Ennallistamisen käsitteet ja käytännöt ymmärrettäviksi osana suometsänhoitoa ja turvetuotantoalueiden jälkikäyttöä

EU:n ennallistamisasetus tuli voimaan elokuussa 2024 ja jäsenvaltioiden kansallisten suunnitelmien laatimiselle on aikaa elokuuhun 2026 saakka (Ympäristöministeriö, ei pvm.). Vaikka ennallistaminen on ollut julkisessa keskustelussa laajemmalti näiden parin vuoden ajan, ymmärrämmekö sitä juurikaan paremmin.

Ennallistamisen ajatellaan usein liittyvän nimenomaan metsäluontoon, vaikka sitä voidaan toteuttaa hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Tärkeää on, että toimenpiteet parantavat luonnon tilaa (Ympäristöministeriö, ei pvm.). Hiukan kärjistäen, helposti myös ajatellaan, että ennallistaminen tarkoittaa väistämättä metsien poistamista talouskäytöstä.

EU:n ennallistamisasetuksen ja Suomessa valmisteilla olevan kansallisen ennallistamissuunnitelman mukaan ennallistamista tulisi tehdä soilla, metsissä, maatalousympäristöissä, vesistöissä, rannikoilla, merialueilla, tuntureilla ja kaupungeissa. Käytännön toimet vaihtelevat aina ympäristön mukaan, mutta tavoitteena on aina luonnon tilan parantaminen ja ekosysteemien palauttaminen lähemmäs luonnontilaa. (Ympäristöministeriö, ei pvm.)

Luonnon monimuotoisuuden tiekarttoja on tällä hetkellä tehty seitsemälle toimialalle ja niiden tarkoituksena oli luoda parempi käsitys toimialojen luontovaikutuksista ja riippuvuuksista. Tiekartoista nousseiden luontovaikutuksien pohjalta on mietitty keinoja, joilla pystyisi pysäyttämään luontokadon. (Laveri & Borgström, 2024, s. 17.) Ennallistaminen on siis osa laajempaa, useille sektoreille ulottuvaa kokonaisuutta, mutta tässä julkaisussa keskitymme turvetuotantoalueisiin ja suometsiin, jotka muodostavat keskeisen osan EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoa Suomessa. Asetuksen valmistelua edistävät ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö (Ympäristöministeriö, ei pvm.).

Suomi valmistelee turvepeltojen ennallistamista osana EU:n ennallistamisasetusta ((EU) 2024/1991), joka velvoittaa jäsenmaita toteuttamaan ennallistamistoimia 50 prosentilla turvepeltojen alasta vuoteen 2050 mennessä. Tätä varten maa‑ ja metsätalousministeriö laatii kansallisia linjauksia ja on kuullut viljelijöitä sekä muita sidosryhmiä. (Maa- ja metsätalousministeriö, 2025.)

Turvepellon määritelmä on keskeinen, sillä se vaikuttaa ennallistettavan alan kokoon. Ministeriön pohjaesityksen mukaan turvepelloksi katsotaan vähintään 40 cm turvekerroksen omaava, maataloustukea saava pelto, jolloin Suomessa olisi noin 230 000 hehtaaria turvepeltoja. Määrittelytyö on vielä kesken. (Maa- ja metsätalousministeriö, 2025.)

Mitä ennallistaminen tarkoittaa käytännössä?

Ennallistaminen tehdään pääosin vedenpinnan nostolla, kuten patoamalla ojia tai muuten vettämällä peltoja. Toimenpiteitä voidaan toteuttaa myös turvetuotantoalueilla ja ojitetuissa suometsissä, ei ainoastaan viljelyssä olevilla pelloilla. Käytöstä jo poistettujen turvepeltojen ennallistaminen on erityisen lupaavaa, koska se ei vaikuta aktiiviseen ruoantuotantoon. Tämä selvittely on kuitenkin vielä kesken. (Maa- ja metsätalousministeriö, 2025.)

Maa- ja metsätalousministeriö korostaa, että ennallistamisen tulee olla vapaaehtoista, taloudellisesti realistista ja toteutettava tavalla, joka turvaa kotimaisen ruoantuotannon. Siksi toimia suunnataan etenkin heikkotuottoisiin, syrjäisiin tai ongelmallisiin turvepeltoihin. (Maa- ja metsätalousministeriö, 2025.)

