Tämän päivän työelämän terveysuhat liittyvät keskeisesti liialliseen aivokuormitukseen ilman riittävää palautumista (Aejmelaeus ym., 2022). Työhön liittyvät erilaiset informaatioärsykkeet ovat lisääntyneet merkittävästi, joten myös aivoergonomiaan tulee kiinnittää laaja-alaisempaa huomiota (Hartikainen ym., 2021). Työhyvinvoinnissamme on nähtävissä huolestuttaa suunnan muutosta, josta kertoo esimerkiksi se, että suomalaisten työikäisten psyykkinen kuormittuneisuus on lisääntynyt viime vuosina, ja työuupumus uhkaa yhä useampaa suomalaista (Koskela, Ikonen & Parikka, 2023; Suutala, Kaltiainen & Hakanen, 2023).
Työpäivän aikaisen palautumisen on koettu heikentyneen etätyöhön siirryttyä; työ kuvastuu intensiivisenä, ja tauottaminen sekä vapaa-ajan erottaminen voidaan kokea vaikeaksi (Ruohomäki ym., 2023). Etätyössä voidaan nähdä kuitenkin työhyvinvointiamme tukevia puolia, kuten ajan säästyminen pitkistä työmatkoista, mahdollisuus muun elämän joustavampaan yhdistämiseen, työskentelyrauha sekä omaehtoisempi työpäivän rytmittäminen (Virtanen, Hakanen & Kaltiainen, 2022). Monen etä- ja hybridityöläisen päivät voivat kuitenkin olla kuormittavia, ja työasiat hiipivät mieleen myös työpäivän päätyttyä.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikön ja liiketoimintayksikön yhteisessä Hybridiluonto-tutkimushankkeessa tarkastelemme aihepiiriä monitieteisesti niin terveyden, kuntoutuksen, psykologian kuin matkailun tutkimuksen näkökulmista. Pureudumme erityisesti siihen hetkeen, kun etä- ja hybridityöläisen on aika irrottautua töistä vapaalle. Kuinka työstä palautumista voisi silloin edistää?
Palautuminen luonnossa
Työstä palautuminen tarkoittaa muun muassa voimavarojen palautumista sekä aivojen ja kehon elpymistä (Ruohomäki ym., 2023). Fysiologisella palautumisella viitataan siihen, kuinka keho ja hermosto rauhoittuvat ja ylivirittyneisyys palautuu stressiä edeltävälle tasolle (Virtanen, 2021). Psykologiseen työstä palautumiseen liitettyjä tekijöitä ovat esimerkiksi työstä irrottautumisen, omaehtoisuuden, rentoutumisen ja merkityksellisuuden kokemukset (Newman, Tay & Diener, 2014).
Luontoympäristöissä tapahtuva liikkuminen, luonnossa oleminen ja vuorovaikutus luonnon kanssa ovat suomalaisten työntekijöiden mukaan tärkeimpiä työstä palautumisen keinoja (Korpela & Kinnunen, 2011). Luontomatkailu kaikissa muodoissaan, niin lähelle kuin kauas suuntautuen, onkin suosittu vapaa-ajanviete. Viheralueille altistumisen on todettu liittyvän laaja-alaisiin terveyshyötyihin (mm. Twohig-Bennett, 2018; Berg ym., 2015). Markevych ym. (2017) toteavat, että viheralueet vähentävät terveyshaittoja, kuten ilmansaasteille, melulle ja lämmölle altistumista sekä palauttavat voimavaroja ja auttavat fysiologisesta stressistä palautumisessa. Heidän mukaansa luonto osallistuu terveyttä tukevan kapasiteetin rakentamiseen esimerkiksi kannustamalla meitä liikkumaan ja tapaamaan ihmisiä luonnon eri ympäristöissä. Luontoympäristöjen tuottamat terveyshyödyt kytkeytyvätkin vahvasti myös niiden liikuntaa lisääviin vaikutuksiin. Luonnossa tapahtuvalla ulkoilulla on todettu olevan muun muassa mielialaa ja koettua terveyttä kohentavia vaikutuksia (Tyrväinen ym., 2018).
