Vaikka hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne tällä hetkellä on tiukka ja hoitohenkilöstöä vähennetään, Suomessa tarvitaan valtioneuvoston teettämän arvion mukaan jopa 45 000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa vuoteen 2040 mennessä. Eläkevakuuttaja Kevan ennusteen mukaan yli neljännes hyvinvointialueiden henkilöstöstä siirtyy vanhuuseläkkeelle tai täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. (STT, 2025.)
Vuonna 2022 Suomessa oli työvoiman ulkopuolella yli 1 400 EU/ETA-maiden ulkopuolelta tullutta sosiaali- ja terveysalan asiantuntijaa, joiden voidaan ajatella olevan potentiaalista työvoimaa laillistumisen saatuaan. Silti ammattioikeuksia myönnetään tällä hetkellä verrattain vähän. Esimerkiksi vuonna 2023 terveydenhuollon ammattihenkilön ammattioikeuden sai vain 25 sairaanhoitajaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö [STM], 2024.) Suomessa työskentelee kuitenkin lukuisia kotimaassaan sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneita, jotka on täällä koulutettu oppisopimuksella joko hoiva-avustajiksi tai lähihoitajiksi. Rekrytointien eettisyyden ja osaamisen tehokkaan hyödyntämisen näkökulmasta on tärkeää edesauttaa näiden henkilöiden etenemistä sairaanhoitajan tehtäviin. (Koivuniemi, 2023; STM, 2024.)
Osaamisen vajaakäyttö on kansainvälisesti tunnistettu ilmiö. Osaaja muuttuukin yhtäkkiä ekspertistä noviisiksi, kun hän saapuu uuteen kulttuuriin ja toimintaympäristöön. Tutkimuksissa on todettu myös tarve kansainvälisesti yhtenäisemmille prosesseille ja määritelmille sairaanhoitajan kliinisestä ammattiosaamisesta ja sen tunnistamisesta. (Kurup ym., 2023.) Suomessa haasteeseen on pyritty vastaamaan panostamalla valtiohallinnon tasolla EU/ETA-maiden ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien, lääkäreiden ja hammaslääkäreiden laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen mallien kehittämiseen ja vakiinnuttamiseen.
Maahanmuuttajien kokemusten perusteella sairaanhoitajan ammattipätevyyden laillistus Suomessa on pitkä ja kallis prosessi. Suomen kieli on SOTE-alan maahanmuuttajien suurin haaste työelämään ja kotoutumiseen liittyen. Toisena nousee tutkintojen tunnustamisen vaikeus, osaamisen tunnistaminen ja puuttuvat mahdollisuudet siirtyä koulutusta vastaavaan työhön, vaikka takana olisi pitkä työkokemus sairaanhoitajana lähtömaassa. Lisäksi on tunnistettu kulttuurieroihin liittyvät haasteet, vaikeus koulutukseen liittyvän harjoittelupaikan löytämisessä ja sairaanhoitajan roolin ero kotimaan ammattirooliin verrattuna. (Koivuniemi, 2023; Sipola & Tevameri, 2023.)
Sote-alan kansainvälinen rekrytointi voi lisääntyä vain, jos laillistamiseen ja sitä tukevaan koulutukseen saadaan pysyvä malli. Merkittävää rekrytoinnin onnistumisessa on, että sairaanhoitajat pääsevät työskentelemään osaamistaan vastaavissa tehtävissä, integroituvat työyhteisöihinsä ja kokevat olevansa aidosti osa hoitotiimiä (Koivuniemi, 2023; Vartiainen & Repo Jamal, 2024; Bergbom & Vuorento, 2025). Lisäksi mahdollisuus työskentelyyn rajoitetutulla toimiluvalla laillistuksen edellyttämän osaamisen täydentämisen aikana tukee laillistujan osaamisen kehittymistä ja kiinnittymistä suomalaiseen työelämään (STM, 2024). Palkkatyö tukisi myös laillistujaa kattamaan laillistamisprosessista koituvia taloudellisia kustannuksia.
