Jyväskylän ammattikorkeakoulu pitää yllä Seuratietokantaa, joka sisältää lajiliittojen jäsenseuroikseen ilmoittamat seurat (Seuratietokanta 2024) ja toimii seurojen lukumäärän lähteenä. Otsikon 8 188 seuran määrään on laskettu ne rekisteröidyt yhdistykset ja myös yritykset, jotka lajiliitot ovat valtionavustushakemuksissaan ilmoittaneet liittojensa jäsenseuroiksi. Tietokantaan sisältyy myös yhdistyksiä, joille Suomen Paralympiakomitea toimii lajiliittona. Luku ei ole ihan tarkka eikä seuran määritelmä yksiselitteinen. Lajiliitot voivat hyväksyä jäsenikseen myös esimerkiksi erotuomarikerhoja ja muita yhdistyksiä, joita ei yleensä ajatella urheiluseuroina. Tietokantaan ei toistaiseksi ole sisällytetty myöskään niitä liittojen jäsenseuroja, jotka on rekisteröity johonkin muuhun maahan kuin Suomeen. Lukumäärä voi siis muuttua kriteerien tarkentuessa.
Lajiliittojen ilmoittamien jäsenseuralistojen on koettu olevan toistaiseksi luotettavin lähde urheiluseurojen lukumäärää kartoittaessa. Seuratietokantaan ei kuitenkaan ole syötetty tietoja sellaisenaan, vaan jäsenseuralistat on käyty läpi asiantuntijatyönä. Jäsenlistoilta löytyvät urheiluseurat ovat joissakin tapauksissa lopettaneet toimintansa, tai niiden olemassaoloa ei kyetä varmistamaan. Tällaisia ovat esimerkiksi seurat, joiden Y-tunnusta ei löydy virallisista rekistereistä, eikä niistä välttämättä löydy mainintaa julkisista lähteistä. Vuoden 2023 listoilta Seuratietokannan ulkopuolelle jätettiin 56 listoille kirjattua jäsenseuraa. Lisäksi Seuratietokantaan kirjataan vain ne jäsenseurat, jotka lajiliitot ovat ilmoittaneet kunakin vuonna. Esimerkiksi seurat, jotka olivat listoilla vuonna 2022 mutta puuttuvat vuoden 2023 listoilta vaikka ovat edelleen virallisesti yhdistysrekisterissä, eivät päädy Seuratietokantaan, koska niiden tosiasiallista tilaa on kohtalaisen työlästä selvittää.
Urheiluseurojen määräksi on välillä ilmoitettu suurempiakin lukuja. Mikään pakko lajiliittoon ei ole kuulua. Yhdistysrekisterissä on urheiluseuroja, joiden toiminta on hiipunut, mutta yhdistys on jäänyt purkamatta. Nämä ovat olemassa enää paperilla. Kuntien kannalta oleellista on, tarvitseeko seura avustusta tai tilavuoroja. Kunnat voivat vuoropolitiikassaan tunnistaa, erotella ja asettaa tärkeysjärjestykseen varsinaiset urheiluseurat, muut liikuntaan tiloja tarvitsevat yhdistykset, rekisteröitymättömät kaveriporukat, yritykset ja ulkokuntalaiset tahot. Liikuntalakia koskevassa hallituksen esityksessä vuosikymmen sitten kunnallisten avustusjärjestelmien piiriin arvioitiin kuuluvan 6 000–7 000 seuraa (HE 190/2014).
Mitä urheiluseuralla tarkoitetaan
Urheiluseuran käsite on arkipuheessa epäselvä. Usein seuralla tarkoitetaan jotain muuta kuin rekisteröityä yhdistystä. Monilajisessa yhdistyksessä seurasta puhuttaessa voidaan tarkoittaa yhdistyksen jotain lajijaosta, mahdollisesti myös kapeasti vain seuran edustusjoukkuetta. Joskus kyseessä voi olla tilanne, jossa yhdistys on luovuttanut nimensä ja tunnuksensa käyttöoikeuden joko omistamansa tai jonkun muun omistaman yrityksen käyttöön, joka sitten harjoittaa sillä liiketoimintaa. Ammattilaisliigaan osallistuvan seuran omistajista puhuttaessa tarkoitetaan tällaisen yrityksen omistajia.
Yleensä seura mielletään yhdeksi yhteistä matkaa tekeväksi merkitysyhteisöksi, vaikka se olisi rakenteeltaan monimutkainen yhdistys-, kannatusyhdistys-, säätiö- ja yritysrypäs. Parhaimmillaan yhdistyksellä voi olla merkittävää yritystoimintaa, joka tuottaa rahaa joko ammattiurheilun tappioiden kattamiseen tai harrastamisen kustannuksiin. Useassa lajissa on tavallista, että seuran edustusjoukkue on erotettu omaksi yhdistykseksi, jolloin sen talous ja siihen liittyvät riskit on erotettu junioritoiminnasta. Joskus joukkue on se varsinainen merkitysyhteisö, eikä taustayhteisön tarvitse olla lainkaan näkyvä tai sen nimi tunnettu.
