Tammikuussa vuonna 2025 julkaistussa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa liikunta ja liikunnan kansalaistoiminta kuvataan osana kokonaisturvallisuuden toimintamallia. Strategiassa kansalaistoiminnalla viitataan liikuntasektorille ominaiseen vapaaehtoistoimintaan, joka painottuu liikunnan ja urheilun seuratoimintaan. Kokonaisturvallisuuden toimintamalli muodostaa perustan yhteiskuntamme kriisinkestävyydelle ja liikunnan merkitys tunnistetaan erityisesti henkisen kriisinkestävyyden edistämisessä osana kokonaisturvallisuutta. (Valtioneuvosto 2025.) Aho (2024) kuvaa kuinka liikunnan ja urheilun sosiaaliset vaikutukset, yhteenkuuluvuuden vahvistaminen ja yksilön sekä yhteisön resilienssin vahvistaminen ovat yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden rakentamisessa huomioitavia asioita.
Liikunta- ja urheiluseurat kokoavat edelleen harrastajia ja vapaaehtoisia yhteen verrattain paljon. Suomessa lajiliittojen jäsenseurojen kokonaismäärä on lähes 8 200 ja näissä on yli 1,4 miljoonaa henkilöjäsentä (Seuratietokanta 2025). Seuroissa tehtävän vapaaehtoistyön kohdalla tulokset vaihtelevat tutkimusten mukaan aikuisväestön kohdalla 20,5 prosentin (Aarresola ym. 2019) ja 11 prosentin välillä (European Commission: Directorate-Generale for Education, Youth, Sport and Culture, 2022). Seurat on tunnistettu tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi liikunnan sosiaalisten arvojen edistäjinä yhteiskunnassa. Sosiaalisen koheesion, eli yhteenkuuluvuuden ja yksilöiden välisten sosiaalisten siteiden edistäminen ovat esimerkkejä seuratoiminnan avulla edistettävistä sosiaalisista arvoista, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa. (Waardenburg 2016.)
Liikunnan kansalaistoiminnan potentiaali kriisinkestävyydessä
Sosiaalisen koheesion tukemisella voidaan edistää turvallisuutta. Yhteenkuuluvuuden rakentumista tulee kuitenkin jatkuvasti tukea, koska se voi heikentyä useiden eri syiden takia. Sitran (2024) raportissa tulevaisuuden yhdeksi turvallisuusympäristön muutoksen kehityskuluksi nostetaan yhteiskunnallisen koheesion heikkeneminen. Voidaanko tähän kehityskulkuun vaikuttaa liikunnan kansalaistoiminnan kautta ja tunnistetaanko tätä tavoitetta liikuntapolitiikassa?
Turvallisuusympäristön tilanne on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Vielä vuonna 2018 julkaistussa Valtioneuvoston selonteossa liikuntapolitiikasta (VNS 6/2018 vp) henkistä kriisinkestävyyttä ei huomioitu. Tulisiko liikuntapolitiikan sisällön reagoida muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja huomioida liikunnan kansalaistoiminnan potentiaali sisäisen turvallisuuden ja henkisen kriisinkestävyyden tukemisessa. Tämä tarkoittaa liikunnan kansalaistoiminnan yhteiskunnallisen aseman näkemistä muuttuneessa valossa.