Ulrich ym. (1991) toteavat, että luonnon positiivisten vaikutusten yhteyttä hyvinvointiimme voi selittää myös siitä näkökulmasta, että ihmiset ovat evolutiivisesti sopeutuneet luontoympäristöihin ja ne koetaan turvallisiksi (Stress Reduction Theory). Heidän mukaansa luonnon aikaansaamat hyvinvointivaikutukset, kuten mielialan kohoaminen ja kehon rauhoittuminen, tapahtuvat luontoympäristöissä ja luonnon elementtien kanssa toimiessamme ikään kuin automaattisina alitajunnan reaktioina. Luonnon elvyttävää vaikutusta hyvinvointiimme on tarkasteltu myös aivojemme tiedonkäsittelyn rajallisuuteen viittaavan tarkkaavaisuuden elpymisen teoria avulla (Attention Restoration Theory, Kaplan & Kaplan, 1989). Teorian mukaan verratessa oleskelua rakennetuissa ympäristöissä, luontoympäristöissä oleskelu on aivoillemme vaivattomampaa. Tällaisissa elpymistä edistävissä luonnon ympäristöissä tarkkaavuutemme ja keskittymiskykymme pääsevät lepäämään mahdollistaen väylän rentoutumiselle ja palautumiselle (Kaplan & Bergman, 2010). Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että luontoympäristössä palautuminen tapahtuu kaupunkiympäristöjä nopeammin ja kuinka esimerkiksi työpäivän jälkeinen palautuminen on tehokkaampaa metsä- ja puistoympäristöissä kuin kaupungin keskustoissa (mm. Tyrväinen, 2014; Ulrich ym., 1991).
Vaikka terveyden ja hyvinvoinnin tutkimus osoittaa, että luontokäynnit ja luontomatkailu tekevät hyvää, matkailututkimuksen piirissä on keskusteltu myös kriittiseen sävyyn siitä, kuinka saavutettavia luontokohteet ovat esimerkiksi matkailijoille, joilla on liikuntarajoitteita (Wall-Reinius, Kling & Ioannides, 2022). Lisäksi on pohdittu, kuinka luontoalueiden kestävyydestä huolehditaan esimerkiksi siirtymiin liittyvien päästöjen ja luonnon kulumisen osalta (ks. esim. Tyrväinen, 2017). Viime vuosina on ehdotettu, että myös virtuaaliset luontokäynnit voisivat toimia palautumisen keinona, jos luontoon ei syystä tai toisesta pääse. Lu ym. (2021) huomauttavat, että erityisesti Covid-19-pandemian aikaan keskustelu virtuaalimatkailusta sai tuulta alleen. Heidän mukaansa virtuaalimatkailu voi myös mahdollisesti tarjota vähäpäästöisemmän tavan vierailla eri kohteissa.
Virtuaaliluonnossa ilosta immersion rikkoutumiseen, lähiluonnossa moniaistisia kokemuksia
Vaikka virtuaaliluonnon palauttavista vaikutuksista on näyttöä (ks. esim. Wang ym., 2015; Mayer ym., 2009, Walters ym., 2022), palautumisen eroja virtuaaliluonnossa ja niin sanotussa oikeassa luonnossa täytyy tutkia lisää esimerkiksi työstä irrottautumisen osalta. Lisäksi on syytä arvioida molempien matkailun muotojen kestävyyttä niin ympäristön kuin sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmista. Hybridiluonto-hankkeessa olemme tutkineet, kuinka etä- ja hybridityöläisten työssä palautuminen eroaa lähiluontokäyntien ja virtuaaliluontokäyntien aikana. Tässä kirjoituksessa kerromme osallistujien kokemuksista työssä palautumisesta lähiluonnossa ja virtuaaliluonnossa. Tutkimukseen osallistui 57 henkilöä, jotka vierailivat lähiluontokohteissa ja virtuaaliluonnossa vuoroviikoin työpäivänsä päätteeksi. Käynnit suuntautuivat osallistujien kotien ja työpaikkojen lähelle, useimmiten lähimetsiin sekä puistoihin ja veden äärelle. Virtuaalimatkat suuntautuivat veden äärelle, esimerkiksi koralliriutalle, sekä luonnonpuistoihin. Videoiden taustalla kuului rauhallista musiikkia ja/tai luonnon ääniä.
