Oppilaitoksilla on tärkeä tehtävä edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat osa suomalaisen yhteiskunnan yhteistä arvoperustaa. Lainsäädännön mukaan myös jokaisen oppilaitoksen tehtävänä on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tämä työ nivoutuu kiinteästi oppilaitosten perustehtävään mahdollistaa kaikkien opiskelijoiden oppiminen. Tässä on vielä työtä tehtävänä. Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä pyrkii tarjoamaan kaikille yhtä hyvät mahdollisuudet oppia, se ei toteudu täysimääräisesti. Oppimistuloksissa nähdään eroja niin koulujen kuin yksilöiden välillä. Oppimistulosten ja opinnoissa etenemisen havaittujen erojen taustalla voi nähdä lukuisia erilaisia tekijöitä, kuten asuinpaikka, vanhempien sosioekonominen asema, äidinkieli, sukupuoli, oppimisvaikeudet, henkilökohtainen historia (esim. koulunkäynnin aloittaminen ulkomailla) sekä koulukohtaiset käytännöt ja resurssit. (Ukkola & Väätäinen, 2021, s. 7–35.)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2025) mukaan koulutuksessa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen parantaa oppimistuloksia, lieventää alojen ja ammattien sukupuolen mukaista jakautumista ja tukee kaikkien ihmisten osaamisen saamista hyötykäyttöön.
Kaikkien oppilaitosten on lakiin perustuvan velvoitteen mukaan laadittava toiminnalliset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat, joissa määritellään konkreettisia toimenpiteitä syrjimättömyyden ja tasa-arvon edistämiseksi koulutuksessa. Vuonna 2023 Opetushallitus toteutti tutkimuksen siitä, miten tämä velvoite toteutuu vapaan sivistystyön oppilaitoksissa (Mikkola, 2023). Tulosten perusteella Opetushallitus katsoi, että vapaa sivistystyö tarvitsee aiempaa enemmän ohjausta ja opastusta asiaan. Niinpä Opetushallituksessa päätettiin tuottaa vapaan sivistystyön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmatyön tueksi konkreettinen arviointityökalu. Verkkojulkaisuna saatavilla olevassa työkalussa kiinnitetään erityistä huomiota suunnitelman tekoon yhdessä opiskelijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. (Opetushallitus, 2025a; Bies-Wikgren & Kaukinen, 2025.)
Arviointityökalu antaa hyvän pohjan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelulle vapaassa sivistystyössä yleisesti. Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat kuitenkin keskenään aika erilaisia, joten yleisen työkalun soveltaminen voi tarkoittaa erilaisia asioita oppilaitostyypin mukaan. Esimerkiksi kahdella opintokeskuksella voi olla toisistaan merkittävästikin poikkeava toimintatapa, joten yhtä tapaa toteuttaa laadukasta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaprosessi ei ole.
Opintokeskukset osana vapaata sivistystyötä
Vapaa sivistystyö on nimensä mukaisesti vapaata ja sivistävää työtä. Sen tavoitteena on olla avointa kaikille paikasta, koulutustasosta, iästä tai muista taustatekijöistä riippumatta. Sen tavoitteena on yleinen ”sivistys”, millä tarkoitetaan mahdollisuutta oppia ja kehittyä ihmisen omista kiinnostuksen kohteista lähtien pääosin hänen vapaa-ajallaan. Vaikka vapaa sivistystyö perustuu ihmisten vapaaehtoiseen osallistumiseen ja on pitkälti omakustanteista, vapaata sivistystyötä tuetaan myös julkisista varoista. Taustalla on vapaan sivistystyön tarkoitus edistää elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti ihmisten monipuolista kehittymistä ja tukea yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta (Opetus- ja kulttuuriministeriö [OKM], 2025). Vapaan sivistystyön oppilaitoksiin kuuluvat kansalaisopistot, kansanopistot, kesäyliopistot, opintokeskukset ja liikunnan koulutuskeskukset.
