Viime vuosina keskustelu sensitiivisestä, syrjimättömästä, inklusiivisesta ja vähemmistöt huomioon ottavasta kielestä ja kielenkäytöstä on maailmalla ja Suomessa tuntunut voimistuneen. Pelkästään uudesta ajan ilmiöstä ei ole kuitenkaan kyse. Asioiden nimeämistä uudelleen on käytetty maailman muuttamiseen ja mielikuvatyöhön ennenkin. Nimet, sanat ja käsitteet kantavat mukanaan mielleyhtymiä, jotka voidaan kokea arvokkaiksi mutta jotka toisinaan muuttuvat painolastiksi. Maailman muuttaminen tai muuttuvaan maailmaan reagointi sekä sopivaisuuskäsitysten jalostuminen ovat aiheuttaneet tarpeen arvioida sukupuolen, iän, vammaisuuden ja erityisyyden sanoitusta sekä koko urheilun, liikunnan ja liikkumisen jatkumosta käytettäviä käsitteitä.
Jokamiehenluokkaa ja takamiehiä mutta myös viejiä ja seuraajia
Liikunnan tasa-arvoa koskevien selvitysten yhteydessä ja laajemmin hankeviestinnässä keskusteluttavia aiheita on ollut, miten puhua, kirjoittaa ja kuvata sukupuoleen liittyviä asioita sukupuolitietoisesti tai sukupuolineutraalisti. Valinta koskee usein sitä, milloin sukupuolta koskeva ilmaus on tarpeeton ja milloin taas merkityksellinen ja tuotava esiin. (Kuvaviestinnästä vastaavasti esim. Hakamäki, 2022.) Keskustelun syötteet tulevat usein englannin kielestä ja käytöstä. Aina ne eivät suoraan sovellu suomen kieleen. Pronomineja koskeva keskustelu (he, she vai they) ei käänny suomeksi samalla tavalla, kuten ei sukupuolen biologinen tai sosiaalinen erottelukaan (englannissa sex ja gender).
Osassa lajeista harrastajakunnan sukupuolijakauman muutos ei ole vaikuttanut vakiintuneisiin sukupuoleen viittaaviin sarjojen tai pelipaikkojen nimiin. Eri elämänaloilla on yleisemminkin ollut vaihteleva näkemys mies-loppuisten nimikkeiden päivittämiseen. Toisaalla taas tarve roolin erottamiseen sukupuolesta on ollut ilmeinen, kuten kilpatanssissa (Suomen Tanssiurheiluliitto, 2023).
Niissä lajeissa, joissa miesten ja naisten arvokilpailut järjestetään yhdessä, näkyvyyttä koskevat erot ovat tasoittuneet. Palloilussa tilanne on vielä eri, vaikka muutosta on vuosikymmenessä tapahtunut. Esimerkiksi Yleisradio on uutisoinnissaan toisinaan korostetusti alkanut alleviivata sukupuolta, eli vaikkapa kertoa, että kyseessä on miesten MM-kisat, vaikka erehtymisen vaara olisi vähäinen. Vuoden 2023 jalkapallon MM-kisojen yhteydessä Yle ei myöskään aina maininnut otsikossa, että kyseessä ovat naisten kisat. Kyseessä on Yle Urheilun tietoinen, pidempiaikainen pyrkimys edistää tasa-arvoa sisällöissä, mistä se saikin opetus- ja kulttuuriministeriön tasa-arvopalkinnon vuonna 2017 (Turpeinen & Hakamäki, 2018, 78).
Veteraanit, aikuiset vai masters-urheilijat
Urheilun piirissä on erilaisia tapoja ratkaista, miten puhutaan kilpaurheilua pitkään tai vanhalla iällä harrastavista. Ainakin 1910-luvulta alkaen sanoma- ja aikakauslehdistä löytyy mainintoja yleensä veteraanihiihtäjistä, -juoksijoista ja -painijoista, jotka ovat kilpailleet joko yleisessä tai ikämiessarjassa. 1970-luvulta nimellä Suomen Veteraaniurheilijat r.y. ja vuodesta 1983 Suomen Veteraaniurheiluliitto -nimellä toiminut järjestö muutti nimensä vuonna 2014 Suomen Aikuisurheiluliitoksi. Moni veteraaniurheiluseura on pitänyt nimensä ennallaan ja muutama on tuntenut luontevaksi alkaa käyttää englannista omaksuttua masters-nimikettä. Lajiliittojen ohjelmista löytyy vaihtelevasti veteraani-, masters- tai seniorisarjoja ja -kilpailuja. Ikämiessarjoista ilmaus ”mies” on yleensä jäänyt pois. Käsitteiden käytön vaihtelu eri asiayhteyksissä näkyy jo aikuisurheiluliiton historiikin nimessä ja julkaisuissa (Häyrinen, 2022; Ikiliikkuja, 2022).
Liikunnan edistämistyössä Kunnossa kaiken ikää- eli lyhyemmin KKI-ohjelma nimettiin Liikkuvaksi aikuiseksi vuonna 2020. Ohjelmaperheessä se asettuu Liikkuva opiskelu- ja Ikiliikkuja-konseptien väliin, eli aikuisuus olisi elämänkulun työssäkäyntivaihe. Ikiliikkuja on eläkeikäisille eli täsmällisemmin yli 65-vuotiaille suunnattu osa kokonaisuutta. Sen organisoija on Ikäinstituutti. (Rantala, 2022, 202.) Suomen Aikuisurheiluliitto on sekin nimennyt tiedotuslehtensä Ikiliikkujaksi. Suomessa yhdyssanan ”iki”-alkuosalla on tarkoitettu paitsi pysyvää, loputtomiin jatkuvaa, myös jo kauan aikaa kestänyttä, eli siinä mielessä kaksoismerkityksellä pelaaminen kummassakin tapauksessa toimii. Kunnossa kaiken ikää -käsite ei ole kokonaan hävinnyt. Suomen Palloliitto järjestää jalkapallon KKI-SM-turnauksia yli 35-vuotiaille miehille ja yli 30-vuotiaille naisille (Suomen Palloliitto, 2025).