Tutkimuksen monitieteisyys näkyy hankkeen monimenetelmäisessä lähestymistavassa. Laadullinen kokemusten tutkimus yhdistettiin määrällisiin, fysiologisiin mittauksiin ja kyselyihin palautumisen kokonaiskuvan hahmottamiksesi. Fysiologisten mittausten, kyselyjen ja päiväkirjanpidon lisäksi keräsimme aineistoa haastattelemalla osallistujia (ks. lisätietoja tutkimusprosessista Nurkkala, Haapakoski & Hyvönen, 2024). Puolistrukturoitujen ryhmähaastattelujen avulla selvitimme osallistujien palautumisen kokemuksia. Kysyimme, kuinka käynnit virtuaaliluonnossa ja lähiluonnossa heidän mielestään erosivat työssä palautumisen keinona. Teoriaohjautuvan laadullisen sisällönanalyysin (Kohlbacher, 2006) keinoin tarkasteltiin, millaisia kokemukset virtuaali- ja lähiluonnossa olivat ja edelleen tiivistettiin kokemusten hyvät ja huonot puolet. Analyysissa etsittiin kokemusten eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia ja tarkasteltiin, kuinka käynnit erilaisissa luontomatkailuympäristöissä tukevat tai eivät tue työssä palatumista osallistujien näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa nostamme poimintoja hankkeen laadullisen aineiston tuloksista.
Tulokset osoittavat, että virtuaaliluonto yllätti monet tutkimukseen osallistuneet positiivisesti. Matkoille oli helppo lähteä ja moni kävi paikoissa, joihin ei muuten pääsisi. VR-luontokäyntejä kuvailtiin rentouttaviksi. Myös Waltersin ynnä muiden (2022) tutkimuksessa havaittiin, että VR-matkoilla on rauhoittava vaikutus. Osalle osallistujista virtuaaliluontosisällöt olivat puolestaan liian yksipuolisia; osallistujat suhtautuivat hyvin vaihtelevasti siihen, toivottiinko matkoilta rauhallista paikallaanoloa vai reipasta siirtymistä ja maiseman tutkailua. Palautumisen kannalta kiinnostavaa oli erityisesti se, kuinka useat kuvailivat virtuaalimatkan irrottavan tyystin ajatukset töistä ja arjesta. Kuten eräs osallistuja kuvaili, alun skeptisyys vaihtui matkustamisen iloksi:
”Mä koin itse asiassa ne virtuaalikäynnit, mä olin tosi skeptinen niistä,
koska mä en kauheesti välitä tekniikasta.
Ne virtuaalikäynnit oli ehkä jopa mun mielestä palauttavampia ku, se,
sitten ne kävelyt siellä luonnossa.”
Vaikka virtuaalimatkailu on kehittynyt nopeasti, siihen liittyy myös haasteita. Yksi yleisimmistä haasteista on immersion rikkoontuminen, joka viittaa kokemukseen siitä, että ympäristöön uppoutuminen keskeytyy ja tarkasteltu virtuaalimaailma ei olekaan uskottava siellä vierailevalle (ks. Guttentag, 2009). Eräs osallistuja kuvasi immersion rikkoontumista näin:
”… et ehkä virtuaalilasiteknologia ei oo vielä ihan valmis.
Et tuntu, että ne lasit oli vähän painavat, varsinkin kun oli silmälasit siellä sisällä.
Et ihan teknisten asioiden takia tuntu, et ei pystyny ihan rentoutumaan.
Ja toki kun ei oo ennen tommosta käyttäny, ni oli vähän säätämistä ja tuntu,
et kuva ei ollu ihan tarkka, ja vähän tommosta kaikenlaista.”
VR-lasit voivat myös aiheuttaa huonovointisuutta (ks. esim. Bodet-Contentin, Letourneur & Ehrmann, 2023), ja näin kävi myös joillekin tutkimuksemme osallistujille. Moni myös huomautti, että virtuaakäynnit jättivät vaillinaisen olon. Sen sijaan lähiluontokäyntien kuvailtiin tarjoavan moniaistisia kokemuksia, virkistävän ja rauhoittavan. Pieni liike teki hyvää istumatyön vastapainoksi. Kuten mainittu, suomalaisten työntekijöiden tärkeimmät palautumisen keinot liittyvät liikkumiseen luonnossa (ks. Korpela & Kinnunen, 2011), ja tämänkin tutkimuksen osallistujat kokivat luontokäynnit ja liikkeen tärkeiksi palautumisen keinoiksi. Muutama osallistuja myös löysi luontoyhteyden uudella tavalla, kun malttoi pysähtyä ihmettelemään:
”Mutta parasta oli jotenkin se, että sä lähet luontoon ja katkaset sen päivän
ja mietit tietyllä tavalla hetken tätä omaa pienuutta siellä metsässä ja mietit,
et nää puutkin on monta kertaa vanhempia kun sää,
ja että ne täällä vaan pönöttää samalla paikalla ja jatkaa elämää.”
