Kodin ulkopuolelle sijoitetut ovat huostaanotettuja, kiireellisesti, avohuollon tukitoimena tai jälkihuollollisesti sijoitettuja lapsia ja nuoria. Vuonna 2022 sijoitettuja alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria oli Suomessa 17 885, joista laitoksissa asui 8 457 (Forsell & Kuoppala 2023). Syitä sijoittamiselle on useita ja jokaisen lapsen tai nuoren tausta ja tarpeet ovat yksilöllisiä. Hyvin usein taustalla on traumaattisia kokemuksia. Sijoitus ei ole koskaan rangaistus, vaan lasta tai nuorta suojaava toimenpide, vaikka sijoitus on usein kriisi koko perheelle (Saastamoinen 2021; THL 2022). Sijaishuollon muodot ja kestot vaihtelevat lapsen tai nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan ja sosiaalityöntekijän päätöksissä ohjenuorana toimii lastensuojelulaki (THL 2023).
Sijoitettujen hyvinvointi ja liikkuminen eroaa vertaisistaan
Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi eroaa ikätovereistaan monella tapaa. Heillä on vertaisiaan enemmän haasteita mielenterveydessä ja he myös käyttävät enemmän mielenterveyspalveluita (Kääriälä 2021). Lisäksi heillä on todettu olevan enemmän päihteiden käyttöä, koulupoissaoloja, koulu-uupumista sekä heidän oma kokemuksensa terveydentilastaan on useammin keskinkertainen tai huono. Erityisesti lastensuojelulaitoksiin sijoitettujen lasten ja nuorten kokemukset elämään tyytyväisyydestä ovat huonommat kuin ikätovereilla (Ikonen ym. 2020). Sijoitetuilla on Kestilän (2012) mukaan useimmin ainoastaan perusasteen koulutus, ja he ovat saaneet aikuisiällä vertaisiaan useammin toimeentulotukea. Heillä on myös muuta väestöryhmää enemmän rikostaustaa (Kestilä 2012).
Liikkumisen kokonaisvaltaiset hyödyt ovat lapsen tai nuoren fyysiselle, sosiaaliselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille tunnetusti merkittäviä (UKK-instituutti 2022). Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten liikkuminen on vähäisempää ja hyvin vähän liikkuvien osuus on suurempi kuin ikätovereilla (Ikonen ym. 2020). Vähäisemmän liikkumisen taustalla voi olla useita syitä, kuten mielialaan ja jaksamiseen liittyvät syyt, liikkumisen mallin puute, taloudelliset tekijät, liikkumiseen liittyvän tuen (esim. kaverisuhteet, perhe) puute tai elämäntilanteiden muutokset. Liikkuminen voi näyttäytyä katkonaisena, sillä sitoutuminen jatkuvaan harrastamiseen voi aiempien rikkonaisten elämäntapahtumien myötä tuntua vieraalta tai mahdottomalta. Toisaalta myös kaveripiirin rooli nousee merkittäväksi nuoruusiässä ja erityisesti tilanteissa, joissa suhteet omaan perheeseen ovat jääneet heikoiksi. Tällöin kavereiden hyväksyntä ja kaveripiirin normit kasvattavat merkitystään. (Vikki 2023.)
Liikkumisen hyödyt monipuolisia sijoitetuille
Liikkumisen edistämiseen liittyvää kansainvälistä tutkimusta kohderyhmän osalta on alettu tehdä vasta viime vuosina (esim. Green ym. 2022; McLean & Penco 2020). Suomalaiseen kontekstiin sidottua tutkimusta ja näyttöön perustuvia toimenpiteitä tarvitaan jatkossa ehdottomasti lisää. Liikkuminen ei yksistään sijoitettujen lasten ja nuorten tukitoimena riitä, mutta sen roolin tulisi olla vahvempi. Kohderyhmän liikkumista lisäämällä voitaisiin lisätä heidän hyvinvointiaan sekä kaventaa terveyseroja. Liikkumista lisäämällä voidaan vaikuttaa positiivisesti kognitiivisten taitojen lisääntymiseen (Haverkamp ym. 2020), koulumenestykseen sekä koulu-uupumisen ennaltaehkäisyyn (Jussila ym. 2023). Liikkumisella voidaan edistää myös sijoituksessa asuvien lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, pystyvyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta (McLean & Penco 2020). Lisäksi rikollisuutta, siihen liittyvää aggressiivisuutta ja epäsosiaalista käytöstä voidaan ehkäistä sekä psyykkistä hyvinvointia lisätä suunnitelluilla liikuntaohjelmilla (Jugl ym. 2023). Erilaisten liikkumisympäristöjen avulla lapsi tai nuori voi vastuun ottamisen harjoittelemisen lisäksi saada vaihtoehtoisia virikkeitä, seurantaa sekä myönteistä tukea, millä voi olla rikollisuutta ehkäisevä vaikutus (Kelly 2013; Telama & Polvi 2005, 634).