Kielitaito osaamisen kehittymisen perustana
Euroopan komission ammattipätevyysdirektiivi (2005/36/EY) säätelee suomalaisen terveysalan koulutuksen sisältöjä, kestoa ja laajuutta. Direktiivin mukaan sairaanhoitajan koulutuksesta vähintään 2 300 tuntia tulee olla harjoittelua eri hoitotyön ympäristöissä. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) edellyttää ammatissa toimivalta sairaanhoitajalta tehtävien edellyttämää riittävää kielitaitoa niin hoidon laadun kuin potilasturvallisuudenkin näkökulmasta. Eri hoitotyön ympäristöissä tapahtuva harjoittelu tukee kliinisten taitojen kehittymistä. Koska koulutukseen sisältyvän harjoittelun määrä on suuri, keskiöön nousee myös kielen oppiminen. Kielitaidon onkin todettu olevan keskeisin kulttuurisesti ja kielellisesti eri ympäristöstä tulevan opiskelijan harjoittelukokemukseen vaikuttava tekijä (Vartiainen & Repo Jamal, 2024).
Kielelliset haasteet liittyvät useimmiten suomenkielisen puheen ymmärtämiseen: ei ymmärretä käytettävää puhekieltä, arjen hoitotyön ammattislangia ja -lyhenteitä, murretta tai suomenkielisiä sanontoja. Haasteita on usein myös kirjallisessa kielitaidossa, jolloin opiskelija ei ymmärrä lukemaansa eikä kykene tekemään kirjauksia. (Partanen & Häikiö, 2024; Bergbom & Vuorento, 2025.) Kielen oppimisen haasteeksi nousevat myös sairaanhoitajan moninaiset roolit ja ammatillisen kielen konteksti- ja toimijasidonnaisuus (Kuznetsov ym., 2022). Hoitotyön ammattilaisten keskenään käyttämä kieli (intraprofessionaalinen), eri ammattilaisten verkostoyhteistyössä käyttämä kieli (interprofessionaalinen) ja yleisessä vuorovaikutuksessa eri hoitotyön konteksteissa, esimerkiksi potilaan ja omaisten kanssa käytetty kieli ja vuorovaikutustapa eroavat toisistaan.
Kielikoulutus sekä räätälöidyt kieli- ja viestintäkurssit tukevat ulkomaisten hoitotyöntekijöiden ammatillisen kielitaidon vahvistumista hoitotyön eri konteksteissa. Lisäksi keskeiseksi nousee työyhteisön kielitietoisuuden ja kulttuurisen osaamisen kehittymisen tukeminen. Tässä hyvänä keinona on esimerkiksi kielisopimuksen käyttö. Kielisopimuksella sovitaan yhdessä harjoittelu- tai työpaikalle kielen oppimisen tavoitteet ja menetelmät, joihin kielen oppijan lisäksi työpaikka ja oppilaitos sitoutuvat. Kielitaidon kehittymisen tukeminen on oleellista työyhteisöön sisään pääsemisen, ammattitaidon hyödyntämisen ja kehittämisen, työhön sitoutumisen sekä työhyvinvoinnin näkökulmista. (Kangas ym., 2023; Sipola & Tevameri, 2023; Bergbom & Vuorento, 2025; Partanen & Häikiö, 2024.)
Laillistuvan sairaanhoitajan osaamisen kehittyminen laillistamisprosessin aikana
Prosessin kuvaus
Tässä artikkelissa tarkastellaan yhdeksän laillistujan kokemuksia laillistamisprosessista. Koulutukseen pääsyn edellytyksenä oli sairaanhoitajan tutkinto ulkomailta, kotipaikka Suomessa ja riittävä suomen kielen taito, jotta opiskelu suomen kielellä oli mahdollista.
