Tukea ja turvallisia aikuisia arkeen – nuorten osallisuus ja sosiaaliset tukiverkostot jälkihuollossa

Jälkihuolto on lastensuojelun viimeisin palvelu. Sen avulla pyritään järjestämään riittävät tukitoimet sijaishuollon päätyttyä. Usein jälkihuollon asiakkuuteen siirrytään täysi-ikäistymisen kynnyksellä, joka on kriittinen vaihe nuoren itsenäistymisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi koulutuksen ja työn ulkopuolelle jääminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä asunnottomuus ovat yleisempiä jälkihuollon piirissä olevilla nuorilla kuin muilla ikäluokkaan kuuluvilla (Heino, Hirschovits-Gerz & Weckroth, 2022). Samaan aikaan näiden nuorten elämäntilanteeseen saattaa liittyä useita huono-osaisuutta ennustavia tekijöitä, kuten mielenterveysongelmat, riskikäyttäytyminen kuten päihdekäyttö, haastavat ihmissuhteet, yksinäisyys, rahankäytön ongelmat ja toimeentulon pulmat. (Kääriälä ym., 2019; Petäjä ym., 2023.) On myös huomioitava, että jälkihuollon piirissä olevilla nuorilla on usein ikätovereitaan vähemmän sosiaalista verkostoa ja tukea saatavilla. Nuoret kaipaavatkin rinnalleen luotettavia ja turvallisia aikuisia (Björklund, Nord & Tarvainen, 2018).

Jälkihuollon palvelut ja niihin kiinnittyminen

Moni sijoitettu nuori jää vaille riittävää tukea täytettyään 18 vuotta (STM, 2023b). Tähän voi vaikuttaa se, että kiinnittyminen erilaisiin palveluihin jälkihuollon asiakkaaksi siirryttäessä on heikkoa (Petäjä ym., 2023). Myös puutteellinen käsitys omista vastuista ja velvollisuuksista täysi-ikäisenä ja toisaalta puutteelliset kyvyt itsenäisen elämän aloittamiseen voivat vaikuttaa kiinnittymiseen. Lisäksi lastensuojelun stigman on koettu olevan oikea-aikaisen avun esteenä. Esille onkin noussut huoli siitä, että sijaishuollosta puuttuu kuntouttava, toisaalta myös vastuita ja velvollisuuksia opettava työskentely. (STM, 2023a). Raporteissa ja tutkimuksissa (esim. STM, 2023a) on tuotu esille lastensuojelun kriittisiä tekijöitä, kuten oikea-aikaisuus, yksilöllisyys, osallisuus, kuntouttava työote ja tulevaisuusorientaatio. Tarvetta on toimintamalleille, jotka tukevat nuoren kasvua sijaishuollosta kohti itsenäistä elämää.

Jälkihuollon työskentelyllä on suuri merkitys nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijana. Jälkihuollon laajuus ja toimintamallit eivät ole valtakunnallisesti yhdenmukaisia, ja myös tukitoimien sisällöissä ja käytännöissä saattaa olla suuria alueellisia eroja. Puutteita on aiempina vuosina ollut esimerkiksi tukiperheiden, vertaisryhmätoiminnan sekä asumisen tuen ja koulunkäyntiin liittyvän ohjauksen saatavuudessa. (Pukkio & Hipp, 2016.) Jälkihuollon palveluiden hajanainen organisointitapa ei aina vastaa nuorten tarpeisiin, toiveisiin ja odotuksiin, mikä johtaa tyhjäkäyntiin ja palveluiden satunnaisuuteen (STM, 2019; myös Lastensuojelun Keskusliiton politiikkasuositus, 2022). Myös muiden palveluiden pirstaleisuus voi estää riittävän yksilöllisen ja intensiivisen tuen saamisen sekä vaikeuttaa nuoren motivoitumista ottaa vastaan palveluja. Tällöin nuori saattaa tipahtaa kokonaan palveluiden ulkopuolelle (ks. Leskelä ym., 2022).

Jälkihuollon työskentelyllä on suuri merkitys nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijana.

