Seuratoiminnan kehittämistuki liikuntapolitiikan työkaluna
Liikuntalaissa valtion ja kunnan vastuunjako on esitetty niin, että opetus- ja kulttuuriministeriölle kuuluu liikuntapolitiikan yleinen johto, yhteensovittaminen, kehittäminen sekä yleisten edellytysten luominen valtionhallinnossa. Valtion tulee olla tarpeen mukaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kunnan vastuulle on kirjattu edellytysten luominen asukkaiden liikunnalle. Erääksi sen tavaksi on mainittu kansalaistoiminnan, mukaan lukien seuratoiminta, tukeminen. (Liikuntalaki 390/2105.)
Urheiluseurojen on kuitenkin ollut mahdollista saada valtionavustusta eri tarkoituksiin myös opetus- ja kulttuuriministeriöltä tai valtion aluehallinnon viranomaisilta. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tuki perustui Lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan , joka on kuvattu Nuorten harrasteliikunnan kehittäminen Suomessa 1999–2011 -raportissa. Liikuntaohjelmaan kuulunutta ns. liikkuvaa iltapäivätoimintaa rahoitettiin ja organisoitiin lääninhallitusten kautta. Myös Nuori Suomi ry:n kautta jaettiin urheiluseuroille eri tarkoituksiin Veikkauksen tuottoa. Avustuksista seuratoiminnan paikallistuen nimi muutettiin kehitystueksi, jotta olisi selvempää, että se ei ole tarkoitettu yleisavustukseksi. Muita Lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan sisältyneitä tukimuotoja olivat liikuntakerhomallin ja nuorten osallisuuden tukeminen, koulutustuki sekä tukimuodot, joilla haettiin vapaaehtoistoiminnan laadun parantamista. (Lehtonen 2012.)
Vuodesta 2009 Nuoren Suomen kautta jaetut avustukset korvattiin suoraan opetus- ja kulttuuriministeriöltä (vuoteen 2010 nimeltään opetusministeriö) haettavalla valtionavustuksella, jota saattoi aluksi saada myös aikuisliikunnan kehittämiseen. Ns. toiminnalliset tuet vastasivat aiempia kehittämistukia. (Hakamäki & Kankaanpää 2011.) Merkittävä avaus oli, että tukea jaettiin myös päätoimisten työntekijöiden palkkaamiseen. Tässä taustalla oli opetusministeriön asettaman toimikunnan ehdotus seurojen suoran tuen pilottihankkeen käynnistämisestä. (Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla 2008.) Ruotsissa paikallistason toimintaa oli rahoitettu jo pitempään. Valtio oli vuodesta 2004 myöntänyt valtakunnalliselle keskusjärjestölle Riksidrottsförbundetille edelleen jaettavaa rahaa aluksi Handslaget- ja sen jälkeen Idrottslyftet-nimellä. (Lehtonen 2012.) Suomessa pilottihanke osui vuosien 2008–2009 taantumaan. Eräs motiivi oli, että urheiluseurat voisivat tällaisessa tilanteessa työllistää väkeä. (Turpeinen, Hakamäki, Hentunen, Laine & Lehtonen 2018.) Pilotista alkanut tuki vakiintui. Seuratoiminnan kehittämistuki ei ollut ainoa urheiluseuroille suunnattu tukimuoto. Terveysliikunnan edistämiseen oli mahdollista saada paitsi kehittämistukea myös erityistä KKI-tukea (Hovi & Malvela 2012). Vuosina 2010–2011 veikkausvoittovaroja ohjattiin urheiluseuroille lisäksi Suomen Liikunnan ja Urheilun hallinnoiman Sportti työllistää -hankkeen kautta (Sandström & Koski 2012).
Merkittävä avaus oli, että tukea jaettiin myös päätoimisten työntekijöiden palkkaamiseen.
Lehtosen ja Ojan mukaan (2023) Seuratoiminnan jakamiseen, hakemiseen ja vastaanottamiseen tottuminen aiheutti ainakin sen, että heti koronapandemian alettua keväällä 2020 oli valmius avustaa urheiluseuroja, jotka joutuivat kehittelemään erilaisia tapoja jatkaa toimintaansa poikkeusoloissa tai joille kokoontumisrajoitukset olivat aiheuttaneet ongelmia. Avustaminen koski kahden vuoden aikana noin tuhatta seuraa. (Lehtonen & Oja 2023.)
Kartoitus seurojen käsityksistä tuen vaikutuksesta
Seuratoiminnan kehittämistukea saaneiden urheiluseurojen omia näkemyksiä avustus- ja tukimuodoista on kartoitettu viimeksi vuonna 2023. Kysely lähetettiin niille 977 seuralle, jotka olivat saaneet tukea vuosina 2019–2022. Yhteensä 219 seuraa vastasi kyselyyn.
Päätulokset julkaistiin osana Näkökulmia urheilu- ja liikuntaseurojen avustus- ja tukikäytäntöihin Suomessa -raporttia. (Lehtonen & Oja 2023.) Aineistosta tehtiin myös seuran tyypin, jäsenmäärän, budjetin suuruuden ja työntekijöiden palkkauksen mukaan jaoteltuna lisätarkasteluja, joita ei ole aiemmin julkaistu.
Yleisseura vai yhden lajin seura
Seurat jaetaan yhden lajin erikoisseuroihin sekä yleisseuroihin, joiden ohjelmaan kuuluu useampia lajeja. Parhaimmillaan yhdessä seurassa voi olla yli kymmenen eri lajiliiton alaista toimintaa. Kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa oli yhden lajin seuroja (Lehtonen & Oja 2023).