Osaaminen ja lisäopintojen tarve arvioitiin yksilöllisesti sekä teoriaopintojen että täydentävien harjoittelujen suhteen. Opetuskieli oli suomi ja S2-opettaja oli mukana suomen kielen opetuksen lisäksi hoitotyön teoriaopinnoissa ja tukena harjoittelupaikoilla. Koulutus toteutettiin OKM:n ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa:n rahoittamassa Sairaanhoitajien pätevöitymistoimintamallien kehittäminen -hankkeessa (SAILA). Hankkeen tuotoksena syntyi kansallinen toimintamalli ja suositus laillistamisprosessista ja siihen liittyvistä täydentävistä opinnoista (kuvio 1). Toimintamalli koostuu Sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen asiantuntijaryhmän (STM, 2024) suosituksen mukaisesti kliinisestä harjoittelusta, kirjallisesta kuulustelusta ja käytännön tentistä sekä riittävän suomen kielen taidon varmistamisesta. Laillistujan oli tarvittaessa mahdollisuus osallistua sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän, etiikan ja lainsäädännön, lääkehoidon sekä kliinisen osaamisen valmentaviin opintoihin. Osa heistä opiskeli opintokokonaisuuksia myös sairaanhoitajan tutkintokoulutuksesta.
Aineiston keruu ja analysointi
Aineisto kerättiin koulutusprosessin lopussa suomeksi toteutetulla puolistrukturoidulla ryhmähaastattelulla. Haastattelussa laillistujilta kysyttiin heidän kokemuksiaan omasta oppimisestaan ja ammatillisesta kehittymisestään laillistamisprosessin aikana. Haastattelu tallennettiin ja litteroitiin. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla.
Tuloksia tarkastellaan suomen kielen oppimisen merkityksen, kliinisten taitojen oppimisen sekä sairaanhoitajan roolin ja työkulttuurin erojen näkökulmasta.
Tulokset
Kielen oppiminen koettiin tärkeänä asiana. Sen merkitys tunnistettiin ammatillisen vastuun ja potilasturvallisuuden näkökulmasta. Kielen oppimisessa tunnistettiin keskeisimmäksi tekijäksi mahdollisuus vuorovaikutukseen ja oma rohkeus puhua. Tämä toteutui sekä koululla kontaktiopetuksessa erilaisissa oppimistilanteissa että käytännön harjoittelussa. Opettajan kielituki harjoittelun aikana koettiin merkitykselliseksi, etenkin jos suomen kielen taito oli vielä kehittymässä. Laillistujat kuitenkin korostivat, että vastuu kielen oppimisesta on lopulta itsellä. Suomen kielen aktiivinen käyttäminen erilaisissa tilanteissa koettiin merkityksellisenä kielen oppimisen kannalta. Omatoimisen opiskelun tukena toimivat erilaiset digitaaliset välineet, kuten ChatGPT ja Youtube. Ne olivat erityisen hyödyllisiä kielen rakenteiden oppimisessa.
Laillistujat kuvasivat, että alussa potilaan kanssa keskustelu jännitti, mutta kokemuksen myötä keskustelu helpottui, ymmärrys parani ja luottamus omiin taitoihin kasvoi. Niin ohjaajat kuin potilaatkin myös opettivat uusia sanoja arjen tilanteissa.
”Alussa jännitti, mutta puhumalla oppi ymmärtämään potilasta ja itseään.”
Suomen kielellä dokumentointi koettiin samaan aikaan sekä opettavaisena että haastavana. Hämmentävänä koettiin erityisesti tilanteet, joissa ohjaajalta ja työkavereilta saatiin ristiriitaista palautetta omasta dokumentoinnista ja kielen oikeellisuudesta.
