Liikuntajärjestöille kohdentuu yleisavustuksina merkittävä osa valtion vuosittaisesta liikuntabudjetista. Järjestöjen toimintasisällöt poikkeavat kuitenkin toisistaan merkittävästi. Tässä artikkelissa kuvataan järjestöjen toimintasisältöjä ja myönnettyjen yleisavustusten määrällistä kehitystä 2000-luvun alusta nykypäivään.
Liikuntalaki (390/2015) määritteli vuoteen 2015 asti liikuntajärjestöt liikuntatoiminnan järjestäjiksi. Kirjauksella vahvistettiin paikallisesti ja valtakunnallisesti järjestöjen roolia valtion liikuntapolitiikan toteuttajana. Liikuntalakiuudistuksessa vuonna 2015 kirjaus järjestämisvastuusta poistettiin. (Lehtonen 2015.)
Liikuntalain muutoksesta ja liikuntasektorin laaja-alaistumisesta huolimatta valtion liikuntapolitiikka tunnistaa edelleen erityisesti julkisten resurssien kohdentamisen näkökulmasta valtakunnalliset ja alueelliset liikuntajärjestöt merkittäviksi liikuntapoliittisiksi toimijoiksi sekä kilpa- ja huippu-urheilun toteuttajina että väestön fyysisen aktiivisuuden lisääjinä (Lehtonen 2020).
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) luokittelee järjestöt yleisavustusta jaettaessa neljään eri ryhmään, joista lajiliitot ovat aina muodostaneet suurimman järjestöryhmän. Yhteenlaskettujen henkilötyövuosien määrä vuonna 2023 oli 850. Liittojen kokonaismäärä on vaihdellut vuosittain hieman riippuen siitä, onko esimerkiksi uusia liittoja hyväksytty valtionapukelpoisiksi. Yleisavustusta myönnettiin 73 liitolle vuonna 2025 (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2025a).
Liittojen tehtävänä on ylläpitää ja kehittää yksittäisten lajien (kuten jääkiekko tai voimistelu) lajikulttuureita, mahdollistaa tavoitteellinen huippu-urheilu sekä toimia paikallisten jäsenyhdistystensä eli oman lajinsa urheiluseurojen toimintamahdollisuuksien turvaajina. Lajiliitot toimivat myös kansainvälisen ja kansallisen lajitoiminnan solmukohtana, ja organisoivat lajien kilpailutoimintaa eri tasoilla yhdessä seurojen kanssa. Toiminnan perusperiaatteiltaan lajiliittoja voi pitää melko yhtenäisenä järjestöryhmänä. (vrt. Lehtonen & Stenvall 2019; Mäkinen ym. 2015.)
Toiseksi suurimman järjestöryhmän muodostavat muut liikuntajärjestöt, joita oli vuonna 2025 yhteensä 25 kappaletta. Tähän ryhmään kuuluu toimintasisällöiltään varsin erilaisia järjestöjä (Liikunnan järjestötietokanta). Niistä osa on ammatillisia edunvalvontajärjestöjä, kuten Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry ja Urheilutoimittajain Liitto ry, koululais- ja opiskelijajärjestöjä (Koululiikuntaliitto ry) ja liikuntaa yleisesti edistäviä järjestöjä ja/tai aatteellisia yhdistyksiä (Suomen Latu ry, Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys Urheiluliitto ry).
Aluejärjestöt (15) perustettiin 1990-luvun alussa itsenäisiksi organisaatioiksi osana järjestökentän uudelleen organisoitumista. Toisin kuin lajiliitot, aluejärjestöt eivät ole Olympiakomitean jäseniä kuten eivät kaikki muut liikuntajärjestöt -ryhmään kuuluvat järjestötkään. Tällä hetkellä aluejärjestöillä on oma palvelu- ja yhteistyöjärjestönsä Suomen Liikunnan Alueet ry.
Liikunnan valtakunnallisiksi palvelujärjestöiksi on nimetty Olympiakomitea ja Paralympiakomitea, joka on Olympiakomitean jäsen. Olympiakomitean yhteenlaskettujen henkilötyövuosien määrä vuonna 2023 oli 55 ja Paralympiakomitean 23. Olympiakomitealla on 89 varsinaista jäsentä, 28 kumppanuusjäsentä sekä neljä henkilöjäsentä (Olympiakomitea 2024). Kummatkin järjestöt ovat lopputuloksia monivaiheisista 2010-luvulla aloitetuista muutos- ja yhdistymisprosesseista, joissa lakkautettiin useita olemassa olevia valtakunnallisia järjestöjä ja perustettiin uusia (Lehtonen 2022). Nykyinen Olympiakomitea aloitti toimintansa vuonna 2017 ja Paralympiakomitea 2020. Muutosprosessien myötä organisaatioiden toimintaorientaatio on laajentunut huippu-urheilusta kohti laaja-alaisen liikuntakulttuurin edistämistä (ks. esim. Lehtonen 2017; Lehtonen & Saari 2023).