Seuratuen tukimuodoissa ero näkyy tuella palkattujen työntekijöiden nimikkeissä siten, että yleisseuroissa palkataan suhteellisesti enemmän seurakehittäjiä tai -koordinaattoreita, ja vastaavasti yhden lajin seuroissa juniori-, nuoriso- tai valmennuspäälliköitä. Seuran tyypillä ei ole oleellista vaikutusta siihen, toteutuuko hanke suunnitelman mukaan, onko palkattava päätoiminen vai osa-aikainen tai jatkaako henkilö tehtävässään tukikauden jälkeen.
Iso vai pieni seura
Seuran kokoa mitataan muun muassa sen jäsenmäärällä. Ilmoitettu jäsenmäärä on usein kuitenkin eri kuin yhdistyslakiin perustuva yhdistyksen jäsenten määrä. Käytännössä jäsenistä puhuttaessa tarkoitetaan joko toiminnan piirissä olevia harrastajia, vuosittain jäsen- tai vastaavan toimintamaksun maksaneiden henkilöiden määrää tai jonkun pelipassin tai muun lisenssin lunastaneiden henkilöiden määrää. Säännöllisen harrastustoiminnan piirissä olevan henkilömäärän suuruus voi poiketa tästä huomattavasti, jos seura tarjoaa toimintaa myös muille kuin jäsenille. Lajista, paikkakunnasta ja vaihtelevista avustuskäytännöistä tai kustannusperusteista riippuen voi olla erilaisia kannusteita tavoitella joko suurta tai pientä eri tavalla rekisteröityneiden harrastajien määrää. Jos kunnalta tai muualta saadun avustamisen perusteena on jäsenten tai harrastajien ilmoitettu lukumäärä, se kannattaa olla korkea. Toisaalta kunta voi avustusohjesäännössään edellyttää, että sen avustaman yhteisön jäsenistä tietyn osuuden tulee olla kuntalaisia, jolloin muualla kirjoilla olevia ei saisi jäsenistä olla liian suurta osuutta (ks. esim. Reponen 2022). Jotkut seuralle tai lajijaokselle koituvat kustannukset voivat myös mennä pääluvun mukaan, jolloin määrästä tulee kustannuksia.
Seuratoiminnan kehittämistukeen on kuulunut sekä palkkatuki että toiminnallinen tuki. Valtionavustuksena ministeriötasolta jaettavaa euromäärältään pientä toiminnallista tukea, eli vuonna 2024 vähimmillään 2 500 euron avustusta, on puoltanut se, että tukea on voitu kohdentaa myös pienten yhdistysten toiminnan kehittämiseen. Tämä on ollut omiaan parantamaan tukijärjestelmän alueellista kattavuutta ja sen hyväksyttävyyttä. Näkökulmia urheilu- ja liikuntaseurojen avustus- ja tukikäytäntöihin Suomessa -raporttia varten jäsenmäärä kysyttiin luokiteltuna muuttujana (Lehtonen & Oja 2023). Vastanneista seuroista kaksi kolmasosaa ilmoitti jäsenmääräkseen alle 500.
Jäsenmäärää merkittävämpi tekijä etenkin palkkaushankkeessa on seuran talouden koko. Neljäsosa kaikista tukea saaneista seuroista ilmoitti toimivansa alle 50 000 euron vuosibudjetilla, mikä sekin oli muutamassa tapauksessa riittänyt työntekijän palkkaamiseen, vaikka yleensä näille seuroille toiminnallinen tuki oli luontevampi ja yleensä ylipäätään ainoa mahdollinen tukikeino (Turunen, Turpeinen, Lehtonen, Inkinen, Hakonen & Laine 2019). Toiminnallisella tuella sekä pienet että isot seurat käynnistivät uusia harrastusryhmiä ja hakivat kokonaan uusia kohderyhmiä, kouluttivat valmentajia, ohjaajia muita seuratoimintoja tai järjestivät tapahtumia. Lisäksi avustusta käytettiin seuran hallinnon kehittämiseen tai yleisempään strategiatyöhön.
Kaksi kolmasosaa kaikista seuroista ilmoitti vuosibudjetikseen alle 250 000 euroa. Palkkaushankkeissa merkittävin avustusta saava ryhmä on 100 000–249 999 euron talousarviolla toimivat seurat. Sitä isompia seuroja ylipäätään on vähän. Lisäksi tavoitteena on ollutkin tukea etenkin ensimmäisen työntekijän palkkaamista. Taloudeltaan vahvemmat urheiluseurat eivät ole samalla tavalla riippuvaisia yksittäisestä hankeavustuksesta kuin pienemmät. Isot seurat pystyivät lähes aina jatkamaan työntekijän palkkaamista tukikauden päätyttyä muulla rahoituksella. Alle neljännesmiljoonan euron liikevaihdon seuroista noin 40 prosenttia ei ollut jatkanut palkkausta tukikauden päättymisen jälkeen.
Seuran harrastajamäärällä tai talouden volyymillä ei näyttänyt olevan vaikutusta siihen, mikä oli vastaajien käsitys siitä, etenikö hanke suunnitellusti. Sekä palkkatukea että toiminnallista tukea saaneet katsoivat, että hanke oli edennyt melko tai täysin samalla tavalla kuten suunniteltiin. Se tarkoittaa, että kehittämishankkeet eivät yleensä ole ison riskin operaatioita. Suurinkin mahdollinen valtionavustus, eli tällä hetkellä 25 000 euroa, edellyttää realistista suunnitelmaa, pyrkimystä vakiinnuttaa kehitettävä toiminta ja vielä merkittävää omarahoitusosuutta.