Vaikka lähiluontokäynnit saivat laajasti kannatusta palautumisen keinona, muutamia asioita nostettiin lähiluonnossa palautumista estäviksi tekijöiksi. Esimerkiksi säätila vaikutti luontokokemuksiin niin hyvässä kuin pahassa, ja tuttu ympäristö tai toisaalta ympäristön ärsykkeet kuten toiset ulkoilijat vaikeuttivat palautumista. Lisäksi osalla lähiluonnossa pysähtyminen oli vaikeaa:
”Mutta sekin on aika työlästä lopulta lähiluonnosta keskittyä
tai pysähtyä omaan ajatteluunsa.
Ja aina ei oo varma, että haluaako niitä ajatuksia päästää tietoisuuteen,
mitä sieltä sit lähtee työntämään.”
Tämä onkin tutkimuksemme mielenkiintoisimpia tuloksia. Moni kertoi, että työasioiden pyörittelyn sai katkaistua virtuaaliluonnossa, kun taas lähiluonnossa irrottautuminen oli vaikeampaa. Tutkimuksen muutkin tulokset antavatkin viitteitä siitä, että osallistujien vuorokauden aikaisen stressin ja palautumisen tasapaino oli joiltain osin parempaa niillä viikoilla, kun osallistujat kävivät virtuaaliluonnossa verrattuna viikkoihin, jolloin he elivät tavanomaista arkea tai kävivät lähiluonnossa (ks. Nurkkala, Haapakoski & Hyvönen, 2024). Toisaalta tulokset osoittavat, että virtuaalimatkailussa riittää vielä kehitettävää. Löytyisikö uusia matkailutoimijoita, jotka laajentaisivat virtuaaliluontosisältöjen tarjontaa aiempaa monipuolisemmaksi? Entä kuinka virtuaalilasien käyttämisestä saisi mukavampaa? Toisaalta, kuinka kestävää virtuaalilasien tuottaminen ja käyttäminen on (ks. esim. Gössling, 2021)? Entä onko kaikilla mahdollisuuksia hankkia niitä?
Vaikka VR-matkailu yllätti positiivisesti, selvä enemmistö osallistujista valitsi työssä palautumisen keinoksi ulkoilun lähiluonnossa. Onkin syytä arvioida, miten molemmista luontoympäristöistä saisi poimittua parhaat palat palautumisen tukemiseksi. Entä jos kävisi työpäivän päätyttyä ensin virtuaaliluonnossa ja lähtisi sitten raittiiseen ilmaan ulkoilemaan? Yleisesti ottaen on tärkeää pohtia, kuinka luonto saataisiin entistä paremmin osaksi työpäivän jälkeistä tai aikaista palautumista, olipa kyseessä sitten virtuaaliluonto tai lähiluonto. Luonnossa vietetyt tauot työpäivän aikana näyttävät liittyvän vähempään koettuun stressiin ja parempaan koettuun terveyteen (Korpela, De Bloom & Kinnunen, 2015). Waltersin ynnä muiden (2022) tutkimus osoitti, että työntekijöiden hyvinvointi ja keskittymiskyky paranivat merimaisemiin sijoittuvien VR-matkojen myötä työpäivän aikana. Myös tämän tutkimuksen osallistujista useampi ehdotti, että virtuaalilasit toimisivat erinomaisena tauottajina kesken työpäivän. Työpaikat voisivat mahdollistaa palautumisen ikkunoita esimerkiksi tarjoamalla lyhyitä virtuaalikäyntejä myös työpäivän lomassa tai kannustamalla työntekijöitä piipahtamaan lähiluonnossa, kun tarvitaan uutta virtaa.
Hybridiluonto
Hybridiluonto-tutkimushanke käynnistyi lokakuussa 2022. Hankkeessa tutkitaan työstä palautumista lähiluonnossa ja virtuaaliluonnossa. Tavoitteena on tuottaa ajankohtaista tutkimustietoa siitä, miten etä- ja hybridityöntekijän palautumista voidaan tukea virtuaalisen luontomatkailupalvelun keinoin. Tutkimushankkeessa kehitetään työpaikoille toimintamalli etä- ja hybridityöntekijöiden hyvinvoinnin vahvistamiseen keväällä 2024. Hankkeen toteuttajina ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulun Kuntoutusinstituutti ja liiketoimintayksikkö ja sitä rahoittaa Työsuojelurahasto. Hanke jatkuu toukokuuhun 2024 saakka.
