Suomalainen urheilu- ja liikuntaseurakenttä on organisoitunut monipuolisesti sekä yhden että useamman lajin toimintaa tarjoaviksi seuroiksi. Tässä artikkelissa tarkastelemme joitakin avainlukuja yleis- ja erikoisseuranäkökulmasta, vertaamme niitä aiemmin julkaistuihin lukuihin ja pohdimme ilmiön yhteiskunnallista viitekehystä.
Suomalainen urheilu- ja liikuntaseurojen kenttä on laaja ja monisyinen. Valtion yleisavustuksen piirissä olevien lajiliittojen jäsenseuroja on yhteensä yli 8 250. Seurojen kotipaikat ovat levittäytyneenä Hangosta Utsjoelle ja Ilomantsista Korsnäsiin. Kotipaikkoja on rekisteröity yhteensä 301 kuntaan. Valtaosa seuroista on aatteellisia yhdistyksiä (ry), mutta jotkin lajiliitot pitävät jäseninään myös liikunta- ja urheilutoimintaa mahdollistavia osakeyhtiöitä ja toiminimiä. Myös joitakin suuria kilpa- ja huippu-urheiluun keskittyviä osakeyhtiöitä on mainittu lajiliittojen jäsenluetteloissa. (Seuratietokanta 2023.)
Seuratietokantaan on integroitu 73 lajiliiton jäsenseuraluettelot. Seurojen kirjavaan joukkoon mahtuu valtava määrä yhteen lajiin tai lajiperheeseen keskittyviä erikoisseuroja. Ne ovat jäsenenä vain yhdessä lajiliitossa. Useampaan kuin yhteen lajiliittoon kuuluvia monilajiseuroja kutsutaan Seuratietokannassa yleisseuroiksi. Valtaosa lajiliittojen jäsenseuroista, 87 prosenttia , on yhden lajin erikoisseuroja. Lajiliitot kuitenkin eroavat paikoin merkittävästikin siinä, missä suhteessa niiden jäsenistö koostuu erikois- ja yleisseuroista. Esimerkiksi seuramäärässä mitattuna neljänneksi suurimman lajiliiton, Suomen Ratsastajainliiton, 500 jäsenseurasta vain kaksi on yleisseuroja. Suurista lajiliitoista Suomen Urheiluliiton ja Hiihtoliiton jäsenseurat taas koostuvat hieman alle 80-prosenttisesti yleisseuroista. (Seuratietokanta 2023.) Voidaankin todeta, että eri lajikulttuureihin on aikojen saatossa muotoutunut hieman toisistaan poikkeavia käytäntöjä ja perinteitä siihen, millä tavalla seuratoimintaa organisoidaan.
Verrattuna kahden vuoden takaiseen tarkasteluun (Aarresola ym. 2021), seurakenttää on uudistanut padelin suosion nouseminen. Suomen Padelliitto ei vielä ollut mukana edellisessä lajiliittojen seuratarkastelussa (Emt.). Padelin ympärille on syntynyt kokonaan uusia seuroja, mutta noin kolmannes padelliiton jäsenseuroista on yleisseuroja – ja näistä yli 70 prosenttia puolestaan myös Suomen Tennisliiton jäseniä. Näin ollen yksin padelin nousun ja noteeraamisen ansiosta Suomen Tennisliiton yleisseurojen osuus on tuplaantunut kahdessa vuodessa.
Vuosikymmenten mittainen suuntaus vahvistunut
Historiallisesti tarkasteltuna siirtymä yleisseuroista erikoisseuroihin on selkeä. Kosken ja Mäenpään (2018, 41) vuonna 2018 julkaisemassa seuroja koskevassa tutkimuksessa viimeisimpään, vuonna 2016 toteutettuun seurakyselyyn vastanneista seuroista erikoisseuroja oli 70 prosenttia kaikista seuroista. Vuonna 2022 erikoisseurojen osuus lajiliittojen jäsenseuroista oli yli 87 prosenttia (Seuratietokanta 2023). Pidemmän aikavälin muutos hahmottuu, kun tarkastellaan lajiliittojen vuoden 2022 jäsenseurojen perustamisvuosikymmeniä (Kuvio 1). 1950-luvulla perustetuista seuroista yli viidennes on yleisseuroja. 1980-luvulla perustettujen yleisseurojen osuus on jo alle kymmenen ja 2010-luvulla viisi prosenttia.