Jälkihuollon asiakkuus on vapaaehtoista. Jos nuorella ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa siitä, millaista apua jälkihuollon tai ylipäänsä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut voivat tarjota, ei nuori välttämättä osaa tunnistaa, ottaa puheeksi ja hankkia tarvitsemaansa palvelua sijaishuollon päättymisen jälkeen. Onkin erityisen tärkeää kehittää tuen muotoja tai tapoja yhdessä jälkihuollon piirissä olevien nuorten ja nuorten aikuisten kanssa (Lastensuojelun Keskusliiton politiikkasuositus, 2022). Vaikka erilaisia nuorten ääntä korostavia ja esiintuovia selvityksiä on jo tehty useita, niin konkreettinen, nuoria ja nuoria aikuisia osallistava kehittämistyö on ollut melko vähäistä.

Jälkihuollon piirissä olevien nuorten tarpeita ja toiveita sosiaalisista tukiverkostoista sekä palveluista

Nuorten tarpeita ja toiveita sosiaalisille tukiverkostoille ja jälkihuollon palveluille selvitettiin Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa JälkiVerkko-hankkeessa. Hanke toteutettiin 1.2.-31.10.2023, ja sen toteuttajana toimi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hankkeen kohderyhmänä olivat työttömät ja työmarkkinoiden ulkopuolella sekä syrjäytymisuhan alla olevat nuoret ja nuoret aikuiset, joilla oli asiakkuussuhde jälkihuoltoon. Hankkeen aikana selvitettiin kohderyhmän tarpeita ja toiveita sosiaalisille tukiverkostoille sekä vahvistettiin heidän kokemuksiaan yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta.

Toiminnassa hyödynnettiin palvelumuotoilua, ja sen periaatteiden mukaisesti kerättiin kokemuksia nuorten käyttämistä palveluista ja ideoitiin niihin ratkaisuja. Nuoret (n=24) ja kokemusasiantuntijat (n=5) osallistuivat toimintaan hankkeen kaikissa vaiheissa yhdessä ammattilaisten kanssa. Tarpeita ja toiveita sosiaalista verkostoista ja palveluista kerättiin yksilötapaamisissa ja työpajoissa käydyistä keskusteluista. Keskusteluita ei nauhoitettu vaan hankkeen työntekijä kirjasi niissä nousseita asioita ylös. Lopuksi kirjatut asiat käytiin yhdessä läpi ja osallistuja(t) saivat esittää niihin tarkennuksia tai muutoksia.

Hankkeen kaikessa toiminnassa noudatettiin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita hyvän tieteellisen käytännön lähtökohdista (TENK 2023). Osallistuneet nuoret ja nuoret aikuiset olivat tietoisia hankkeen toiminnan luonteesta ja tiedon keruusta hankkeen tulosten raportointia varten. Heitä informoitiin hankkeen tavoitteista, toteutuksesta ja eettisistä näkökulmista. Hanketoimintaan osallistuminen oli vapaaehtoista ja perustui nuoren henkilökohtaiseen suostumukseen.

Tähän artikkeliin on koottu hankesuunnitelman tavoitteiden mukaisesti vastauksia kahteen teemaan: jälkihuollon piirissä olevien nuorten ja nuorten aikuisten tuen tarve arkielämään sekä heidän toiveitansa, jotka mahdollistaisivat osallisuutta. Sitaateissa olevat tekstit ovat nostoja hanketyöntekijöiden ylös kirjaamista asioista. Niiden tarkoituksena on elävöittää teemojen kuvausta.

Tuen tarve arkielämään

JälkiVerkko-hankkeen osallistujilla oli ollut erilaisia polkuja sijaishuoltoon, lisäksi sijaishuoltopaikat ja sijoitusten kestot olivat vaihdelleet. Hankkeessa tuli näkyväksi se, että kohtaamiset sijaishuollon aikana olivat vaikuttaneet siihen, miten nuori pystyi ottamaan tukea vastaan jälkihuollon asiakkuudessa. Osallistujat kuvasivat, että jos oli tullut kuulluksi sijaishuollossa ja oli jo aiempi luottamus ammattilaisiin, kokemus helpotti luottamuksen syntymistä myös jälkihuollon työntekijöihin. Jos taas luottamuksen kanssa oli ollut pulmia aiemmin, vaikutti se yhteistyösuhteeseen myös jälkihuoltoon siirryttäessä.