Ennallistaminen on joukko toimenpiteitä, joilla pyritään muuttamaan suoympäristö takaisin mahdollisimman luonnolliseksi. Suunnittelu on ensisijaisen tärkeää, koska jokainen kohde on omanlaisensa. Aapala ja muut (2025, s. 254–257) kuvaavat, kuinka Juuan Polvelassa ennallistettiin hehtaarin verran suopeltoa vuosina 2003–2004. Aloitusvaiheessa syksyllä 2003 kohteesta poistettiin ylimääräinen puusto ja raivattiin pensaikot. Hakkuista tulleet tähteet, oksat ja pensaikot poltettiin pellolla. Seuraavaksi marraskuussa alueelta kuorittiin 25–30 cm:n kerros pois kaivinkoneella, jolloin mukana lähti rikkakasvien siemenet. Koivujen ja pajujen juurakoita poistettiin myös syvemmältä vesakoitumisen estämiseksi. Suopellon ojat täytettiin turpeella samassa yhteydessä. Pintaturvetta ja juurakoita oli yhteensä noin 3000 m³, jotka kerättiin kasalle kahteen aumaan. Maan jäätyessä kantavaksi helmikuussa 2004 kasat kuljettiin pois läjitysalueelle. Työ oli haastavaa ja ongelmia aiheutti upottava maa sekä ennallistetun ja ennallistamattoman pellon raja. Ennallistamisen onnistumista seurattiin ja lisätoimenpiteitä tehtiin vuonna 2008 ja 2019.

Turvetuotanto erityiskohteena

Turpeen tuotantoa on ajettu alas jo pidemmän aikaa. Alueilla, joilla turpeen tuotanto loppui, lopetus tehtiin vaiheittain. Turvetuotannosta siirryttiin jälkihoitovaiheeseen ja sen jälkeen jatkokäyttöön. Jälkihoitovaiheet määriteltiin ympäristöluvassa. Jatkohoito käsitti alueen siistimisen, rakennelmien ja rakenteiden hävittämisen, mahdollisen pinnanmuotoilun ja vesitalouden hallinnan. (Elinvoimakeskus, ei pvm.)

Vesitalouden hallinta tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että entisen turvetuotantoalueen vedet oli turvetuotannon päätyttyä edelleen puhdistettava ja johdettava esimerkiksi lasketusaltaille, kunnes alue siirtyi uuteen maankäyttömuotoon. Maanomistajat päättivät maankäytön jatkomuodon, joita olivat metsittäminen, maatalous, rakennettu kosteikko tai ennallistaminen. (Ympäristöministeriö, 2015, s. 43.)

Turvetuotantoalueen ennallistamisen vesistö- ja luontovaikutuksia

Ennallistaminen ei siis ole uusi asia Suomessa, vaan ennallistamista on tehty jo noin 30 vuotta, eli varsin pitkään erilaisissa ympäristöissä (Aapala ym., 2025, s. 13). Vuosina 2023–2024 toteutuneessa MoVeTu-hankkeessa mitattiin ennallistettujen kosteikkojen vesistövaikutuksia. Mittauksia tehtiin vuosien 2023–2024 välisenä aikana 5, 5–10 ja yli 15 vuotta sitten ennallistetuille kosteikoille ja ne sijoittuvat hydrologisesti eri ajankohtiin. Tulokset olivat sitä positiivisempia, mitä pidemmän aikaa ennallistamisesta oli kulunut. Varsinkin kokonaistypen ja -fosforin sekä kiintoaineiden määrät laskivat. Alueiden monimuotoisuudessa oli myös tapahtunut positiivista muutosta, kun sitä mitattiin silmämääräisesti. Nähtävissä oli kasvillisuuden ja eri lajien lisääntyminen sekä lintujen lisääntyminen alueilla. (Visuri ym., 2023) On kuitenkin huomioitava, että ennallistamistoimien vaikutukset tulevat esiin vasta pidemmällä aikavälillä.

