Arena Public
Nainen kättelee miestä sopimuksen merkiksi.

Kuva: Adobe Stock

​​Innovaatiokumppanuus – uuden äärellä innovaatiokumppanin kanssa​

Liiketoiminta ja talous

​Innovaatiokumppanuus on suhteellisen uusi hankintamenettely, joka kirjattiin hankintalakiin lakiuudistuksen yhteydessä vuonna 2017. Sen tarkoitus on pyrkiä edistämään uusia innovaatioita ja edesauttamaan luovuutta hankintaprosesseissa.

Innovaatiokumppanuuden tavoitteena on innovatiivisen uuden tavaran, palvelun tai urakan kehittäminen sekä kehitystyön tuloksena syntyvän lopputuloksen hankkiminen. Hankintayksikkö voi valita hankintamenettelyksi innovaatiokumppanuuden, mikäli sen tarpeita ei voida täyttää markkinoilta jo löytyvillä ratkaisuilla.  

Innovaatiokumppanuus eroaa perinteisestä hankintamenettelystä, joissa yleensä määritellään jo tarkat vaatimukset ja kriteerit hankinnan kohteelle. Se antaa mahdollisuuden tarkentaa ja muuttaa vaatimuksia projektin edetessä, mikä voi olla erityisen hyödyllistä, kun tavoitteena on kehittää uusia ratkaisuja. Hankintayksikkö määrittelee hankinnan vähimmäisvaatimukset ja varsinaisen ratkaisun toteutus jää innovaatiokumppanin ratkaistavaksi. Lopullinen tuotos tarkentuu vasta kehitysprojektin aikana. 

Innovaatiokumppanuus kannustaa yhteistyöhön ja avoimeen vuorovaikutukseen sekä ideoiden jakamiseen hankintaprosessin osapuolien välillä.

Innovaatiokumppanuudessa hankintayksikkö voi kehitysvaiheen jälkeen hankkia kehitetyn lopputuotoksen suoraan kehittäjäyritykseltä, ilman kilpailutusta. Yksi innovaatiokumppanuuden keskeinen tavoite on lisätä vuoropuhelua hankintayksikön ja tarjoajien välillä. Toinen olennainen tekijä innovaatiokumppanuuden onnistumisen kannalta on hankinnan huolellinen valmistelu ja alan markkinan tuntemus. Mitä paremmin hankintayksikkö tuntee ja ymmärtää kohteen markkinaa, sitä paremman ja asianmukaisemman tarjouspyynnön se pystyy tuottamaan. Vuoropuhelu markkinatoimijoiden kanssa alkaa jo varhaisessa vaiheessa ja jatkuu kauttaaltaan läpi koko hankintaprosessin.   

Hankintaprosessin monivaiheisuus, vaatimusmäärittelyiden tarkentaminen ja hankinta-asiakirjojen läpikäynti edellyttää aktiivista vuoropuhelua ja monivaiheisia neuvotteluita tarjoajien kanssa. Neuvotteluiden aikana pyritään luomaan selkeä yhteisymmärrys projektin ja kehitystyön päämäärästä sekä tavoitteena olevasta lopputuotoksesta. Hankinnan kohteen kriteereitä ja vaatimuksia tarkennetaan neuvotteluiden perusteella. Innovaatiokumppanuus kannustaa yhteistyöhön ja avoimeen vuorovaikutukseen sekä ideoiden jakamiseen hankintaprosessin osapuolien välillä. Koko hankintaprosessi perustuu yhdessä tekemiseen. Päämääränä on mahdollisimman relevantti tarjouspyyntö sekä hankintayksikön tarpeisiin parhaiten soveltuva yhteistyökumppani. Hankinnan monivaiheiset yhteiset neuvottelut antavat hyvät lähtökohdat kehitystyön aloitukseen.  

Hankintaprojekti yhdistää sujuvasti innovatiivisen tuotekehityksen ja hankinnan

AIRe-Platform on hankintaprojekti, jonka hankintamenettelyksi valittiin innovaatiokumppanuus. Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima ja Business Finlandin rahoittama hanke on aloittanut toimintansa elokuussa 2022. Hankinnan aloitus- ja määrittelyvaiheessa todettiin, että hankintayksikön tarpeisiin soveltuvaa alustaratkaisua ei markkinoilta suoraan löydy, vaan hankinta tarvitsee taustalle myös tuotekehitystyötä. Tätä kautta syntyi ajatus innovaatiokumppanuudesta, joka toimii hyvin tämän tyyppisen alustaratkaisun kehitystyön toteutukseen, jossa lopullinen tuotos mukautuu vasta kehitystyön aikana. 

