Kesän 2025 vesiturvallisuuskeskustelu alkoi käytännössä 15.7., kun Espoossa oli ollut kolme erillistä tilannetta, joissa pieni lapsi oli joutunut veden varaan. Uutisen kirjoittanut kotimaantoimittaja joutui saamiensa viestien vuoksi seuraavana päivänä puolustelemaan aiheen uutisarvoa ja selittämään, ettei nauti arkaluontoisesta aiheesta kirjoittamisesta. (Saarela, 2025a.)
Likes teki ja julkaisi takavuosina useita uimataitoselvityksiä (Hakamäki, 2016; Hakamäki & Rajala 2006; Kuusela, 2000; Rajala & Kankaanpää, 2011). Niistä tiedottaessa huomattiin , että aihe oli tiedotusvälineistä hyvin kiinnostava ja uutisarvoinen, ja vanhoihinkin tiedotteisiin palattiin vielä useampana kesänä. Lisäksi aiheen käsittelyssä nimenomaan lasten hukkumiskuoleman riski oli vetävä näkökulma, vaikka lasten tapaturmaiset kuolemat ylipäätään, saati erityisesti hukkumiset, ovat olleet pitkään hyvin harvinaisia. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2023 hukkuneista 101 suomalaisesta 0–19-vuotiaita oli kahdeksan. Puolet hukkuneista oli 60 vuotta täyttäneitä miehiä. Tapaturmaisesti hukkuneista puolet oli päihtyneitä. (Tilastokeskus, 2025.) Lasten sinänsä harvinaisia hukkumiskuolemia on tapana pitää enemmän surua tuottavina tapahtumina kuin niitä paljon tyypillisempiä aikuisten miesten hukkumistapauksia, joita on jopa sosiaalisesti hyväksyttävää vähätellä osin itse aiheutettuina.
Hukkumiskuolemat ovat Suomessa vähentyneet. Vielä vuosina 1970–1975 Suomessa hukkui vähimmillään 218 ja enimmillään 335 henkilöä vuodessa. (Tilastokeskus, 2025.) Kyse voi osittain olla parantuneesta uimataidosta mutta myös turvallisuuskulttuurin muutoksesta.
Espoon tapauksista alkoi sosiaalisessa mediassa ja viestipalveluissa keskustelu, jossa tuotiin esiin, että rannoilla ja uimapaikoilla on maahanmuuttajataustaista väestöä ja että tapaukset saattoivat liittyä tähän. Espoon liikuntajohtaja Merra vahvisti, että läheltä piti -tilanteet kohdistuvat valtaosin kulttuurisesti eri puolilta maailmaa tulleisiin ihmisiin. Hän spekuloi, että vesi elementtinä ei ole kaikkialla tuttu eikä uimataitoa koeta kriittisenä tärkeänä taitona ja lasten saatetaan luulla oppivan kävelemällä veteen. (Laitinen, 2025.) Myöhemmin poliisi ilmoitti tutkivansa tapauksia heitteillepanoina (Saarela, 2025b).
Seuraavina viikkoina uimarannoilla hukkui 10-vuotias poika jalkapalloleirillä Pajulahdessa, kaksi nuorta miestä Yyterissä, kolme Kalajoella sekä yksi Vuosaaressa. Heinäkuun aikana hukkuneita oli Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kirjanpidon mukaan 28. Aikuisten ja iäkkäiden hukkumiset eivät herättäneet suurtakaan keskustelua, eikä tapauksia kuvailtu erityisen murheen aiheina. Kokonaistilanteen kuvauksessa palattiin edelleen uimataitoon ja kerrottiin kuudesluokkalaisten uimataidon heikentyneen. (Horppu ym., 2025.)
Huononiko suomalaisten lasten uimataito ja johtuiko se koronasta?