Ammattikielen moninaisuus haastoi myös laillistujia harjoittelun aikana. Eri erikoisaloilla käytetty hoitotyön kieli vaihteli ja eri ammattiryhmien käyttämä kieli oli erilaista. Erityisesti lääkärin kanssa työskennellessä haasteeksi nousi määräysten ymmärtäminen täsmälleen oikein varsinkin tilanteissa, joissa lääkäri ei itse kirjannut määräystä vaan kirjaaminen jäi hoitajan tehtäväksi.
”Lääkäri ei laittanut määräyksiä, piti sairaanhoitajan laittaa. Pitää ymmärtää hyvin, jotta ei tule virheitä.”
Potilaan kohtaaminen ja vuorovaikutus vahvistivat myös kliinistä osaamista. Hoitotyön teorian koettiin olevan samanlaista Suomessa ja kotimaassa, mutta käytännön hoitomenetelmät ja välineet erosivat. Koululla toteutetut simulaatiot vahvistivat valmiuksia ja antoivat itsevarmuutta. Teoriaopinnoista käsitellyt potilastilanteet ja annetut käytännön esimerkit ja välineet (esimerkiksi lääkelistan antaminen) auttoi myös harjoittelussa. Harjoittelu antoi kokemusta suomalaisesta hoitotyöstä ja palvelujärjestelmästä.
”Teoriikka on sama, mutta haavahoidot tehdään eri tavalla ja käytetään erilaisia välineitä… Suomessa harjoittelussa pääsee tekemään sairaanhoitajan työtä ja näkee, millaista se on.”
Käytännön harjoittelun kautta hahmottui paremmin myös eroavaisuudet sairaanhoitajan roolissa kotimaahan verrattuna. Sairaanhoitajan roolin koettiin olevan Suomessa kokonaisvaltaisempi ja itsenäisempi kuin kotimaassa.
”Meillä on eri kulttuuri Suomessa ja kotimaassa… sairaalassa ja terveysasemalla opin potilaan ensiarvion ja tutkimukset päivystyksessä… kotimaassa potilas menee suoraan lääkärille, sairaanhoitaja ei tutki… Suomessa sain tutkia potilaan keuhkojen ääniä ja tehdä perustutkimuksia.”
Laillistujien lähtömaissa perushoito on pitkälti omaisten vastuulla, kun Suomessa se on taas osa sairaanhoitajan työtä. Laillistujat näkivät positiivisena asiana sen, että hoitotyön kokonaisuuteen kuuluu myös potilaan hygieniasta ja ravitsemuksesta huolehtiminen. Potilaan omatoimisuuden ja itsemääräämisoikeuden korostuminen hoitotyössä olivat myös osalle uusia asioita. Uusina toimintaympäristöinä laillistujat kuvasivat ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä ja mielenterveysasiakkaiden yksiköitä.
Sairaanhoitajan rooliin liittyen laillistujat painottivat eroja sairaanhoitajan itsenäisessä päätöksenteossa. Kaikkea ei tarvitse kysyä erikseen lääkäriltä. Tämä näkyi esimerkiksi lääkehoidon toteutuksessa ja hoidontarpeen arvioinneissa, joissa sairaanhoitaja tutkii potilaita itsenäisesti.
”Liittyy siihen hoitajan itsenäiseen päätöksentekoon, että jos on ohjeet niin itse voi päättää koska toteuttaa hoidon.”
Laillistujan ammattitaito rakentuu vuorovaikutuksessa
Laillistujien kokemuksissa korostuu vuorovaikutuksen merkitys laillistujan ammatillisen roolin rakentumisessa sekä kliinisen osaamisen ja kielitaidon kehittymisessä. Kielen oppijan näkökulmasta tärkeitä ovat kokemukset turvallisista vuorovaikutusympäristöistä, joissa sallitaan virheet ja väärät ilmaisut sekä rohkaistaan yrittämään. Käytännön tilanteissa laillistujat korostivat kollegiaalisen tuen merkitystä; laillistujien oli helpointa keskustella ja pyytää kielellistä tukea kollegoiltaan verrattuna muihin ammattiryhmin, potilaisiin ja omaisiin. Työyhteisöjen tulisikin olla tietoisia kielen oppimisen prosessista ja sallia asioiden erilaisia ilmaisutapoja.
