Laadukas säilörehu on karjatilan kivijalka

Suomessa kerättiin vuonna 2023 Luonnonvarakeskuksen tilastotietojen mukaan yhteensä 7 849,1 miljoonaa kiloa esikuivattua säilörehua ja 449,3 miljoonaa kiloa tuoresäilörehua (Luonnonvarakeskus (Luke), (2024b) . Nämä säilörehut käytetään pääasiassa märehtijöiden, etenkin lehmien ruokintaan. Nurmi on suomalaisessa maataloudessa tärkeä kasvi: sen lisäksi, että märehtijät pystyvät muuntamaan sen ihmisille kelpaamattomasta muodosta proteiinipitoiseksi maidoksi ja lihaksi, nurmi on hyvä lisä maatilojen viljelykierrossa. Nurmi parantaa maaperän kasvukuntoa ja ravinteikkuutta, pienentää viljapainotteisen viljelykierron kasvitauti- ja tuholaispainetta ja pitää maan kasvipeitteisenä ympäri vuoden estäen siitä ilmaan vapautuvia hiilipäästöjä. Märehtijöille nurmipohjainen säilörehu on tärkein ravinnonlähde sisäruokintakaudella. Säilörehun laatu määrittää eläinten hyvinvointia ja sitä kautta tilalla tuotettuja maito- tai lihakiloja, ja lopulta viljelijälle jäävää tulosta. Säilörehun laatu on avainasemassa etenkin maidontuotantoa harjoittavilla tiloilla. (Leino ym., 2023.)

Säilörehun tuottaminen kuulostaa periaatteessa helpolta: keväällä pelto muokataan ja kylvetään, tämän jälkeen nurmi kasvaa itsestään kesän aikana aina sadonkorjuuseen saakka. Muutamassa päivässä suoritettu sadonkorjuu takaa sen, että sisäruokintakaudelle rehuja riittää jaettavaksi karjalle. Mutta onko tämä kuitenkaan niin helppoa? Säilörehun koostumukseen kohdistuu hyvin monenlaisia vaatimuksia. Rehun pitäisi koostua eri eläinlajeille optimaalisista kasveista, olla sulavuudeltaan ja sisällöltään eri eläinryhmien tuotantovaiheisiin sopivaa, maittavaa, käymislaadultaan onnistunutta ja hygieenisesti moitteetonta. Eläinten ruokintaa täydennetään myös lisävalkuaisella, mutta se ei vastaa märehtijöille luontaista ravintoa ja tuo tilalle lisäkustannuksia. On siis järkevää tuottaa laadukasta säilörehua, onhan se eduksi sekä eläimille, että tilan taloudelle. (Raudasjoki, 2024.)

Rehun pitäisi koostua eri eläinlajeille optimaalisista kasveista, olla sulavuudeltaan ja sisällöltään eri eläinryhmien tuotantovaiheisiin sopivaa, maittavaa, käymislaadultaan onnistunutta ja hygieenisesti moitteetonta.

Kun tavoitellaan optimaalista laatua, säilörehun korjuuaikaikkuna on melko pieni. Mikäli liikkeelle lähdetään liian aikaisin, rehu ei ole vielä saavuttanut täyttä satopotentiaalia, mutta liian myöhäiseksi jätetty sadonkorjuu näkyy sadon laadun ja sulavuuden nopeana heikkenemisenä. Tässäkin asiassa olisi osattava löytää se oikea ajankohta, ja sitä viljelijä etsii joka kesä usealla eri tavalla. Kasvukauden edetessä viljelijä tekee silmämääräistä havainnointia pelloilla, ottaa korjuuaikanäytteitä, katsoo lämpösummasta johdettuja korjuuaikaennusteita ja seuraa aktiivisesti sääennusteita. Tilanteiden muuttuessa, viljelijä tekee korjaavia toimenpiteitä, kuten kasvinsuojeluaineiden ruiskutusta tai täydennyskylvöjä ja jatkaa tilanteen seuraamista. Kun eri tavalla tehdyt havainnot sitten kohtaavat viljelijän eläinten kannalta optimaaliset arvot, suunnataan pellolle korjaamaan satoa. Lisämausteen asiaan antaa eri kasvukausien sääolosuhteet. Viljelijän tulisi tehdä viljelytoimenpiteet kunnolla, varmistua sopivasta vesi- ja ravinnetaloudesta pelloilla sääolosuhteita mukaillen, osata valita monipuolisia siemenseoksia ja kerätä sato jokaiselle eläinryhmälle optimaaliseen aikaan. Kaikki tämä säiden ja tilan resurssien salliessa, ilman kristallipallon tuomaa ennustamisen mahdollisuutta. Ei kuulostakaan enää niin helpolta.

Laadukkaalla säilörehulla lisää euroja tilalle

Tämän hetken seuranta- ja mittausmenetelmien haasteena on viljelijän näkökulmasta hitaus. Esimerkiksi säilörehun korjuuaikanäytteen tulos tulee viljelijälle noin viikon kuluessa näytteenotosta. Mikäli ensimmäistä niittoa jäädään odottamaan näytetuloksiin saakka, voi säilörehun laadun kannalta tärkein arvo, sulavuutta kuvaava D-arvo, laskea. D-arvon laskiessa rehun sulavuus ja samalla sen maittavuus kärsii vaikuttaen lypsylehmille tärkeään syönti-indeksiin laskevasti (Rinne ym., 2008). Syönti-indeksi on lehmän syöntipotentiaalia ilmaiseva luku, jolla mitataan, kuinka paljon lehmä pystyy syömään tiettyä rehua. Riittävä rehun syönti takaa riittävän energiansaannin, mikä on etenkin lypsylehmälle tärkeä asia. Mikäli lehmä ei syö riittävästi, sen maidontuotantokyky laskee ja yleinen hyvinvointi kärsii esimerkiksi hormonitoiminnan häiriintymisen kautta. (Lehmän energiapulan vaikutukset ja korjaaminen, 2018.)