Tieto heikentyneestä uimataidosta tulee Jyväskylän yliopiston, Opetushallituksen sekä Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton selvityksestä (Uimataitotutkimus 2022, 2022). Sen mukaan 55 prosenttia lapsista olisi uimataitoisia. Aiemmissa selvityksissämme olimme päätyneet siihen, että karkeasti ottaen kolme neljästä kuudesluokkalaisesta täyttää pohjoismaisen uimataidon määritelmän eli oman käsityksensä mukaan osaisi uida 200 metriä. Uusimman raportin kirjoittajat tulkitsivat uimataidon siis heikentyneen ja paikansivat muutoksen selittyvän ”koronarajoitusten aiheuttamilla haasteilla”. Toki puolet vastaajista ilmoitti, etteivät rajoitukset olleet vaikuttaneet heidän uimiseensa.
Nyt raportoitu muutoksen suuruus on poikkeuksellinen. Olimme omissa selvityksissämme havainneet koululaisten uimataitoa koskevissa vastauksissa sellaisia eroja, että maahanmuuttajalasten kouluissa raportoitu uinnin osaaminen oli heikompaa. Tutkimusmenetelmä oli tässä uusimmassa selvityksessä hieman erilainen kuin tekemissämme aiemmissa, ja epäilin, että erilainen otantatapa olisi saattanut vaikuttaa tuloksiin. Olimme aikanamme yrittäneet kerätä vastauksia hyvin suuresta osasta kuntia lasten määrään suhteuttaen. Vuoden 2022 selvityksessä taas kunnat oli arvottu, ja esimerkiksi Helsinkiin ei arpa osunut. Otantatavan ero ei näyttänyt sellaiselta, että erilainen tulos olisi silläkään selittynyt . Oppilaiden uimista estäviä tekijöitä oli nyt kuudesluokkalaisilta kysytty. Epämukavuus olla uima-asussa, riisuutua tai peseytyä muiden edessä ja epävarmuus omasta kehosta häiritsi etenkin tyttöjä ja muunsukupuolisiksi itsensä kokevia. Kyselylomakkeessa oli tarjottu mahdollisuus vastata myös, että vanhemmat eivät uskonnollisista syistä hyväksyisi uimista, mutta tätä vaihtoehtoa ei ollut valittu juuri ollenkaan.
Aineistosta julkaistiin vielä vertaisarvioitu tutkimusartikkeli seuraavana vuonna. Siinäkin koronarajoituksia ja niidenkin jälkeen vähemmäksi jäänyttä koulujen uimaopetusta pidettiin syynä osaamistason laskuun. Tekijät muistuttavat, että uimaopetus kuuluu opetussuunnitelman perusteisiin. (Haapala ym., 2023.)
Kenen tulisi opettaa lapset uimaan ja vahtia heitä?
Hukkumis- ja pelastamistapausten jälkeen vastuukysymyksistä käytiin keskustelua siltä osin, kenen kuuluu valvoa lasten uintia. Myös uimaopetusvastuun jaosta tuli puhetta. Osa tapauksista oli sattunut valvotuilla uimarannoilla tai vastaavilla. Pääministeri Petteri Orpo esitti viestipalvelu X:ssä tunneviestin: ”Sydäntä särkeviä uutisia lasten, nuorten ja aikuisten hukkumiskuolemista pitkin kesää. Valvotaan lapsia visusti veden äärellä ja pidetään huolta kaverista. Ei jätetä ketään vesillä yksin.” (Knapp, 2025.) Viestiä seuranneissa kommenteissa otettiin laajasti kantaa muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan. Toisaalta kaivattiin myös konkretiaa. Sisäministeri Mari Rantanen esitti kotoutumiskoulutuksen sisällön uudistamista kattamaan lasten uimataidosta huolehtimisen (Lehtonen & Kullas, 2025). Sisäministeriö tiedotti pitäneensä uimarantojen turvallisuudesta sidosryhmäkeskustelun Tukesin, Poliisihallituksen sekä Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kanssa (Sisäministeriö, 2025). Opetusministeri Adlercreutz ilmoitti ministeriön käynnistävän elokuussa selvitystyön liikuntatunneilla toteutettavan uimaopetuksen vahvistamiseksi Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton asiantuntijoiden sekä Kuntaliiton kanssa (Valtioneuvosto, 2025). Uimataitoselvitysten ja muun muassa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton rahoituspäätökset ovat olleet ministeriön työnjaossa liikunnan vastuualueen tehtäväkenttää.