Yhdistysmuotoisenkin urheiluseuran joukkueen markkinointinimenä voi olla myös toimintaa rahoittavaan yritykseen viittaava nimi. Suhtautuminen tällaiseen vaihtelee. Esimerkiksi urheilu-uutisissa saatetaan tiedotusvälineestä riippuen käyttää joko yhdistyksen nimeä tai sen markkinointiviestinnän toistamaa tuotenimeä. Toisaalta esimerkiksi pesäpallossa on vakiintunut omanlaisensa käytäntö, että sarjataulukossa ja tulosuutisoinnissa viitataan joukkueen kotipaikkakuntaan. Ikään kuin edustettaisiin kuntaa.
Urheiluseurasta liikuntaseuraksi ja takaisin
Urheiluseuroja ei ole aina kutsuttu urheiluseuroiksi. 1980-luvulla seuratutkimusta tehnyt Kalevi Heinilä pyrki nimeämään voimistelu- ja urheiluseurat liikuntaseuroiksi. Myös referoidessaan Paavo Seppäsen pari vuotta aiemmin tekemää seuratutkimusta hän käänsi tämän käyttämän urheiluseura-termin liikuntaseuraksi. (Heinilä 1986, s. 1 ja esim. s. 43). Vuoden 1987 seurojen valtakunnallisen peruskartoituksen kyselylomakkeessa käytettiin puhuttelua ”Arv. liikunta- ja urheiluseura” (Heinilä & Koski 1991).
Pasi Koski selitti tähän aineistoon pohjautuvassa väitöskirjassaan, että urheiluseura olisi käsitteenä vanhanaikainen kuvaamaan kilpaurheilua laajempaa tehtäväkenttää, ja perusteli liikuntaseura-käsitevalintaa myös sillä, että puhetavan muuttaminen voisi saada seurat paremmin mieltämään toimintansa laaja-alaisuuden (Koski 1994, s. 140–141). Liikunta ja urheilu -sanapari tässä järjestyksessä oli käytössä vuosina 1993–2012 toimineen Suomen Liikunta ja Urheilu -keskusjärjestön nimessä. Liikunnan aluejärjestöistä seitsemän nimessä on Liikunta ja Urheilu ja kahdeksan pelkkä Liikunta. Arto Tiihonen totesi liikuntakulttuurin käsitteitä koskevassa selvityksessään, että varsinaisia liikuntaseuroja on olemassa vähän, ja sen tyyppinen toiminta tapahtuu muissa järjestöissä (Tiihonen 2014, s. 102). Sanastotyön tilanne on tällä hetkellä se, että Yleisessä suomalaisessa ontologiassa sekä liikuntaseurat että urheiluseurat ovat nyt urheilu- ja liikuntaseurat -tietueen ohjaustermejä (YSO 2024).
Bisnestä vai kansalaistoimintaa
Heinilä pohti omassa tarkastelussaan mahdollisuutta, että seurojen toiminta sekularisoituu eli maallistuu, kun liiketaloudellinen ajattelu taloudellisten ja tehokkuusvaatimusten vuoksi voimistuu. Talouden volyymistä hänen oli vaikea saada tietoa, koska liikkuva raha oli osin ”harmaata” tai ”pimeää”. (Heinilä, 1986, s. 73–74.) Seurojen palkkatyötä ja liikevaihtoa koskeva tietopohja on sittemmin kohentunut. Ammattimaistuminen ei näyttäydy pelkästään välttämättömyytenä, johon on ollut pakko mennä, vaan sitä on urheilujärjestöjen ja politiikan keinoin tavoiteltu. (Lehtonen, Oja & Turunen 2023.)
Aatteellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten järjestäytyneiden yhteisöjen eli yhdistysten, kuten tarkoitus yhdistyslaissa on muotoiltu, pohjalla rakentuneen perustan sijaan urheilu voi olla järjestäytynyt toisin. Yhdistys saattaa olla suoraan luotu palvelemaan liikuntapaikkayrityksen kaupallisia pyrkimyksiä tai vähittäin siirtyä sellaiseksi. Liikeyritysten palveluihin kohdistuvan kulutuksen, aatteellisen yhdistystoiminnan ja omaehtoisuuden raja on nykyään häilyvä. (ks. esim. Mäenpää 2023.)
Liikuntalain valmistelussa sääntelyn perusajatus on ollut, että seuratoiminta on luonteeltaan kansalaistoimintaa ja sellaisena tuettavaa (HE 190/2014). Merkittävä osa yhdistystoiminnan piirissä olevista ihmisistä mieltää kuitenkin itsensä kuluttajiksi, jotka ovat ostamassa jotain palvelua, mistä seuraa ongelmia esimerkiksi seuran toiminnan järjestämisen kannalta, kun se ei kokonaan ole hoidettavissa rahalla. Jäsenyys, asiakkuus ja kansalaisuus menevät usein sekaisin (ks. esim. Anttila 2021). Se ei toki ole vain urheilun ongelma. Yhteiskunnan yleisten kehitystrendien voi olettaa myös jatkossa vaikuttavan seurojen määrään ja seurakentän rakenteeseen. Tietokantatyyppisellä lähestymisellä ja jo olemassa olevien aineistojen yhdistämisellä muutoksesta on mahdollista tehdä havaintoja aiempaa nopeammin.