Yleisavustuksia myönnetty yli 900 miljoonaa euroa
OKM:n järjestöille myöntämän yleisavustuksen kokonaismäärä vuonna 2025 oli lähes 41 miljoonaa euroa. Osuus on merkittävä suhteessa valtion vuotuiseen liikuntabudjettiin, joka on vaihdellut muutaman viime vuoden aikana 150–160 miljoonan euron välillä (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2024).
Yleisavustusten lisäksi järjestöt voivat hakea myös harkinnanvaraisia erityisavustuksia esimerkiksi liikunnan edistämishankkeisiin, huippu-urheilutoiminnan tehostamiseen ja urheilun suurtapahtumien järjestämiseen. Kokonaisuutena järjestöille ohjautuu siten edellä mainittua merkittävästi suurempi osuus valtion liikuntabudjetista. Jo pelkästään huippu-urheilun tehostamistuet lajiliitoille ovat vuonna 2025 yli 6,5 miljoonaa euroa (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2025b).
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ylläpitämään Liikunnan järjestötietokantaan (2025) kootaan vuosittain tiedot järjestöjen yleisavustusten jakaumasta, järjestöjen operatiivisen sekä luottamushenkilöstön lukumäärästä sukupuolittain eriteltynä. Yleisavustustiedot on koottu vuodesta 2001 ja henkilöstötiedot vuodesta 2018 alkaen. Tietokannassa ovat mukana tiedot myös toimintansa lakkauttaneista järjestöistä tai sellaisista, joille avustusta ei enää tällä hetkellä myönnetä. Järjestöjen kokonaismäärä tietokannassa on sitten suurempi kuin esimerkiksi vuonna 2025 avustusta saaneiden.
Avustuksia on myönnetty vuosien 2001–2025 aikana yhteensä noin 921 miljoonaa euroa (taulukko 1). Yli puolet avustuksista on myönnetty lajiliitoille. Myönnettyjen avustusten määrässä on suuria eroja. Eniten avustusta on myönnetty Palloliitolle; yhteensä hieman yli 45 miljoonaa euroa. Vastaavasti Suomen brasilialaisen jujutsun liitolle avustusta on myönnetty vähiten; 51 000 euroa.
| Järjestöryhmä | Lkm. | M€ | M€/järjestö | Max. M€ / järjestö | Min. M€ / järjestö |
|---|---|---|---|---|---|
| Lajiliitot | 88 | 491 | 5,6 | 45,2 | 0,05 |
| Muut liikuntajärjestöt | 49 | 147 | 3,0 | 34,7 | 0,0016 |
| Aluejärjestöt | 15 | 87,5 | 5,8 | 12,9 | 3,6 |
| Palvelujärjestöt | 6 | 195,5 | 32,6 | 103,5 | 9,5 |
| Yhteensä | 158 | 921 |
Taulukko 1. Yleisavustusta saaneiden valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen kokonaismäärä ja yhteenlasketut yleisavustukset vuosina 2001–2025.
Toiseksi eniten yleisavustusta ovat saaneet palvelujärjestöt. Niiden yhteenlaskettu avustusmäärä on ollut noin 195 miljoonaa euroa (ka. 32,6 milj. euroa). Palvelujärjestöistä avustusta on myönnetty eniten Olympiakomitealle (103,5 milj. euroa). Vähiten yleisavustusta (9,5 milj. euroa) on myönnetty vuonna 2012 toimintansa lakkauttaneelle Suomen Kuntoliikuntaliitolle (Kunto ry). Olympiakomitea ja Paralympiakomitea ovat ainoat palvelujärjestöt, jotka ovat olleet toiminnassa koko tarkastelujakson ajan.
Järjestöille myönnettyjen yleisavustusten kokonaismäärä on kasvanut merkittävästi vuodesta 2001 alkaen (kuvio 1). Tuolloin yleisavustuksia myönnettiin noin 25 miljoonaa euroa. Avustustaso nousi noin 40 miljoonaan euroon vuonna 2010. Kasvua on ollut euromääräisesti tarkasteltuna eniten lajiliittojen avustuksissa, jotka ovat nousseet 13 miljoonasta noin 23 miljoonaan.