Suon kuivumisella ojituksien myötä on siis ollut vaikutusta suoympäristön kasvillisuuteen ja sen eliöstöön sekä lintulajeihin. Suolla viihtyvät kasvit, eliöt ja linnut tarvitsevat tietynlaisen ympäristön selviytyäkseen, jolloin ojittaminen on tehnyt tietyistä lajeista jopa uhanalaisia. Tämä johtuu kuivumisen myötä muuttuneesta kasvillisuudesta ja puustosta sekä eliöistä. Suon vesitalouden palauttamisella sekä muilla tarvittavilla toimenpiteillä voisi mahdollisesti pitkällä aikavälillä palauttaa myös elinympäristöltään vaativia lajeja takaisin niille tyypilliseen ympäristöön. Rahkasammal ja lajit, jotka muodostavat turvetta, ovat lajeista tärkeimpiä tai jopa välttämättömiä palauttaa, koska ne kerryttävät turvetta, edesauttavat suon toimintoja sekä vaikuttavat suon eliöstöön. Palauttaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suon lajisto palautuisi juuri samanlaiseksi kuin mitä se oli ollut ennen ojitusta, vaan tarkoitus on palauttaa suo mahdollisimman luontaiseksi toimivaksi suoekosysteemiksi. (Aapala ym., s. 18–21.)

Ennallistamista tukevia jälkikäyttömahdollisuuksia ovat esimerkiksi kosteikkoviljely, puiden lyhytkiertokasvatus, metsitys, virkistyskäyttö sekä aurinko- ja tuulivoiman tuottaminen. Jokainen alue on kuitenkin omanlaisensa turpeen, veden määrän, pohjamaan ja muiden ominaisuuksien vuoksi. Jatkokäyttömahdollisuudet on siis suunniteltava aina tapauskohtaisesti. (Elinvoimakeskus, ei pvm.)

Ennallistaminen ja suometsänhoito: samat tavoitteet, eri perusta

Metsätaloudessa luonnonhoito tarkoittaa toimenpiteitä, jotka tukevat luonnon monimuotoisuutta. Näitä toimenpiteitä ovat säästöpuut, lahopuut, sekametsät, vesistöjen suojavyöhykkeet, riistatiheiköt, puuston kerroksellisuus, palaneen puun säästäminen, suometsät ja yleinen metsänkasvatuksen monipuolistaminen. (Laveri & Borgström, 2025, s. 17.)

Esimerkiksi suometsissä hoidonsuunnittelu on avainasemassa monimuotoisuuden turvaamisen kannalta. Monimuotoisuus on taas tärkeää ekosysteemipalveluiden kannalta. Ennallistamisen avulla pyritään turvaamaan ekosysteemipalveluita, joista olemme riippuvaisia. Ekosysteemipalveluihin lukeutuvat luonnosta saadut aineelliset ja aineettomat hyödyt. Ihmisten kannalta hyödyt ovat kiistattomat. Tarvitsemme pölyttäjiä, jotta saamme ravintoa. Puhdasta vettä ja hengitysilmaa voidaksemme paremmin. Virkistyspalveluita tukemaan hyvinvointia. Erilaisia hyödykkeitä, jotka tuovat mukavuutta ja helppoutta elämään. (Ilmasto-opas, ei pvm.)

Sekä suometsän hoidossa, että ennallistamisessa työkaluna on vesitalous ja vedenpinnan säätely. Ero ei siis ole siinä, tehdäänkö säätelyä, vaan siinä, millä tavoitteilla säätelyä toteutetaan.

Millainen suometsä on kyseessä?

Suometsien hoito- ja ennallistamisratkaisut riippuvat erityisesti siitä, millaisesta kohteesta on kyse ja mitä maanomistaja tavoittelee. Suometsien hoidossa suunnitelmallisuus on tärkeässä roolissa. Yhtä oikeaa menetelmää ei ole, vaan valinnat perustuvat aina kohteen ominaisuuksiin ja metsänomistajan tavoitteisiin. Suometsän hoidolla ja ennallistamisella on pitkälti samat tavoitteet; vesitalouden parantaminen, ympäristöhaittojen vähentäminen ja monimuotoisuuden tukeminen. Ennallistamissuunnitelmassa voidaan ottaa huomioon, hoidetaanko aluetta talousmetsänä vai toteutetaanko ennallistamista suojelutavoitteiden näkökulmasta, joka on luonnontilaan palauttamista. Molempia tavoitteita yhdistävä tekijä on vesitalouden hallinta. (Metsäkeskus, ei pvm. -a)