Traumaattisia tapahtumia kokeneiden lasten ja nuorten vapaa-ajan aktiviteettien tulisi tarjota heille sosiaalisen hyväksynnän kokemuksia, joilla voidaan kehittää itseluottamusta ja kykyä selviytyä vaikeista kokemuksista huolimatta. Liikkuminen voi tarjota tähän mahdollisuuden (Gilligan 1999). Liikkuminen voi auttaa masennuksen sekä ahdistuksen hoidossa (Singh ym. 2023) ja tarjota pakopaikan vaikeiden asioiden käsittelyyn (McLean & Penco 2020). Lisäksi liikkumisella voidaan saada lisättyä sijoituksessa asuvien lasten ja nuorten kokemuksia elämän pysyvyydestä ja jatkuvuudesta (Hollingworth 2012).
Sijoitettujen liikkumisesta tarvitaan lisää ymmärrystä
Mielialaa edistettäessä liikkumisen keinoin on kuitenkin huomioitava yksilölliset tarpeet ja voimavarat (Carless & Douglas 2010). Vastikään sijoitetun lapsen tai nuoren voimavarat voivat olla kriisistä selviytymisessä, jolloin suuremmille elämäntapamuutoksille ei useinkaan ole mahdollisuutta. Sen sijaan liikkumisen moniulotteisuutta tulee tarkastella pieninä muutoksina ja aktiivisuutena arjessa. Lisäksi esimerkiksi jooga- tai meditaatioharjoitukset voivat toimia kehoa ja mieltä rauhoittavina akuutin kriisin keskellä. Liikkumista edistettäessä tarvitaan ymmärrystä sekä voimavarojen äärelle pysähtymistä. Ennen kaikkea tarvitaan luottamusta ja traumatietoista ympäristöä, jossa myönteistä liikuntasuhdetta voidaan rakentaa. Traumatietoiseen ympäristöön kuuluu Quarmbyn ym. (2022) kuvaamana rutiinien ja johdonmukaisuuden lisäksi tunne turvallisuudesta, yhteenkuuluvuudesta, osallisuudesta, omien vahvuuksien löytämisestä sekä kuulluksi tulemisesta.
On tärkeää, että sijoitetut lapset ja nuoret itse, heidän huoltajansa sekä heidän kanssaan toimivat ammattilaiset saavat tietoa liikkumisen merkityksestä lapsen tai nuoren hyvinvoinnille. Liikkuminen tulisi ottaa puheeksi henkilöstön kesken ja pohtia yhdessä liikkumiseen liittyviä arvoja ja merkityksiä sekä sitä, miten liikkumista saadaan lisättyä lapsen tai nuoren arkeen. Sijoituspaikan ympäristön tulisi tarjota matalalla kynnyksellä mahdollisuuksia liikkumiseen. Liikkumisen houkuttelevuutta voi sijoituspaikassa lisätä esimerkiksi vertaistoiminnan tai aikuisen esimerkin avulla. Liikkumista ei ole aina mielekästä pitää itse tavoitteena, vaan se voi toimia hyvinvoinnin välineenä, esimerkiksi käymällä kahvilassa kävellen tai pyörällä (Vikki 2023). Liikkumisen puheeksi otto lapsen tai nuoren kanssa voi sisältyä arkiseen ja turvalliseen kohtaamiseen, jossa häneltä kysytään kuulumisia tai vointia (Kangasniemi & Siekkinen n.d.).
Kohderyhmän liikkumisen edistämisessä tulee ottaa huomioon sensitiivisyys sekä ymmärrys kontekstista ja kohderyhmästä. Sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa toimivien työntekijöiden rooli, mutta myös yhteistyö eri toimijoiden, kuten sijaishuollossa toimivien ja liikkumista edistävien tahojen välillä liikkumisen tukemisessa on tärkeää. Tasavertaisten liikkumisen mahdollisuuksien edistämisessä tarvitaan sekä lastensuojelun, että liikkumista edistävien toimijoiden laaja-alaista yhteistyötä ja verkostoitumista. Erityisesti tarvitaan tutkimuksia, joilla tavoitetaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuoren omia kokemuksiaan liikkumisen merkityksistä ja esteistä. Näiden pohjalta voidaan tehdä liikkumisen edistämiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka ovat suunniteltu heidän näkökulmiensa pohjalta. (Vikki 2023.)