Politiikkaa ja politikointia lasten uimataidolla
Valvontavastuun ja vesiturvallisuuskasvatusvastuun jakamista koskevaa keskustelua mutkisti sekin, että Kalajoella hukkuneet kolme nuorta olivat ilman vanhempia Suomeen tulleita vastaanottokeskuksessa asuneita turvapaikanhakijoita. Asia kosketti somaliyhteisöä, jonka yhdistys määritteli uimataidon tärkeäksi kansalaistaidoksi kaikille Suomessa asuville (Juopperi & Seeskorpi, 2025 ja Cremin & Tihilä, 2025). Yhdistyksen toive asian politisoimisen välttämisestä ei menestynyt. Muun muassa keskisuomalainen kansanedustaja Kaisa Garedew pohti maahanmuuton rajoittamista uimataidon perusteella. Hänen argumentoinnissaan asia liittyy uskontoon ja kaapuihin ja lopulta siihen, että suojelun ylipäätään tulisi ulottua vain vainottuihin kristittyihin. (Tolkki ym., 2025.)
Päivänpolitiikkaa laajemmin ajateltuna uimataito politisoitui viimeistään siinä vaiheessa, kun hyvinvointivaltion laajentuessa rakennettiin parinsadan uimahallin kattava verkosto (Kunta-Virveli, 2025). Lisäksi uimataito on määritelty tarpeelliseksi tiedoksi ja taidoksi ja sen opettaminen sisällytetty opetussuunnitelman perusteisiin (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 2014). Tehtävä on vain yksi kouluille ja kunnille sälytetyistä monista vastuista, ja käytännössä tärkeysjärjestyksiin vaikutetaan paikallisesti. Uinninopetukseen Oulussa ja valtakunnallisesti pitkään vaikuttanut liikuntaneuvos Tuija Pohjola on korostanut paikallisen poliittisen yhteisymmärryksen merkitystä edellytyksenä, että asia toteutetaan. Oulussa uimataitotavoite on kirjattu hyvinvointisuunnitelmaan. Asiaan kuuluu myös taidon mittaaminen. Kyselyä voi pitää riittämättömänä menetelmänä hankkia luotettavaa tietoa taidon todellisesta tasosta. (Pohjola, 2025.)
Uiminen ja uimataito lapsuudessa ja nuoruudessa – entä myöhemmin?
Muistelutiedon luotettavuus ja käytettävyyden rajallisuus tuli ilmi myös joissain aihetta koskevissa verkkokeskusteluissa. Monet aihetta kommentoineet palasivat omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Vaikutti tarpeelliselta korostaa omaa aiempaa kyvykkyyttä. Puheenvuoroissa osa keskustelijoista ei tunnistanut, että omassa lähiympäristössä olisi ollut uimataidottomia ollenkaan. Toisaalta osa keskustelijoista haki rakentavasti yhteistä kokemuspintaa palauttamalla mieliin, että asepalveluksen aikana olivat todenneet puolustusvoimien vielä opettaneen osaa miesikäluokasta uimaan, mikä tarkoitti, että kaikki eivät sitä olleet lapsuudessa oppineet.
Elämänkaarella suorituskyvyn lakikorkeuteen jumittuminen on inhimillistä. Tällöin jää sekä yksilötasolla että kansakunnan tasolla huomiotta, että Suomen vanhenevalla väestöllä se vaihe on yhä useammalla yhä kauempana takana. Paitsi vesiturvallisuuden kannalta myös toimintakyvyn ylläpitämiseksi vielä aikuisiällä uimataidolla ja realistisella käsityksellä sen muutoksesta iän karttuessa on merkitystä. Vesiliikunta on monelle vielä mahdollinen ja mielekäs tapa liikkua, kun jalkaisin kulkeminen tai pyöräily käy vaikeaksi.