AIRe-Platformin projektin tavoitteena on edistää tulevaisuuden digitaalisia kuntoutuspalveluita niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tavoitteena on mallintaa ja testata kehitetyn alustan avulla digitaalisen kuntoutuksen mahdollisuuksia. Mikäli kuntoutus tapahtuisi kokonaan digitaalisesti, minkälainen alustaratkaisu tukisi käyttäjälähtöisesti itse kuntoutujaa ja tämä tyyppistä kuntoutusmallia. Kehitystyö pitää sisällään prototyypin pilotointi- ja testausvaiheet, joiden aikana alustaa ja sen ominaisuuksia päästään kokeilemaan todellisessa ympäristössä. Alustaratkaisu perustuu avoimeen lähdekoodiin, jolloin osa kehitettyä ratkaisua on vapaasti jatkohyödynnettävissä projektin päättymisen jälkeen. Alustan kehityksessä keskeisessä roolissa ovat kuntoutujan eli loppukäyttäjän tarpeet, joita on kartoitettu palvelumuotoiluprosessin avulla. Kerättyä tietoa tullaan hyödyntämään alustan innovatiivisessa tuotekehityksessä.    

Molempia osapuolia hyödyttävä hankintaprosessi

Innovaatiokumppanuus on molempia osapuolia osallistava ja palkitsevakin hankintamenettely. Se vaatii tietynlaista heittäytymistä ja sitoutumista tiiviiseen yhteistyömalliin jo hankintaprosessin aikana. Hankintaprosessi on pitkä, mutta antoisia ja siihen kannattaa suhtautua jopa oppi- ja tutkimusmatkana oman osaamisen sekä tekemisen ja vahvuuksien tunnistamiseen. Toimittaja voi räätälöidä tarjottavan ratkaisumallin suhteessa oman yrityksensä vahvuuksiin. Menetelmä tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kehittää ja tarjota innovatiivisia ratkaisuja julkisen sektorin tarpeisiin.  

Tiedon avoin jakaminen lisää molemmin puolin yhteistä ymmärrystä sekä vahvistaa osaamista. Kannustimena itse innovaatiokumppanuudessa toimivat kehitystyöpalkkiot ja mahdolliset uudet kehitystyön tuloksena syntyvät tulevaisuuden tuote-, palvelu- tai liiketoimintamallit. Toimittajat voivat saavuttaa kilpailuetua ja kasvumahdollisuuksia osallistumalla tämän tyyppisiin kumppanuuksiin. Hankinnan tavoitteet tukevat uusien innovaatioiden syntymistä, kansainvälistymistä, alueellista elinvoimaa ja kilpailukykyä sekä osaamisen kasvua. 

Varsinaisen innovaatiokumppanuuden eli kehitystyön aikana hankintayksikkö ja kehittäjäkumppani työskentelevät yhdessä ja vaihtavat avoimesti osaamista, tietoa sekä näkemyksiä. Pyritään uudenlaiseen ajattelumalliin, jossa Tilaaja ja Toimittaja muodostavat yhteistyökumppanuuden, Tilaaja-Toimittaja näkökulman sijaan. Avoimella yhteistyöllä pystytään paremmin edistämään ketterää ja nopeampaa kehitystä. Innovatiiviset kumppanuudet voivatkin edesauttaa pitkäaikaisten kumppanuussuhteiden syntymistä. Hankintayksikkö ja innovaatiokumppani voivat sitoutua yhdessä kehittämään innovaatioita eri toimintaympäristöihin myös kehitystyön jälkeen.  

Innovaatiokumppanuus on mahdollistava ja osallistava tapa hankkia uusia ratkaisuja. Se vaatii uudenlaista ajattelutapaa ja avointa yhteistyötä (ehkä hieman rohkeuttakin) sekä tietynlaista joustavuutta yhdessä tekemiseen. Yleensä se sopii parhaiten tilanteisiin, joihin perinteiset hankintamenetelmät eivät sovellu tai kun tavoitteena on kehittää jotain uutta. Avoin yhteystyö jo hankintaprosessin aikana synnyttää parhaat tarjouspyynnöt, tarjoukset sekä luo hyvät edellytykset tulevalle yhteistyölle. Osaamista yhdistämällä ja yhdessä tekemällä voidaan saada aikaan jotain merkittävää. Onnistunut hankinta syntyy yhteistyöllä!