Molemmissa tavoitteissa vesitalouden hallinta on siis tärkeää. Ennallistamisessa pyritään palauttamaan suon vesipitoisuus tukkimalla ojia. Näin voidaan tehdä esimerkiksi suojelullisesti arvokkailla kohteilla ja kohteilla, jossa metsätalous on kannattamatonta. Suon vesipitoisuus on tärkeä palauttaa, koska kuivuessaan suossa oleva turve alkaa hajota ja muodostaa ilmakehään hiilidioksidia. Hajotessaan turve aiheuttaa myös ravinnepäästöjä ja orgaanisen hiilen kulkeutumista valumavesiin, mikä vaikuttaa vesistöjen tilaan. (Tapio, 2021.)

Miten luonto ja talousmetsän kasvatus sovitetaan yhteen?

Taloussuometsää puolestaan voidaan hoitaa kestävästi minimoimalla vesistö- ja ilmastokuormitusta. Keskeistä on pitää vedenpinta suometsässä sopivalla tasolla, jolloin puut saavat tarpeeksi happea kasvaakseen ja turve pysyy kosteana eikä ala hajota. Kasvukaudella optimaalinen pohjaveden pinnankorkeus on 30–40 cm. (Metsäkeskus, ei pvm.-b)

Metsänkasvatukseen soveltuvien suometsien osalta nimenomaan veden tason ylläpitäminen ja kevyt nostaminen puuston kasvua tukien ovat ilmastonäkökulmasta parempi ratkaisu, kuin puuntuotannon täysi lakkauttaminen järeillä ennallistamistoimilla. Tämä johtuu siitä, että suuri vesimäärän lisäys johtaa puuston kuolemiseen ja vapauttaa hiilidioksidia ilmakehään. (Karjalainen, 2025.)

Lisäksi taloussuometsän hoidossa on tärkeää huomioida ravinnetalous ja hoidolliset toimenpiteet. Turvemailla esiintyy usein fosforin, kaliumin ja boorin puutetta. Nämä ravinnepuutteet voivat heikentää puuston kasvua. Ravinnetilaa on siis syytä seurata ja tarvittaessa lannoittaa tuhkalla, jotta puusto pysyy elinvoimaisena. (Metsänhoidon suositukset, 2024.) Hoitotoimenpiteet, kuten ajallaan tehdyt taimikonhoidot ja hakkuut tukevat metsän kasvua ja parantavat sen kestävyyttä. Suunnittelemalla toimenpiteet huolellisesti ja toteuttamalla ne oikeilla menetelmillä oikeaan aikaan taloussuometsät voidaan pitää tuottavina samalla kun niiden vesistö- ja ilmastokuormitus pysyy vähäisenä. (Metsäkeskus, ei pvm.-b)

Maanomistajan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että suometsää voidaan hoitaa taloudellisesti kannattavasti ilman raskaita kunnostusojituksia ja vesistöhaittoja sekä luontoarvoja huomioiden.

Milloin ennallistaminen on suometsässä järkevä vaihtoehto?

Ennallistaminen tai ojitettujen soiden uudelleen vettäminen kannattaa nähdä erityisesti luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavina toimenpiteinä ja kohdentaa heikkotuottoisiin suometsiin. (Karjalainen, 2025.)