”Sosiaalityöntekijän tapaamiset tarvittaessa, ei ole syytä nähdä säännöllisemmin. Ei muita työntekijöitä jälkihuollosta tällä hetkellä. Olen pihalla palveluista, siitä mitä on tarjolla. Aikaisemman kotikunnan takia on huono luotto sosiaalipalveluihin. Nyt tuntuu, että on ihminen, kenen kanssa hoitaa asioita. Se tulee automaattisesti, että mieli koittaa sulkea pois sosiaalipalvelujen tarjoamat palvelut.” Muistiinpano 2

Hankkeeseen osallistujat kertoivat, että täysi-ikäistyessä siirtyminen itsenäiseen elämään sen kaikkine vastuineen oli suuri elämänmuutos. Konkreettisen omaan kotiin muuton lisäksi myös palveluissa tapahtui muutoksia: sijaishuollosta siirryttiin jälkihuoltoon ja monet muut palvelut, jotka olivat olleet nuorille suunnattuja vaihtuvat aikuisten palveluiksi. Osallistujat kuvasivat esimerkiksi tilanteita, joissa mielenterveyspalvelut siirtyivät saman tien täysi-ikäistyessä nuorten palveluista aikuisten palveluihin, eikä kukaan ollut välttämättä saattamassa. Oli iso asia, kun kaikki pitikin hoitaa yksin. Uutena asiana tässä vaiheessa tuli virastoissa asiointi esimerkiksi asumisen ja toimeentulon turvaamiseksi. Nuoren täytyi ottaa haltuun myös erilaisia itsenäiseen asumiseen liittyviä sopimuksia.

Samanaikaisesti aikaisemmat suhteet tuttuihin työntekijöihin katkesivat. Nuoret kuvasivat tunnetta, että tulee ikään kuin uudelleen hylätyksi, vaikka itsenäistymistä olikin toivottu jo pitkään. Osallistujat tunnistivat, että tässä tilanteessa voidaan jäädä todella yksin ja he kertoivat kokemuksiaan siitä, kuinka vaikeaa voi olla tunnistaa tai myöntää omaa avun tarvettaan. Jälkiverkko-hankkeen osallistujat kokivat, että missään ei ollut kokonaiskuvaa tai -vastuuta heidän elämäntilanteestaan jälkihuollon asiakkuuteen siirryttäessä. Lisäksi heiltä puuttui tieto omista oikeuksista tai ylipäänsä jälkihuollosta, ja siitä millaista apua on mahdollista saada siirryttäessä kiinnipitävästä sijaishuollosta itsenäiseen elämään.

”Alaikäisenä puututtiin aina asioihin, mutta täysi-ikäisenä ketään ei enää kiinnosta. Se on dramaattinen muutos yhdessä yössä: kaikki puhuu, että olet aikuinen ja tulee tunne, että nyt pitää pärjätä omillaan. Eli suoraan kovista rajoituksista ‘pärjäile nyt’ -mentaliteettiin.” Muistiinpano 11

Nuoret kuvasivat tunnetta, että tulee ikään kuin uudelleen hylätyksi, vaikka itsenäistymistä olikin toivottu jo pitkään.

Osallistujat kertoivat, etteivät he olleet saaneet riittävästi tietoa siitä, että olisivat voineet vaikuttaa jälkihuollon palveluiden sisältöihin. Tämä oli puolestaan vaikuttanut siihen, etteivät he ottaneet palveluita vastaan. Osallistujat myös pohtivat kuinka olennaista on tieto siitä, mitä itsenäinen elämä on täysi-ikäistymisen jälkeen vastuineen ja velvollisuuksineen. Samaan aikaan he tunnistivat, että tieto kertyy pitkälti vasta kokemusten ja eletyn elämän kautta. Näin ollen osalle jälkihuollon palvelut ovat näyttäytyneet merkityksellisempinä ja niihin kiinnittyminen oli ollut helpompaa vasta jonkin aikaa sijaishuollon päättymisen jälkeen.

