsnäolo ja sujuva vuorovaikutus syntyvät teoista. Joskus teot voivat olla hyvinkin arkisia ja suuri osa näistä on varmasti jo sinulle tuttuja:
- Kamerat auki: valmistaudu, valmistele ja rohkaise
- Valaistus ja kuvakulma: näkyväthän kasvot ja ilmeet
- Asento ja katseen suunta: kohtaako katseesi asiakkaan? Nojaatko poispäin vai kohti?
- Rauhallinen tila: säilyyhän luottamuksellisuus? Pystytkö keskittymään?
- Sosiaaliset tavat ja tunnelma: miltä osallistujasta tuntuu tulla tilanteeseen?
- Omakohtaisuus ja vapaamuotoisuus: kouluttajana olet avainasemassa siinä, millaiseen sävyyn keskustekua käydään
- Tausta: sumennukset ja taustakuvat suojaavat yksityisyyttä ja voivat luoda harmoniaa. Toisaalta taustalla näkyvä todellisuus tai henkilökohtaisempi taustakuva voi toimia keskustelunaloituksena tai tuoda esille persoonaa.
- Nonverbaalisen viestinnän puuttuminen: kun osapuolet eivät näe toisiaan, on hyvä sanoittaa tekemistä ja etenkin pidempiä taukoja. Myös reakioita ja tunnetiloja voi sanoittaa tai viestiä emojein.
- Yhteisöllisen tekemisen paikat: järjestä mahdollisuuksia kertoa ja kuunnella ja jakaa. Muista että tutustuminen verkossa voi viedä tavallista enemmän aikaa.
(Muokattu Koskelo, Laakkonen & Gustafsson 2024 pohjalta)