Tutkimuksen mukaan niittoa odottavan nurmen D-arvo voi laskea yhdessä vuorokaudessa 5 grammaa yhtä kilogrammaa kuiva-ainetta kohti (g/kg ka) (Rinne ym., 2010). Karkeasti arvioiden kahdessa vuorokaudessa vähennys voisi olla jo 10 g/kg ka, joka vastaa tutkimusten mukaan D-arvon kohdalla noin yhden prosenttiyksikön laskua. Tämä näkyisi tilatasolla konkreettisesti niin, että yhden prosenttiyksikön pudotus D-arvossa laskisi maidontuotantoa vuorokaudessa 0,5 litralla lehmää kohti. (Sairanen & Rinne, 2014; Hyrkäs ym., 2019.) Suomalaisen keskimääräisen 56 lypsylehmän (Nautojen lukumäärä 1.12.2023) kokoisella maitotilalla, jonka lypsykauden pituus on 305 päivää, maitotuotos laskisi 8 540 litralla vuodessa. Euroiksi muutettuna tämä tarkoittaisi vuoden 2023 maidon keskimääräisellä tuottajahinnalla laskettuna yli 4 500 euroa pienempää maitotiliä vuodessa. Esimerkissä kuvattu tuotannonlasku syntyisi niiton viivästymisellä kahdella päivällä. Korjuuajalla on siis merkitystä.

Sadon D-arvoa voidaan mitata laboratoriossa eri menetelmillä, kuten sellulaasiliukoisuusmenetelmällä, sekä nykyisin myös lähi-infrapunaspektroskopiaa hyödyntävällä NIR-analyysillä. Teknologian kehityttyä tiloille on jo saatavilla erilaisia kannettavia, koneisiin kiinnitettäviä tai lennätettäviä antureita ja laitteita kasvuston D-arvon mittaamiseen. Haasteena on saavuttaa riittävä mittaustarkkuus ja esimerkiksi eri kasvilajeja sisältävien nurmien luotettava analysointi. Laitteiden kalibrointiaineistot perustuvat usein yksilajisiin nurmiin tai ulkomailla käytössä oleviin lajikkeisiin, joten ne eivät ole suoraan hyödynnettävissä Suomen olosuhteissa. Myös droonien käytössä nähdään edelleen potentiaalia, mutta niiden käyttöä tulisi tutkia ja kehittää lisää aidoissa tilaolosuhteissa. (Hyrkäs ym., 2019.)

Yhteistyöllä kohti laadukkaampia rehuja

Uusien teknologioiden käyttöönotto vaatii toteutuakseen yhteistyötä. Tarvitaan tutkijoita tuottamaan uutta tietoa, aktiivisia viljelijöitä, jotka haluavat kehittää tilansa toimintaa, sekä tutkimustietoa käytäntöön soveltavia toimijoita, jotka voivat tukea näiden kahden toimijan yhteistyötä. Tärkeään rooliin kehittämistyössä nousevat erilaiset kehittämis- ja yhteistyöhankkeet. Kesällä 2025 alkaneessa Säilörehun korjuuajan tarkentaminen -EIP-hankkeessa keskitytään tuottamaan alueellisia kalibrointiaineistoja ja parantamaan NIR-analysaattoreiden luotettavuutta ja käytettävyyttä tilaolosuhteissa. Suunnitelmissa on tehdä mittauksia kuudella erilaisella pilottitilalla sekä Biotalouskampuksen koelohkoilla. Hankkeessa skaalataan droonien ja NIR-analysaattoreiden käyttöä säilörehun korjuuajan ja satomäärän määrittämisessä maatilakokoluokassa hyödynnettäväksi. Tuotetun datan avulla kehitetään mittaukseen soveltuvia laitteita ja menetelmiä niin, että säilörehun laadunseurantaan saataisiin tilalle lisää apukeinoja. Lisäksi hankkeessa tarjotaan viljelijöille opastusta uusista menetelmistä ja niiden hyödyntämisestä päivittäisissä töissä.

Yhteistyö on avainasemassa uusien teknologioiden käyttöönotossa. Yhteinen tavoite auttaa eri näkökulmista asiaa katsovia toimijoita kehittämään säilörehun korjuuajan määrittämiseen tilatasolle sopivia kustannustehokkaita ratkaisuja. Säilörehun korjuuajan määrittämiseen on ratkaisuja jo olemassa, tarvitaan vain lisää kehittämistyötä ja opastusta uusien teknologioiden käyttöön, jotta ratkaisut saadaan vietyä tutkimuksesta käytäntöön. Kestävä ruoantuotanto vaatii toteutuakseen aktiivista kehittämistyötä eri toimijoiden kesken. Vain yhdessä tekemällä ympäristön, viljelijöiden ja alkutuotannon elinvoimaisuus ja sitä kautta koko Suomen huoltovarmuus saadaan turvattua myös jatkossa.