JälkiVerkko-hankkeen osallistujat korostivat tarvetta kiinnipitäville ja nuorilähtöisille palveluille. Käytännössä tämä tarkoitti heidän mielestään sitä, että työntekijän tulisi ottaa yhteyttä nuoreen, jos nuori ei ilmesty sovittuun tapaamiseen, eli pitää kiinni nuoresta. Lisäksi osallistujat toivat esille, että heidät saatetaan leimata vastentahtoisiksi ottamaan apua vastaan, vaikka siitä ei olisi todellisuudessa kysymys. Haastavaan tilanteeseen voi enemmänkin liittyä itseen kohdistuvat vaatimukset pärjäämisestä odotetun itsenäistymisen jälkeen tai toiminnanohjaukseen, mielenterveyteen tai päihdekäyttöön liittyvät pulmat. Jos ei uskalla kertoa päihdekäytöstä seuraamuksien pelossa tai kokee, että mielenterveyteen liittyviä ongelmia ei oteta tosissaan, on helpompi jättäytyä pois palveluista.

”Päihteidenkäytön vähentämiseksi tarvitaan (työntekijältä) myönteinen asenne ja keskustelu. Syy-seuraussuhteen ymmärtäminen on joskus vajavaista. Päihteettömyyden vaatimus voi olla jopa kohtuuton ja estävä tekijä avun hakemiselle, sillä ei haluta tai pystytä totaaliraittiuteen.” Muistiinpano 6

Osallistujat tunnistivat myös tarpeita ennaltaehkäiseville palveluille. Jo peruskoulussa olisi pitänyt olla joku, kenen kanssa olisi voinut mennä juttelemaan ennen kuin ongelmat kärjistyivät.

”Opettajille tai terkkarille olisi periaatteessa voinut puhua, mutta kukaan ei ollut helposti lähestyttävä tai sellainen, että olisi oikeasti halunnut kertoa omista asioista.” Muistiinpano 19

Kuten yllä oleva nuori nostaa esiin, nuoren on monesti vaikea kertoa asioistaan tuntemattomalle ja liian usein esimerkiksi kouluissa odotetaan nuoren itse hakeutuvan työntekijöiden juttusille. Työntekijöiden tulisi tehdä itseään aiemmin tutuksi ja luoda luottamuksellista kuvaa, jotta nuoren olisi helpompi lähestyä heitä tarvittaessa. Nuoret kaipaavat heidän arjestaan kiinnostumista, välittämistä ja käytännön apua esimerkiksi harrastusten, koulutuksen ja työn löytämiseen ja oman elämän aloittamiseen liittyen.

Toiveita, jotka mahdollistaisivat osallisuuden

JälkiVerkko-hankkeeseen osallistuneilla nuorilla oli hyvin erilaisia sosiaalisia tukiverkostoja ja tärkeät ihmissuhteet koettiin merkityksellisiksi osaksi omaa hyvinvointia. Kokemus, että toinen osaa kuunnella sekä haluaa ja yrittää ymmärtää oli tärkeää. Osallistujat kuvasivatkin toiveitaan pitkäkestoisille aikuissuhteille. Osalta puuttui luottamukselliset ihmissuhteet kokonaan ja he kertoivat kokeneensa, että heidän vain täytyy selvitä ja tehdä ratkaisuja yksin. Osa taas kuvasi perhe- ja läheissuhteiden merkityksellisyyttä, vaikka niissä saattoi olla ristiriitaisuuksia ja erilaisia haasteita.

Osallistujat tunnistivat, että sijais- ja jälkihuollon aikuissuhteiden esteenä oli usein työntekijöiden vaihtuvuus.

”Laitoksesta jälkihuoltoon siirto ei toiminut, työntekijät vaihtuivat ja oli monta eri ihmistä, omaohjaaja lähti pois ja sen jälkeen ei ollut omaa ohjaajaa ”vain random-tyyppejä”, ei niitä kiinnosta ja piti kysellä voisiko joku nähdä.” Muistiinpano 18

He korostivatkin erityisesti toivettaan työntekijöiden pysyvyydestä ja kasvokkaisista kohtaamista. Osallistujat toivoivat myös tukea alkavan itsenäisen elämän hallintaan ja he pohtivat hankkeen aikana, millaiset toimintatavat mahdollistaisivat tuen ja tiedon vastaanottamisen. Esimerkkinä nousi esiin asioiden vastakkainasettelu, esimerkiksi nuoren päihdemyönteisyys versus ammattilaisen kieltävä tai kielteinen asenne. Tämän nähtiin sulkevan mahdollisuuksia käydä aitoa keskustelua ja johtavan siihen, että asioita jäi käsittelemättä.