Varttuneissa metsissä puuston luontainen haihdunta riittää usein ylläpitämään vedenpinnan riittävän alhaisena, jolloin kunnostusojituksen tarve vähenee ja siitä aiheutuva ympäristökuormitus pienenee. Ennallistamista kannattaa harkita silloin, kun luonnollinen haihdunta ja olemassa oleva ojitus eivät riitä, vaan olisi ryhdyttävä järeämpiin ojitustoimiin. Tällaisten kunnostusten yhteydessä on huolehdittava vesiensuojelusta ja käytettävä suositusten mukaista ojasyvyyttä ja mikäli ojitus on vähäistä suurempi, siitä on tehtävä vesilain mukainen ojitusilmoitus Lupa- ja valvontavirastolle (Metsäkeskus, ei pvm.-b). Kohteessa sijaitsevat erityiset luontoarvot tai vesistöön aiheutuva kuormitus ovat myös syitä ryhtyä selvittämään ennallistamisen mahdollisuuksia ja kohteelle sopivia menetelmiä. Maanomistajan oma kiinnostus ja pyrkimys metsätalouden sijaan luontoarvojen edistämiseen ovat myös monen kohdalla ajankohtaisia syitä.

Ennallistamista kannattaa siis harkita erityisesti, kun

• puuston kasvu suometsässä on heikkoa
• ojituksen ylläpito vaatisi toistuvia tai kalliita kunnostuksia
• kohteella on luontoarvoja tai vesistökuormitusriski
• maanomistaja haluaa painottaa luontoarvoja metsänhoidossaan

Ennallistamistoimenpiteitä harkitessa keskeistä on tunnistaa

• mitä vaihtoehtoja suometsän tai muun kohteen käytölle ja tulevaisuudelle on
• mitä itse tavoittelee
• millaista tukea on tarjolla
• miten kohteessa tehtävät ratkaisut vaikuttavat muihin metsälohkoihin ja valuma-alueeseen
• tunnistaa, onko valittu ratkaisu pysyvä (tai hankala palauttaa, esim. jokin suuri rakenne) vai palautettavissa.

Ennallistamisen tavoitteita tukeva yhteiskunnallinen keskustelu

Julkisessa keskustelussa pääpaine ennallistamisessa kohdistuu suometsiin, talousmetsiin ja maatalousmaihin, mikä on omiaan aiheuttamaan vastakkainasettelua, syyllistämään metsä- ja maatalouden harjoittajia sekä maanomistajia ja nostamaan heitä puolustusasemiin. Kaiken kaikkiaan eri näkökulmia edustavien tahojen olisi syytä uskaltautua keskusteluun, jotta konkreettisista askelista voitaisiin eri tavoitteet huomioiden sopia. Kuten edellä todettiin, esimerkiksi suometsien ennallistaminen on luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotavoitteiden kannalta osin ristiriitaista eivätkä samat ratkaisut sovellu kaikkiin kohteisiin.

Ympäristöministeriön (ei pvm.) mukaan Suomessa toteutetaan luonnon nykyistä tilaa parantavia toimenpiteitä erilaisten tukiohjelmien kautta, jotka mahdollistavat vapaaehtoisten toimenpiteiden tekemisen. Osa maanomistajista kuitenkin on kokenut tukijärjestelmän raskauden ja hyödyn suhteen heikoksi, minkä vuoksi heidän toteuttamansa ennallistamis- ja luonnon tilan parantamistoimenpiteet eivät aina tule virallisesti näkyviin (Salo, 2026).

Suomessa on jo kauan tehnyt toimenpiteitä luonnonmonimuotoisuuden lisäämiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi metsäsertifikaatit, (luonnon- ja metsän-) hoitosuositukset, metsän uudistamisen velvoitteet (laki), Metso- ja Helmi-ohjelmat, erilaiset kannustimet ja Metka-tuet. Näihin tarttuminen ja niiden hyödyntäminen vaativat taustalle tukea, neuvontaa ja ohjaamista, jotta maanomistajan olisi helpompi tarttua niihin. Moni tekee jo toimenpiteitä, jotka tukevat luonnon monimuotoisuutta, muttei välttämättä tunnista sitä.

Ennallistaminen ei siis ole mikään yksittäinen toimenpide, joka sellaisenaan soveltuisi kaikkialle. On tärkeää valita sopivat vaihtoehdot joukosta ennallistamiseen sopivia ratkaisuja. Valinnassa huomioidaan kohde, tavoitteet ja mukana olevat ihmiset. Siksi ennallistamisesta kertomisen ja siitä käytävän keskustelun on oltava ymmärrettävää, kohderyhmälähtöistä sekä konkreettisiin ja käytännönläheisiin toimiin rohkaisevaa.