Opintokeskusten ominaispiirre muihin vapaan sivistystyön oppilaitoksiin verrattuna on erityisesti se, että niiden koulutuksesta valtaosa toteutetaan yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa. Kaikkien yhdentoista opintokeskuksen taustalla on sivistysjärjestö ja sen jäsenjärjestöt. Näihin kuuluu puolueita, ammattiliittoja ja -yhdistyksiä, nuoriso- ja kulttuuriyhdistyksiä, maaseudun yhdistyksiä, sote-järjestöjä, ruotsinkielisiä kansalaisjärjestöjä, seurakuntia ja erilaisia muita aktiivista kansalaisuutta edistäviä järjestöjä (ks. Opintokeskukset, 2025).
Vapaassa sivistystyössä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet ovat lähtökohtaisesti mukana yhteisissä tavoitteissa tukea yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta. Lisäksi, kun tavoitteena on tukea elinikäistä oppimista ja sivistymistä, peruskysymykseksi nousee, miten tuetaan kaikenlaisten ihmisten mahdollisuuksia oppimiseen ja monipuoliseen kehittymiseen.
Kuten muillakin oppilaitoksilla, myös vapaan sivistystyön oppilaitoksilla on useista laeista nouseva velvoite tuottaa toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma (ks. Opetushallitus, 2025 b). Jotta suunnitelmaan kirjattu toiminta kohdistuisi oikeisiin asioihin mielekkäin tavoin ja auttaisi sitouttamaan ja vahvistamaan toimijoita, suunnitelman laatimisessa olennaista on osallistavuus. Osallistavan suunnittelun kautta mukaan saadaan oppijoiden, henkilöstön ja muiden sidosryhmien arviot nykytilasta, kokemukset ja ideat, mikä parantaa suunnitelman laatua ja edistää osapuolten sitoutumista suunnitelman toteuttamiseen. Suunnitelmaa ja sen toteutusta tulee arvioida ja uudelleen kehittää säännöllisesti.
Työpajassa jaettiin kysymyksiä, ideoita ja hyviä käytäntöjä
Maaliskuun 2025 työpajassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun asioita pohdittiin opintokeskusten näkökulmasta. Työpaja järjestettiin Kansan sivistystyön liiton (KSL) tiloissa ja mukana oli edustajia Maaseudun sivistysliitosta (MSL), Työväen sivistysliitosta (TSL), Visiosta, Kansalaisfoorumista, Svenska Studiecentralen SSC:sta, STEP-opintokeskuksesta, Toimihenkilöjärjestöjen sivistysliitosta ja Siviksestä.
Työpajassa kävi ilmi, että opintokeskusten erityisasema järjestöjen oppilaitoksena tuottaa erityisiä kysymyksiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun erityisesti sen kannalta, keitä suunnitteluprosessiin osallistetaan ja millaisin tavoin. Opintokeskukset järjestävät itse vain osan koulutuksesta; suuri osa koulutuksista on moninaisten järjestöjen (jäsenjärjestöt, kanssajärjestäjät) toteuttamaa, jolloin opintokeskuksella on lähinnä koulutuksen taloudellisen tukijan rooli. Kysymys on, keitä tällöin ovat suunnittelun kannalta olennaiset oppijat ja henkilöstö? Miten heitä osallistetaan suunnitteluun? Millaisia menetelmiä osallistamisessa voidaan käyttää?
Myös prosessiin sisältyvä viestintä herätti paljon kysymyksiä. Pohdittiin, mitä kaikkea on syytä viestiä sisäisesti, mitä järjestöille ja mitä laajalle yleisölle esimerkiksi verkkosivujen kautta. Miten suunnitelmat jalkautetaan kanssajärjestöjen konkreettiseen toimintaan? Osallistujat nostivat esiin pohdintoja myös opintokeskuksen ja yhteistyöjärjestöjen välisestä vallankäytöstä suhteessa vapaaseen kansalaistoimintaan sekä kysymyksen siitä, mikä riittää. Pitääkö kaikki saada kerralla kuntoon vai voiko edetä asteittain?