Erityisliikunnan sanastotyö
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry perustettiin vuonna 2010 järjestöfuusiona, jossa Suomen Invalidien Urheiluliitto ry, Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Näkövammaisten Keskusliiton liikuntatoimi sekä Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry yhdistyivät. Toiminnan sanoitus muuttui oleellisesti vuonna 2020, kun järjestö vaihtoi nimensä Suomen Paralympiakomiteaksi ja otti kantaakseen sekä sitä nimeä kantaneen yhdistyksen tehtävät että nimen mukana kulkevan olympia- ja huippu-urheilulta kalskahtavan mainekuvan. (Lehtonen, 2022, 27.) Erityisliikuntaa koskevissa asioissa on asiayhteyden mukaan Suomessa perinteisesti käytetty eri käsitteitä. Erityisryhmien liikunnan käsitteistö vaihtui vuonna 2023 Soveltavan liikunnan ja paraurheilun sanastoksi. (Sipilä, 2022, 51–53; Sanastokeskus & Liikuntatieteellinen Seura, 2023.) Soveltavan liikunnan käsite olisikin jäänyt omistajatta, kun Soveltava Liikunta SoveLi ry lopetti toimintansa vielä samana syksynä. Soveltavan liikunnan ja paraurheilun sanastossa kääntämättä on jäänyt vielä ainakin Special Olympics -urheilu, joka pitää sisällään kehitysvammaisten Special Olympics -tapahtumat ja niihin osallistuvat henkilöt. Olympia-teemainen ja suomeen kotoistamatta on sanastossa vielä kuurojen urheilun Deaflympics-liike.
Urheilua, liikuntaa ja liikuskelua
Sanastotyö ja mielikuvien rakentaminen on koskenut koko suomalaista urheilua ja se on näkynyt keskusjärjestöjen nimissä. Pitkään Suomessa toimivat järjestelmän napoina Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL ja Työväen Urheiluliitto TUL. Valtakunta häipyi nimistöstä hetkeksi, kun Suomen Liikunta ja Urheilu ry perustettiin vuonna 1993, mutta palasi hetkeksi sitä seuranneen Valtakunnallinen liikuntajärjestön Valo ry:n mukana vuonna 2012. Lopulta urheilukansa järjestyi vuonna 2016 Suomen Olympiakomitean nimen ja olympiarengaslipun alle. (Lehtonen, 2022, 21–26.)
Liikunta-käsitettä on markkinoitu urheilun rinnalle ja tilalle muun muassa sillä ajatuksella, että alan asianosaiset, vaikkapa urheiluseurat, muuttaisivat toimintaansa uuden kuvauksen mukaiseksi. Eli ensin alettiin puhua liikuntaseuroista, sitten liikunta- ja urheiluseuroista ja seuraavaksi urheilu- ja liikuntaseuroista. (Hakamäki & Merilehto, 2024.) Nimeämisen historia näkyy edelleen niin, että liikunnan aluejärjestöjen nimissä on joko pelkkä Liikunta tai sanapari Liikunta ja Urheilu tässä järjestyksessä (Liikunnan aluejärjestöt, n.d.).
Valtion liikuntaneuvosto julkaisi vuonna 2014 muun muassa liikuntalain muutoksen valmistelua varten tilatun selvityksen siitä, mitä käsitteitä urheilusta ja liikunnasta eri yhteyksissä käytetään. Liikunnan, urheilun ja olympialiikettä muistuttavan termistön muuttuminen ei ole ollut ihan suoraviivaista eikä samatahtista. Pyrkimyskään ei ole ollut samaan suuntaan. Liikunnan edistämistyössä voisi ajatella, että liikunta olisi suhteellisen neutraali termi. Käytännössä sekin on osoittautunut tunteita herättäväksi. Osa muistaa liikunnan lapsuutensa kouluaineena ja sitä perua ahdistavana. (Tiihonen, 2014, 173–175.) Valistuksessa liikuntasuositus onkin välillä liikkumisen suositus, ja se pitää sisällään myös kannustamisen kevyeen liikuskeluun (UKK-instituutti, 2019).
Pienen kielialueen historiaan luontevasti kuuluu, että sen parissa tehdään sanastotyötä. Sen tavoitteita voi olla normittaminen eli termistön ja käsitteistön selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen. Toisinaan tavoite on deskriptiivinen, eli sen selvittäminen, mitä sanastoa käytetään. Soveltavan liikunnan ja paraurheilun sanasto tavoittelee ensin mainittua. Valtion liikuntaneuvoston Tiihoselle asettaman toimeksiannon tuote on selvästi jälkimmäistä tyyppiä. Urheilu ja liikunta rakentuvat osittain normitetulle valtionohjaukselle, mutta ne ovat kuitenkin kansalaisjärjestötoimintaa, jossa käytännöt muodostuvat paikallisesti, lajiliitto- tai kattojärjestövetoisesti tai kokonaan urheilun ulkopuolelta tulevista virikkeistä, ja siksi ratkaisutkin ovat erilaisia.