Vaihtelua on ollut eniten palvelujärjestöille myönnettyjen avustusten kokonaismäärässä, mihin on vaikuttanut eniten järjestöjen yhdistymiset. Tällä hetkellä palvelujärjestöjen avustuksen kokonaismäärä on sama kuin vuonna 2009, jolloin valtakunnallisia palvelu- ja edunvalvontajärjestöjä oli viisi kappaletta. Avustusta saaneiden järjestöjen kokonaismäärä on vähentynyt. Vuonna 2001 avustusta sai 129 järjestöä ja vuonna 2025 yhteensä 115 järjestöä.
Monitahoinen järjestökenttä
Järjestöryhmänä muut liikuntajärjestöt ovat toimintasisällöllisesti poikkeavia sekä keskinäisessä vertailussa että muihin järjestöryhmiin verrattuna. Jäseninä näillä järjestöillä voi olla paikallisyhdistyksiä, valtakunnallisia järjestöjä, henkilöjäseniä, ammatillisia koulutuksenjärjestäjiä tai eri ammattiryhmien työntekijöitä. Henkilötyövuosien määrä oli vuonna 2023 reilussa 20 järjestössä yhteensä 129. Aluejärjestöt ovat puolestaan yhtenäisempi toimijaryhmä ja niiden perustyö on kiinnittynyt paikallis- ja aluetasoon, eli kuntiin, maakuntiin ja paikallisesti toimiviin yhdistyksiin, mukaan lukien urheiluseurat. Aluejärjestöissä tehtiin vuonna 2023 yhteensä 181 henkilötyövuotta.
Kummatkin järjestöryhmät jäävät usein liikuntapoliittisina toimijoina katveeseen. Esimerkiksi urheilu-uutisoinnissa huomio kääntyy usein lajiliittoihin, urheilumenestykseen tai seuratoimintaan. Näistä urheilumenestys, seuratyön kehittäminen ja kilpailutoiminnan ylläpitäminen ovat tyypillisiä sisältöjä lajiliittojen urheilutoiminnassa (vrt. Lehtonen & Stenvall 2019; 2021; Mäkinen ym. 2015).
Ryhmässä muut järjestöt avustettavien järjestöjen määrä on vuosina 2001–2020 vaihdellut 32–38 välillä. Avustusta on saanut 2021 lähtien vuosittain 22–24 järjestöä. Muutosta selittää merkittävimmin se, että kansanterveysjärjestöille (esimerkiksi Hengitysliitto, Sydänliitto) ei enää myönnetty kohdennettua yleisavustusta valtion liikuntabudjetista (Lehtonen, Oja & Hakamäki 2022).
Toimintasisällöissä on pysyvyyttä ja muutoksia
Kymmenen vuotta sitten valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen toimintaa selvitettiin valtionavustustoiminnan kehittämiseksi. Tuolloin aluejärjestöille ja muille liikuntajärjestöille tehtiin kysely, jonka tulosten mukaan ko. järjestöt määrittelivät toiminta-alueikseen ja tavoitteikseen esimerkiksi liikunnan ja urheilun yleisen aseman vahvistamisen yhteiskunnassa, yhteiskunnallisen vaikuttamistyön, koulutukset, verkostoitumisen, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisen, jäsenistön ja järjestön edunvalvonnan sekä alueellisen liikunnan kehittämistyön (Lehtonen & Mäkinen 2015).
Tähän artikkeliin järjestöjen toimintasisältöjen tarkastelemiseksi hyödynnettiin vuoden 2022 yleisavustuslomakkeista saatuja tietoja. Tulokset on tiivistetty kuvioon 2, johon osa-alueet on ryhmitelty vuoden 2015 kyselyn pohjalta kolmeen pääosa-alueeseen: urheilutoiminta, järjestö- ja jäsenyhdistystoiminta sekä liikunta ja hyvinvointi. Vaikka aineistot eivät ole vertailukelpoisia, tietyt toimintasisällölliset muutokset ovat havaittavissa. Sen sijaan pääasiallinen toimintaorientaatio on säilynyt liikunnan ja hyvinvoinnin tuottamisessa sekä järjestö- ja jäsenyhdistystoiminnassa.
Muutoksista osa nojautuu käynnissä oleviin keskeisiin liikuntapolitiikkatoimiin kuten esimerkiksi OKM:n rahoittamaan Liikkuvat-kokonaisuuteen. Yksittäisistä ohjelmista erityisesti 2010-luvulta lähtien laajentunut Liikkuvat -toiminta (esimerkiksi Liikkuva koulu) on tällä hetkellä yksi keskeinen kansallinen liikuntapolitiikkatoimi, jossa aluejärjestöillä on oma roolinsa. Tämä näkyy myös aluejärjestöjen yhtenäisinä toimintasisältöinä verrattuna 2015 selvityksen tuloksiin. Sen sijaan seuratoiminnan kehittäminen, liikunnan yhteiskunnallisen aseman parantaminen, alueellisen ja paikallisen liikuntatoiminnan kehittäminen sekä verkostojen ylläpitäminen olivat toiminnan keskiössä jo aiemmin.