Erikoisseurojen suosion kasvu havainnollistuu myös seurojen ikiä tarkasteltaessa. Vuonna 2022 lajiliittojen jäsenseuroina olleet aatteelliset yhdistykset (n=8 116) olivat keskimäärin 37-vuotiaita. Yleisseurat (60 vuotta) olivat erikoisseuroja (34 vuotta) selvästi iäkkäämpiä. Kehitystä tulkittaessa on toki huomattava aineistojen koonnin erilaiset menetelmät: seuratietokannan (2023) seuratieto on kerätty lajiliittojen luetteloista (rekisteriaineisto), kun aiempi tutkimus on perustunut kyselyyn (Koski ja Mäenpää 2018, kyselyaineisto). Näin ollen voidaan päätellä, että kyselyllä tavoitettiin suhteellisesti enemmän yleisseuroja.
Yleisesti ottaen urheilu- ja liikuntaseuroissa harrastettavien lajien määrä on kasvanut. Kosken ja Mäenpään seuratutkimuksien vuoden 1986 aineistossa seurat kertoivat järjestävänsä toimintaa yhteensä 95 eri lajissa. 30 vuotta myöhemmin vastaava luku oli 135. Harrastettavien lajien määrän lisääntymisestä huolimatta yksittäisen seuran tarjoamien lajien määrä ei välttämättä kasva. Koski ja Mäenpää puhuvatkin niin sanotusta erikoistumiskehityksestä, jossa seurat keskittyvät yhä useammin vain yhden lajin toiminnan järjestämiseen. Vuoden 2016 aineiston mukaan seurat järjestivät toimintaa keskimäärin kahdessa lajissa. (Koski & Mäenpää 2018, 41.) Vuonna 2022 lajiliittojen jäseninä olleet seurat kuuluivat keskimäärin 1,3 lajiliittoon (Seuratietokanta 2023). Aineistot eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia, eikä esimerkiksi jalkapallotoimintaa järjestääkseen seuran ole pakko liittyä Suomen Palloliiton jäsenseuraksi.
Erikoisseurojen yleistymisestä huolimatta yleisseurat ovat pitäneet pintansa.
Toinen urheilu- ja liikuntaseuratoiminnan viime vuosien ja vuosikymmenten keskeisimmistä ja ainakin osin myös seurojen erikoistumiskehitykseen vaikuttaneista kehityssuunnista on ammattimaistuminen (ks. Koski 2021). Ammattimaistumisen muodoista varsinkin palkkatyön määrä on kasvanut seuroissa voimakkaasti (Turunen & Kukko 2023). Yleisseurat eroavat erikoisseuroista joidenkin palkkatyöhön liittyvien tunnuslukujen perusteella. Lajiliittojen vuoden 2022 jäsenseuroina olleista yleisseuroista 45 prosentissa tehtiin palkkatyötä, kun vastaava osuus erikoisseuroista oli 19 prosenttia. Useammasta lajijaostosta koostuva yleisseura voi tarjota lukumäärällisesti enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi valmentajien työllistämiseen. Niissä seuroissa, joissa palkkatyötä tehtiin, sitä tehtiin keskimäärin lähes yhtä paljon riippumatta siitä, kuuluiko seura yhteen (2,37 htv) vai useampaan (2,45 htv) lajiliittoon. Koska erikoisseuroja oli lukumäärällisesti huomattavasti enemmän, tehtiin niissä henkilötyövuosia (3189) yhteensä enemmän kuin yleisseuroissa (1140). (Oja & Kukko 2023.)
