Arena Public

Kuva: Adobe Stock

Parviälyssä ratkaisevien yhteisöjen voima: Innovaatioita ja diversiteettiä työyhteisöissä 

Koulutus ja oppiminen

Monimutkaisten ongelmien ratkaisu vaatii moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Parviäly yhdistää asiantuntijat, luoden innovatiivisia ratkaisuja ja uutta tietoa.

Niin työelämän kuin korkeakoulutuksenkin kehittämisessä kohtaamme usein monimutkaisia ongelmia, joiden ratkaiseminen yksin on lähes mahdotonta. Olemme tunnistaneet moniammatillisen osaamisen tarpeen, ja yhä useammin ratkomme ongelmia ryhmässä. Tiimityöskentely on yleinen tapa organisoitua töiden tekemiseksi ja tiedon jakamiseksi. Vaikka ryhmässä on voimaa, pysyvät ryhmät tai tiimit saattavat olla voimattomia uusien ongelmien edessä. Tarvitsemme asiantuntemusta ja osaamista tiimin ulkopuolelta. Tarvitsemme ratkaisevan yhteisön – parven – ongelman ympärille.

Monimuotoisuuden hyödyntäminen parviälyssä

Parvessa syntyy osaamista ja ratkaisuja. Parvi keräytyy ongelman ympärille, laajentuen ja supistuen tarpeen mukaan. Parven koko vaihtelee tarvittavan osaamisen vaihdellessa. Ideaalitilanteessa parvessa piipahdellaan ja yhdessä luomisen prosessiin (co-creation) ”uidaan” mukaan. Jokainen tulee kuulluksi ja kaikki parveilijat tuovat omat näkökulmansa ja ideansa esiin sekä oman osaamisensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jokainen parvessa luo ja samalla oppii uutta. Parvessa ihmisiä motivoi esimerkiksi halu ratkaista ongelma, synnyttää uutta tai luoda innovatiivinen ratkaisu. Parvi perustuu ajatukseen, että erilaisten näkökulmien, kokemusten ja tietojen yhdistäminen johtaa syvempään ymmärrykseen ja parempiin ratkaisuihin. Tarvitaan kykyä suoriutua monimutkaisesta tehtävästä  – tarvitaan parven älyä.

Parviälyä voidaan tarkastella ryhmän kollektiivisena kykynä hyödyntää jäsentensä monipuolista osaamista ja luoda innovatiivisia ratkaisuja. Parviäly on riippumaton ryhmän jäsenten yksittäisestä älykkyydestä. Saattaa tuntua houkuttelevalta ajatella, että suurempi joukko ihmisiä tuottaa luovempia ratkaisuja. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että parvella on suositeltava optimaalinen koko. Parven tuottamat päätökset olivat osuvimpia 5–20 hengen ryhmässä (Albert Kaon & Couzinin). Tutkijoiden mukaan asiat, jotka ovat kaikkien tiedossa, alkoivat suuressa ryhmässä hallita päätöksentekoa ja soraäänenä kuuluvat poikkeavat tiedot hukkuivat massaan (Albert Kaon & Couzinin).

Parviäly hyötyy kognitiivisesta monimuotoisuudesta. Tutkijat Aggarwal, Woolley, Chabris ja Malone (2015) ovat havainneet, että ryhmän jäsenten erilaiset ajattelutyylit vaikuttavat ryhmän älykkyyteen mielenkiintoisella tavalla: ryhmät, joissa ajattelutavat ovat sopivan erilaisia, toimivat älykkäämmin kuin ryhmät, joissa kaikki ajattelevat samankaltaisesti tai liian eri tavoin. He myös huomasivat, että ryhmät, joiden jäsenet ovat liian erilaisia, voivat kohdata ongelmia viestinnässä ja yhteistyön koordinoinnissa. Siksi kohtuullinen kognitiivinen monimuotoisuus näyttää olevan tehokkain tapa vahvistaa ryhmän kollektiivista älykkyyttä. (Aggarwal & Woolley, 2013.)

Parveilu on dynaaminen prosessi, joka tarvitsee selkeän etapin – päämäärän. Tarvitaan johtamista, kohtaamisten fasilitointia ja ideoiden jatkokehittämistä parveillun lomassa. Uusi tieto on kerättävä yhteen, jalostettava ja tehtävä näkyväksi koko ryhmälle. Kukin ryhmätilanne mahdollistaa valmistautumisen, jossa osallistujat voivat tuoda mukanaan uusia näkökulmia ja ihmisiä parveen.