Urheilutoimintaan liittyviä tavoitteita tai toimintasisältöjä oli vähän, kun huomioon ottaa kaikki järjestöt. Aluejärjestöillä urheilutoiminta linkittyi urheiluakatemiayhteistyöhön, joka vaihteli järjestöittäin. Muilla järjestöillä urheilutoiminta oli täysin järjestöriippuvaista ja koski vain niitä järjestöjä, joilla kilpailutoiminta oli mukana toiminnan tavoitteistossa (esim. NMKY, Suomen Sotilasurheiluliitto). Lisäksi Suomen Valmentajien roolin voi katsoa olevan sekä edunvalvonnallinen että urheilutoimintaa kehittävä, jos järjestön tavoite on kehittää valmentajien ammatillista osaamista ja urheiluvalmennuksen sisältöjä.
Perusopetus-, varhaiskasvatus- ja opiskelupäivien liikunnallistaminen, tai niitä tukeva toiminta ja siihen vaikuttaminen, sisältyi myös joidenkin muiden kuin aluejärjestöjen toimintaan. Tosin voi ajatella, että nämä sisällöt ovat esimerkiksi Koululiikuntaliitolla tai Opiskelijoiden Liikuntaliitolla toiminnan peruslähtökohtia.
Järjestö- ja jäsenyhdistystoiminta oli säilynyt vuoteen 2015 verrattuna merkittävänä toimintasisältönä kaikilla järjestöillä. Näistä esimerkiksi edunvalvonta ja paikallisyhdistystoiminnan kehittäminen mukaan lukien seuratoiminta oli kirjattu esille tyypillisinä toimintasisältöinä ja tavoitteina. Useat järjestöt pyrkivät myös edistämään ja lisäämään väestön liikkumista ja liikunnan harrastamista joko yhteiskunnallisen vaikuttamisen avulla tai omaa jäsenistöä aktivoimalla. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kirjattiin esimerkiksi politiikkoihin ja/tai päätöksentekijöihin vaikuttamisena sekä liikunnan yleisen aseman vahvistamisena yhteiskunnassa. Uutena teemana esiintyi viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen, jonka avulla pyrittiin vaikuttamaan kohderyhmiin tai lisäämään tietoisuutta liikunnan hyödyistä.
Vertailut eri vuosilta osoittavat, että valtion liikuntapolitiikkaan sisältyvät politiikkatoimet voivat kiinnittyä yksittäisten järjestöjen tai laajemmin järjestöryhmien toimintasisällöiksi ja muuttaa toimintasisältöjä. Liikkuvat -toiminnan sisällyttämistä esimerkiksi aluejärjestöjen toimintaan on tuettu myös informaatio- ja resurssiohjauksella. Toisaalta järjestöjen toiminta kokonaisuutena sisältää paljon varsin oletettuja ja vakiintuneita toiminnan tavoitteita.
Julkisen liikuntapolitiikan ohjauskeinona järjestöille myönnettävä julkinen tuki jo pelkästään yleisavustusten muodossa ei ole vähäistä. Toistaiseksi avustustasot ovat pysyneet vakiintuneina, ja järjestöjen väliset keskinäiset jakosuhteet melko muuttumattomina. Järjestöjen toiminnan vaikutusten arviointia haastaa se, että vaikutusketjut esimerkiksi väestön liikunnan lisäämisessä ovat monitahoisia ja keskinäisriippuvuudet vahvoja. Selkeitä, yhden järjestön tuottamia tuloksia on siten vaikea osoittaa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että sekä aluejärjestöt että lajiliitot ovat kiinnittyneet selkeimmin yksittäisiin politiikkatoimiin tai liikuntapolitiikan osa-alueisiin. Muut liikuntajärjestöt järjestöryhmänä heijastelee puolestaan suomalaisen liikuntapolitiikan järjestökeskeistä luonnetta sekä eri ammatti- ja intressiryhmien organisoitumista suhteessa liikuntapolitiikan tavoitteisiin.
Julkisten varojen mahdollinen niukkeneminen ja järjestöille myönnettävien avustusten kokonaismäärä ovat tulevaisuudessa todennäköisin vaikutin siihen, että liikuntajärjestökentän sisäinen dynamiikka muuttuu joko rakenteellisesti tai toiminnallisesti. Nähtävissä on myös suuntaus, jossa merkittävä osa liikuntajärjestöjen toiminnasta kiinnittyy entistä tiukemmin terveyden ja hyvinvoinnin tuottamisen eetokseen.