Seurat ovat osa yhteiskunnallista kehitystä
Eriytyneessä liikuntakulttuurissa (ks. esim. Itkonen 1996) on ymmärrettävää, että myös seuratoiminta ilmenee eriytyneenä eikä eheänä kokonaisuutena. Toiminnan tavoitteiden, arvojen ja volyymin ohella tämä voi tarkoittaa myös seurojen erikoistumista vahvemmin vain yhden lajin toimijoiksi. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lajiliittojen jäsenseuroina olevista 2020-luvulla perustetuista 484 seurasta ainoastaan 14 on jäsenenä useammassa kuin yhdessä liitossa. Toisaalta myös päinvastainen kehitys on mahdollista, sillä seurat voivat muuttua erikoisseuroista yleisseuroiksi ottamalla toimintaansa uusia lajeja (Aarresola ym. 2021). Näin voidaan tulkita tapahtuneen esimerkiksi niiden tennisseurojen kohdalla, jotka ovat lisänneet lajivalikoimaansa padelin. Liikunnan kansalaistoiminnan eriytymiseen liittyvä ja sen jonkinlainen pisimmälle edennyt muoto ovat myös neljännen sektorin yhteisöt (esim. kaveriporukat), jotka eivät toimi järjestömuotoisesti eivätkä siten kuulu lajiliittoihin lainkaan (ks. esim. Lehtonen ym. 2023).
Erikoisseurojen yleistymisestä huolimatta yleisseurat ovat pitäneet pintansa. Vuonna 2020 toteutetun kyselyn mukaan yli kaksi kolmesta yleisseurasta arvioi seuransa tilanteen ja elinvoiman hyväksi tai erittäin hyväksi. Keskiarvojen takaa löytyy kuitenkin havaintoja yleisseurojen polarisoitumisesta, sillä pienten yleisseurojen näkemykset nykytilasta ja tulevasta olivat isompia pessimistisempiä. Yleisesti ottaen yleisseurat kokivat vahvuuksikseen muun muassa yhteisöllisyyden, vakaan taloudellisen tilanteen, monipuolisen liikuntatarjonnan sekä synergiaedut esimerkiksi yhteisinä ja keskitettyinä hallinnon tai johtamisen palveluina. Vastaavasti heikkouksikseen yleisseurat arvioivat seuratoimijoiden puutteen, pienenevät harrastajamäärät, jaostojen väliseen yhteistyöhön liittyvät heikkoudet ja taloudellisen tilanteen. (Mäenpää & Pollari 2021.) Sama asia voidaan siis kokea joko saman tai eri seuran toimesta sekä vahvuutena että heikkoutena. Osa seurojen nimeämistä vahvuuksista ja heikkouksista on sellaisia, joiden on vaikea ajatella olevan ominaista pelkästään yleisseuroille. Yleisseuroille tyypilliset vahvuudet ja heikkoudet kietoutuvat jaostojen välisen yhteistyön ympärille. (Emt.)
Yleisesti ottaen seuratoiminnan kehityslinjoja tarkastellessa tulee ottaa huomioon myös laajemmat yhteiskunnalliset ilmiöt ja muutokset (Koski & Mäenpää, 102). Laajempi ymmärrys siitä, etteivät liikunta ja urheilu ole muusta yhteiskunnasta erillisiä ilmiöitä, onkin nykyisellään melko hyvin omaksuttu ja valtavirtaa edustava näkemys. Seurojen erikoistumiskehityksen voidaan tulkita heijastelevan ainakin osin yhteiskunnan yleisempää yksilöllistymis- ja eriytymiskehitystä. Toisaalta Mäenpää (2021) on tunnistanut joitakin ”orastavia trendejä”, jotka voivat myös vankistaa yleisseurojen asemaa. Yksi tällainen suuntaus voi olla seurojen lisääntynyt tarve laajentaa toimintaansa ei-lajisidonnaiseen harraste- tai aikuisliikuntaan, jonka järjestäminen voi olla yleisseuroille luontevampaa (Emt). Seuratoimintaa koskevaa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua seuratessa tällainen suuntaus ei tunnu poissuljetulta tai vähämerkityksiseltä. Aika näyttää, millaiseksi yleisseurojen asema liikunnan kansalaistoiminnan kentässä jatkossa muodostuu.