”Päihteistä pitäisi keskustella mahdollisimman paljon. Miksi ihmiset käyttää, ei vain stigmaa ja pahaa. Jutellaan molemmat puolet; mikä tekee kivaa, mikä huonoa. Mitä oikeasti tapahtuu, miten keho reagoi… Enemmän informoidulla tavalla, mitkä riskit, mitkä ei. Jää koukkuun, koska ei tiedä mitään.” Muistiinpano 7

JälkiVerkko-hankkeeseen osallistuneet toivoivat, että he voisivat olla näkyvämmin mukana paitsi kehittämässä palveluita, myös muiden sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten apuna ja tukena.

Päihteet ja ammattilaisten suhtautuminen päihdekäyttöön nousivatkin JälkiVerkko-hankkeen aikana tärkeiksi teemoiksi. Osallistujat esittivät toiveita realistisemmasta päihdepuheesta pelottelun ja uhkailun sijaan jo sijaishuollosta alkaen. Lisäksi he kuvasivat toivetta hyväksyvämmästä suhtautumisesta, jos välillä käyttäisikin päihteitä. Osallistujat pohtivat myös kuinka ympäröivät ennakkoluulot ja asenteet tuovat jälkihuollon piirissä oleville nuorille ylimääräisiä paineita, joiden kanssa he jäävät herkästi yksin. Nuoret toivoivatkin avoimuuden lisääntymistä. Nyt avoimuutta esti pelko siitä, että tieto päihteidenkäytöstä kaventaa mahdollisuuksia saada palveluita ja taloudellista tukea. Päihteiden käytöstä ikään kuin rangaistiin, vaikka pitäisi ennemmin tarkastella sen juurisyitä.

JälkiVerkko-hankkeeseen osallistuneet toivoivat, että he voisivat olla näkyvämmin mukana paitsi kehittämässä palveluita, myös muiden sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten apuna ja tukena. Heillä oli kokemus, että nuoret pystyvät hyödyntämään kokemukseen pohjautuvaa tietoa paremmin kuin työntekijöiltä saamaansa tietoa. Tässä nähtiin käyttömahdollisuuksia esimerkiksi päihdetyöhön ja päihteidenkäytön lieveilmiöiden tunnistamiseen ja ehkäisyyn (pikavipit, velat, väkivallan uhka ja hyväksikäyttö) tai ylipäänsä palvelutarpeen tunnistamiseen, palveluiden saantiin ja käyttöön. Lisäksi toivottiin mahdollisuuksia kohdata muita, samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia tai samoja asioita kokeneita vertaisia.

”Omilla tarinoilla voisi purkaa stigmaa, monet pystyisivät kertomaan oman tarinansa, toisi apua häpeään, syyllisyyteen, mahdollistaisi avun pyytämisen, tilanteen sanoittamisen. Myös varoitusten vastaanotto vertaiselta saattaa olla helpompaa. Esimerkiksi realistisesti jonkun henkilön kertomana tiettyjen ongelmien esiintuonti, vaikkapa velkaantumisesta, saattaa olla hyödyllistä.” Muistiinpano 5

Osallistujien toiveissa nousi esille myös yhteisöllisyys ja konkreettiset tilat, joissa tavata muita nuoria. Erityisesti tarve matalankynnyksen tapaamispaikoille korostui. Tapaamispaikoissa arvostettiin turvallisuutta, avointa ilmapiiriä, aikuisten läsnäoloa ja tarjoiluja.

”Paikka, mistä saisi tukea ja apua arkielämään. Paikka, jonne voisi mennä, ettei jää yksin kotiin.” Muistiinpano 9

Esille nousi myös osallistujien huoli alaikäisistä nuorista. Heille toivottiin terveellisempiä ajanviettopaikkoja, joissa olisi helposti lähestyttäviä aikuisia ja joihin voisi mennä myös päihtyneenä. Lisäksi nousi esiin tarve kohtaamispaikoille, joihin myös vanhemmat, nuorisolain (1285/2016) ikärajan ylittäneet olisivat tervetulleita.

Kuinka sitten huomioida jälkihuollon piirissä olevien nuorten tarpeita ja toiveita?