Parvi kehittyy ja tuottaa ratkaisuja, luoden uutta tietoa, osaamista ja toimintatapoja. Hiljainen, kokemusperäisen tieto nousee esiin osaamispääomana, mikä on erityisen arvokasta työyhteisön uusille jäsenille. Haastavien tilanteiden edessä yhteinen työskentely vahvistaa yhteistyötä, luo turvallisuuden tunnetta ja synnyttää verkostoja jatkuvan muutoksen keskellä. Kun osaaminen jaetaan ja innovaatiot leviävät työyhteisössä, yhteisöllisyys lisääntyy ja hyvinvointi vahvistuu – olemme vahvempia yhdessä.

Jamk Future Factory syntyi parvessa

Syksyllä 2018 Jyväskylän ammattikorkeakoulu tunnisti tarpeen oppimisen innovaatiolle  – oli tarve luoda oppimisen ekosysteemi, jossa opiskelijat, opettajat ja työelämä toimivat yhdessä. Tavoitteena oli synnyttää pedagoginen ratkaisu, jossa innovaatiotoiminnan ja työelämäyhteistyön rinnalla osaamisena nousisi geneeriset taidot ja tiimityöskentelytaidot.

Parviäly ja yhteisluominen, eli co-creation, tarjoavat kaksi tehokasta välinettä, jotka yhdessä voivat mullistaa tapamme lähestyä ongelmien ratkaisua. Parviälyn avulla ryhmät voivat hyödyntää erilaisia näkökulmia ja ajattelutyylejä, mikä johtaa ennakkoluulottomiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin.

Tuolloin koottiin parvi innovatiivisia, luovia, ratkaisukeskeisiä ja osaamisprofiililtaan erilaisia ihmisiä yhteen. Heille esitettiin haaste: luoda oppimisen ekosysteemi – oppiva yhteisö niin opiskelijoille, opettajille kuin työelämän edustajille, jossa innovoidaan ja luodaan ratkaisuja. Tällä parvella on ollut johtaja – suunnan näyttäjä. Parven työn tuloksena Jamkiin on luotu Future Factory – toimintamalli, jossa tuotetaan vuosittain peräti 30 000 opintopistettä monimuotoisissa opiskelijatiimeissä, 60 opettaja-valmentajan tukemina.

Future Factoryn ympärille koottu parvi on elänyt vuosien mittaan. Aluksi mukana oli idearikkaita ihmisiä eri taustoista, myöhemmin mukaan on otettu enemmän rakennetta ja käytännön asioita miettiviä henkilöitä. Uuden kysymyksen tai haasteen noustessa sitä ratkomaan kutsutaan ihmisiä, ja kun asia on saatu valmiiksi, parvi hajaantuu. Future Factoryssa tiedostetaan myös, että ideat ja ratkaisut saattavat olla oikeita hetken aikaa, mutta niihin ei saa sillä tavalla rakastua, etteikö seuraava parvi voisi kehittää niitä entistä paremmiksi. Vaikka idea olisi tietyllä hetkellä täydellinen, toimintaympäristön muutos voi johtaa tarkentamiseen.

Parviäly ja yhteisluominen, eli co-creation, tarjoavat kaksi tehokasta välinettä, jotka yhdessä voivat mullistaa tapamme lähestyä ongelmien ratkaisua. Parviälyn avulla ryhmät voivat hyödyntää erilaisia näkökulmia ja ajattelutyylejä, mikä johtaa ennakkoluulottomiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin. Toisaalta yhteisluomisen prosessi antaa rakenteen ja menetelmät, jotka mahdollistavat ryhmän jäsenten tehokkaan yhteistyön luovien ideoiden kehittämiseksi ja uusien ratkaisujen löytämiseksi.

Käyttämällä näitä menetelmiä yhdessä tiimit voivat toimia entistä tehokkaammin ja tuottaa korkealaatuisia lopputuloksia, jotka eivät ainoastaan vastaa hetkellisiin tarpeisiin, vaan myös edistävät pitkän aikavälin kestävyyttä ja innovaatiota. Tässä yhteistyön ja luovuuden hengessä kutsumme kaikki alasta riippumatta liittymään tähän ratkaisevaan yhteisöön. Hypätään yhdessä parven voimalla kohti uusia ratkaisuja ja parempaa tulevaisuutta!

Lue lisää aiheesta

Parviäly työelämässä – Parempi työelämä – ELY-keskus

Mikä parviäly, mitä sanoo tiede? | Nyt tai ei koskaan | yle.fi

Jamk Future Factory® – Fuel for Creativity!

Jamk Future Factory® yhdistää opiskelijat ja työelämän. Jamk Future Factoryssa ratkomme eri alojen opiskelijoista muodostuvissa tiimeissä työelämän aitoja kehittämishaasteita ja kehitämme opiskelijoiden yrittäjävalmiuksia! Fuel for Creativity!

Lue lisää