Yhteisen ymmärryksen rakentamista jäsenjärjestöjen ja kanssajärjestöjen kanssa pidettiin ensisijaisen tärkeänä. Hyviä käytänteitä tämän edistämiseksi olivat olleet yhteiset työpajat, kyselyt ja keskustelut. Olennaisena pidettiin tavoitetta luoda yhteistä ymmärrystä kanssajärjestäjien kanssa vallankäytön ja kontrollin sijaan, vaikka pistotarkastuksiakin ideoitiin. Ideoita esitettiin myös pedagogisista tietoiskuista, kouluttajien koulutuksista sekä opintokeskusten välisistä vertaisauditoinneista. Vahva kokemus työpajasta oli, että asioita kannattaa pohtia vertaisten kanssa yhdessä ja sitä halutaan jatkaa.
Opettajankouluttajien oppimiskokemuksia
Me työpajan fasilitaattorit, Ruut Kaukinen ja Hanna Laitinen, olemme molemmat ammatillisia opettajankouluttajia. Työpaja toteutettiin osana Opetushallituksen tukemaa täydennyskoulutusta Fokusoi moninaisuusosaamiseen – pedagogista osaamista opiskelijoiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden kokemuksen vahvistamiseen. Täydennyskoulutushankkeessa vapaan sivistystyön ja ammatillisen koulutuksen opettajat kehittivät yhdenvertaisuutta sekä moninaisten opiskelijoiden osallistumista ja hyvinvointia edistäviä ratkaisuja omaan työhönsä tai oppilaitokseensa. Koulutuksessa luotiin muun muassa turvallisen opetustilan ohjeistuksia, pohdittiin keinoja kiinnittää moninaisia opiskelijoita opintoihin, kehitettiin tutor-toimintaa, järjestettiin koulutuksellisia webinaareja moninaisuudesta ja etsittiin keinoja rohkaista arkoja opiskelijoita osallistumaan kielikurssin puheharjoituksiin. Hyvin monenlaisia ja monen tasoisia asioita siis. Osallistujien, oppijoiden ja oppimisen moninaisuuden lisäksi olennaista on siis myös nähdä ja tunnistaa kehittämisen moninaisuus.
Täydennyskoulutushankkeessa yksi opettajankouluttajan näkökulmasta olennainen keskustelu koski käytettäviä käsitteitä. Keskustelussa pohdittiin esimerkiksi siitä, miten seniorien harrasteryhmän jäseniä voisi saada osallistumaan keskusteluun tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, syrjinnän perusteista ja turvallisemmasta tilasta. Senioreita yhdistävien kiinnostuksen kohteiden ja yhdenvertaisuuskäsitteistön kuilu tuntui ylitsepääsemättömän suurelta; seniorit pitäisi laittaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskäsitteistön peruskurssille ennen kuin keskustelu voisi alkaa. Tämä johti keskusteluun siitä, miten kielen ja käsitteistön on pystyttävä muuttumaan ihmisten ja tilanteiden mukaan. Kun asia on tärkeä, sitä on voitava käsitellä muillakin kuin akateemisesti tarkasti määritellyillä käsitteillä.
Täydennyskoulutushankkeen aikana vahvistui tuntuma, että vapaan sivistystyön oppilaitoksissa kursseilla käytetyt pedagogiset ratkaisut ovat verrattain monipuolisia, osallistavia ja oppijakeskeisiä. Moni opintokeskus on tuottanut myös laajasti käytössä olevia oppaita osallistavan ja kriittisen pedagogiikan käytänteistä. Fasilitaattoreina saimme olla myös tutkimassa ja kehittämässä omaa työtämme opettajankouluttajina. Erityisinä viemisinä opettajankoulutukseen kehotamme itseämme ja kollegoitamme huomioimaan opettajankoulutuksessa entistä vahvemmin näkökulmia tasavertaisista oppimisen mahdollisuuksista niin oppilaitosten strategiassa kuin jokaisessa pedagogisessa kohtaamisessa.