JälkiVerkko-hankkeeseen onnistuttiin tavoittamaan työttömiä ja työmarkkinoiden ulkopuolella sekä syrjäytymisuhan alla olevia nuoria ja nuoria aikuisia, joilla oli asiakkuussuhde jälkihuoltoon. Heidän kertomuksistansa on koottu neljä muistisääntöä, joiden avulla olisi mahdollista vahvistaa jälkihuollon piirissä jo olevien tai sinne siirtyvien, haavoittuvassa asemassa olevien nuorten osallisuutta sekä sosiaalista tukea:

1. Annetaan tietoa
   
   Vaikka sanotaan, että tieto lisää tuskaa, niin jälkihuollon piirissä olevien nuorten ja nuorten aikuisten kokemuksissa tilanne on täysin päinvastainen. Nuoret kokivat, että tieto palveluista ja oikeuksista on hajallaan, eikä sitä haluta antaa heille. Nuoret kaipaavat tietoa omista oikeuksistaan, mahdollisuuksistaan sekä velvollisuuksistaan. Jos nuorella ei tätä tietoa ole, palvelun ja avun vastaanottaminen voi viivästyä. Tämä puolestaan voi johtaa nuoren hyvinvoinnin heikkenemiseen, päihteiden käyttö lisääntymiseen ja nuori saattaa esimerkiksi myös velkaantua. Osallistujat kuvasivat myös tiedon tarpeita esimerkiksi päihteisiin ja omien rajojen asettamiseen liittyen. Päihteiden käyttöön liittyvät kysymykset ja tiedon tarve tukahdutetaan usein aikuisten ja palveluiden päihteettömyyden tavoitteella. Ilmiöt, jotka nuorelle ovat arkea, voivat olla kaukana nuoren kanssa työskentelevien arjesta. Vain avoimuudella ja tiedolla esimerkiksi päihteiden vaikutuksesta voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää haittoja, joita esimerkiksi päihteiden ympärille kietoutuu. Jokainen nuori tekee omat valintansa kohtaamisissaan; tarvitaan keinoja ja avointa keskustelua siitä, miten tunnistaa omat rajat ja suojella niitä.
   
   
2. Muistetaan vuoropuhelu ja kokemustoimijuuden merkitys
   
   Ymmärrystä ei synny ilman vuoropuhelua. Nuorilla tulee olla foorumeita, joissa avoimesti kysyä asioista ilman pelkoa seurauksista tai palveluiden heikentymisestä. Toisaalta nuorten esille nostamien ilmiöiden ja kysymysten kautta aikuisten tulee oppia ja tulla tietoisiksi siitä maailmasta, missä nuoret elävät. Tähän avuksi JälkiVerkossa havaittiin kokemusasiantuntijoiden ja kokemustoimijuuden käytön lisääminen sijais- ja jälkihuollon työssä. Kokemustoimijuuden lisäämistä myös osana sijaishuollon arkea tulisi tarkastella. Vähän vanhemmat ja jo itsenäistä elämää hetken matkaa eläneet nuoret aikuiset koetaan usein helpommin lähestyttäviksi sekä nuorten elämää paremmin ymmärtäviksi kuin ammattilaiset. Kokemustoimijuus osana palveluita voisi tarkoittaa osallisuuden lisääntymistä ja sitä kautta hyvinvoinnin edistämisen ja yksinäisyyden ehkäiseminen mahdollisuuksia jälkihuoltoon siirtyneille nuorille.
   
   
3. Huomioidaan riittävä itsenäistymisen tuki
   
   JälkiVerkko-hankkeessa nuoret korostivat sitä, että itsenäistymiseen tähtäävässä työskentelyssä tulisi vahvistaa paitsi aikuisuudessa tarvittavia konkreettisia taitoja, myös henkisiä voimavaroja sekä sosiaalisia suhteita. Itsenäistymisen taitojen harjoittelu tulisikin aloittaa jo hyvissä ajoin sijaishuollon aikana. Siirtyminen suojatusta ja rajoja asettavasta sijaishuollosta itsenäiseen elämään tarkoittaa paitsi odotettua muutosta ja vapautta, myös irtautumista tiiviistä yhteisöstä, johon nuori on voinut kuulua jo pitkään. JälkiVerkkoon osallistuneet nuoret ovat myös kuvanneet sijaishuoltopaikoissa syntyvissä vertaissuhteissa olevan elementtejä sisaruudesta. Nuori voikin kokea siirtymisen itsenäiseen elämään ja huolenpitosuhteen katkeamisen myös hylkäämisenä. Usein nuori toivotetaan tervetulleeksi käymään jatkossakin aiemmassa sijoituspaikassa, mutta vierailu sinne voi olla eri syistä vaikeaa. Ja toisaalta samaan aikaan nuori kaipaisikin juuri sitä tuttua ja turvallista yhteisöä omaan arkeensa. Nämä merkitykselliset ihmissuhteiden jatkumot ovat tärkeitä huomioida itsenäistymisen äärellä.
   