Laillistujien kokemuksissa keskiöön nousi suomen kielen oppimisen merkitys ammatillisen roolin saavuttamisen näkökulmasta. Kielen opetukseen panostaminen laillistamisväylällä onkin keskeistä ammatillisen integraation varmistamiseksi. Laillistujien puheissa kielen oppimisessa tärkeäksi nousi oman vastuun lisäksi koulussa järjestetty suomen kielen ja hoitotyön sisältöjen opetus ja simulaatiot sekä käytännön harjoittelu. Kielen oppiminen koettiin haastavaksi, erityisesti ammatillisen kielen erilaisten kontekstien vuoksi.
Laillistujan kotimaassa sairaanhoitajan vastuu, tehtävät ja itsenäinen päätöksenteko voivat olla rajatumpia kuin Suomessa. Vaikka laillistujalla olisi jo pitkä työkokemus joltakin erikoisalalta, ei ole itsestään selvää, että hän osaa toimia sairaanhoitajana itselle vieraassa toimintaympäristössä tai vieraalla erikoisalalla. Sairaanhoitajan rooli Suomessa ja rooliin kohdistuvat odotukset konkretisoituvat laillistujille harjoitteluissa saatujen kokemusten myötä.
Laillistamisväylään sisältyvää harjoittelua ei voi rinnastaa tutkinto-opiskelijoiden harjoitteluihin, sillä laillistujilla on jo tutkinto, mutta ei lupaa työskennellä ammatissaan Suomessa. Tämä nousi esiin myös haastateltavien kokemuksissa käytännön harjoitteluista; laillistujan rooli ei aina ollut ohjaajille selvä ja he joutuivat toistuvasti selittämään taustaansa ja aiempaa osaamistaan ohjaajille. Sairaanhoitajien laillistumisprosessin vakiintuminen Suomessa edellyttääkin terminologian yhtenäistämistä ja vakiintumista sekä toimintamallista tiedottamista työyhteisöissä, jotta ohjaajat osaavat parhaalla mahdollisella tavalla tukea laillistuvan sairaanhoitajan osaamisen kehittymistä aiempi osaaminen huomioiden.
Laillistamisprosessi on nykyisellään laillistujalle suuri taloudellinen satsaus. Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä on ehdottanut valtion pysyvää rahoitusta laillistukseen tähtäävään osaamisen täydentämiseen (STM, 2024). Hakijoille jäisi kuitenkin maksettavaksi kuulusteluiden ja Lupa- ja valvontaviraston laillistamisprosessin dokumenttien kääntämiseen ja oikeaksi todistamiseen sekä hallinnollisiin kuluihin liittyvät kustannukset. Huomionarvoista on, että laillistujat eivät voi nykymallissa tehdä sairaanhoitajan sijaisuuksia laillistumisprosessin aikana, joka osaltaan voi haastaa harjoitteluiden ja täydentävien opintojen suorittamista. Lupa- ja valvontaviraston laillistamispäätöksen saatuaan ulkomailla tutkinnon suorittanut sairaanhoitaja voi toimia Suomessa sairaanhoitajana Suomessa tutkinnon suorittaneiden tavoin.
SAILA-hanke
Sairaanhoitajien pätevöitymistoimintamallien kehittäminen -hanke, SAILA (01/2024–12/2025) kehitti ja pilotoi yhtenäistä valtakunnallista toimintamallia EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneiden täydennyskoulutukseen ja ammatilliseen laillistamiseen Suomessa. Hankkeessa oli mukana 20 ammattikorkeakoulua. Laillistujia oli koko hankkeessa yhteensä 262, joista 13 opiskeli Jamkissa. Hanke oli OKM:n ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa:n rahoittama.