   Nuoret ovat JälkiVerkon aikana painottaneet kokemustoimijuuden mahdollisuuksia myös sijaishuollon arjessa ja itsenäistymisen tukemisessa. Esimerkiksi säännölliset yhteisöillat, joihin jo itsenäistyneet nuoret olisivat tervetulleita, voisivat auttaa säilyttämään kokemuksen kuulumisesta tuttuun porukkaan. Samaan aikaan yhteisöillat mahdollistaisivat täysi-ikäisten nuorten tuen vielä tutussa sijaishuoltopaikassa asuville alaikäisille nuorille. Yhdessä tekeminen, harrastaminen, pelailu ja ruokailu voisivat tuoda kokemuksen osallisuudesta. Yhteiset tekemiset voisivat toimia myös nuorempien tukena itsenäistymiseen liittyvissä kysymyksissä.
   
   
4. Panostetaan luottamukseen ja suhdeperustaisuuteen
   
   Sosiaaliseen tukeen, verkostojen vahvistamiseen sekä luotettaviin ihmissuhteisiin tähtääviä tukimuotoja on tärkeä kehittää edelleen. Tarve nousee myös aiemmista raporteista (esim. Økland, & Oterholm, 2022; Lastensuojelun Keskusliiton politiikkasuositus, 2022). Esteenä suhdeperusteisuudelle nousevat usein palveluiden ikärajat, nuoren elämässä tapahtuneet ihmissuhteiden muutokset ja katkeamiset. Ne voivat johtaa esimerkiksi siihen, ettei nuori halua päästää lähelleen ketään, koska se tarkoittaa tulevaisuudessa luopumista ihmissuhteesta. Myös lapsuuden kiintymyssuhteilla ja niiden häiriöillä on vaikutusta nuorten elämään ja ihmissuhteisiin.
   
   ”Kiinnyn helposti, joudun luopumaan, helpompi pysyä kaukana. Ei ole yhtäkään ihmistä, kuka ei olisi lähtenyt mun elämästä. Osittain häädän ihmisiä pois, samalla odotan, että ihminen jää siihen.” Muistiinpano 4
   
   Lastensuojelun, niin sijais- kuin jälkihuollonkin tavoitteena on suojella, turvata lapsen ja nuoren kasvuympäristö sekä mahdollisuus tasapainoiseen kehitykseen. Tähän tarvitaan erilaisia sosiaalista tukea tarjoavia suhteita, joihin nuori voi luottaa ja kiinnittyä.

Loppuyhteenvetona voidaan sanoa, että jälkihuollon asiakkuudessa olevat nuoret ja nuoret aikuiset tarvitsevat kiinnipitävämpiä, yksilöllisesti räätälöityjä palveluja niin sijaishuollon kuin jälkihuollon palveluissa ja siirryttäessä palvelusta toiseen. Yhden muotin malli ei toimi, vaan palveluissa tulee huomioida monimuotoiset tarpeet, taustat ja elämäntilanteet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ikärajojen ja palvelusiilojen sijaan jälkihuoltoon siirtymässä olevien nuorten palvelut tulisi pystyä muotoilla siten, että tarvittaessa merkittävät, pitkäkestoiset sosiaaliset suhteet voisivat jatkua ja nuoren irtautuminen kiinnipitävästä sijaishuollosta voisi tapahtua askel kerrallaan. Tarvitaan myös osallisuuden areenoita. Vertaisuus ja kokemustoimijuus tulee huomioida niin palveluiden kehittämisessä, järjestämisessä kuin arjen toiminnassakin. Myös haavoittuvassa asemassa olevilla nuorilla on halu osallistua, kuulua yhteisöihin ja olla avuksi toisille nuorille. Tarjotaan sille mahdollisuus.

Lue lisää

Hankkeen tuotoksena on valmistunut kuvaus palvelumuotoilun hyödyntämisestä sekä raportti hankkeen toiminnasta.