Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on ollut viime vuosina laajasti keskustelun kohteena. Vaikka opiskelijoiden psyykkinen kuormittuneisuus on vähentynyt koronavuosista, merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta kokee yhä noin kolmannes korkeakouluopiskelijoista. Lisäksi todetut ahdistuneisuushäiriöt ja masennus ovat edelleen lisääntyneet. (Kiviruusu & Suvisaari, 2025.)
Liikkumisen tiedetään tukevan monipuolisesti korkeakouluopiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskelukykyä (YTHS, 2024). Appelqvist-Schmidlechner ja muut (2025) ovat todenneet, että liikkuminen on yhteydessä vähäisempään psyykkiseen kuormittuneisuuteen suomalaisilla korkeakouluopiskelijoilla. Lisäksi tutkimusten mukaan fyysinen aktiivisuus voi vähentää masennus-, ahdistus- ja stressioireita sekä korkeakouluopiskelijoilla että väestötasolla (Appelqvist-Schmidlechner ym., 2025; Lin & Gao, 2023; Liu ym., 2024; Singh ym., 2023). Tästä huolimatta lähes puolet korkeakouluopiskelijoista liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi, ja noin kolmannes viettää istuen vähintään 12 tuntia arkipäivisin (Pohjola ym., 2025).
Korkeakouluopiskelijoiden liikkumiseen on perusteltua panostaa monipuolisesti erilaisin tukitoimin. Liikuntaneuvonta on tähän yksi keino. Liikuntaneuvonnassa liikunta- tai terveysalan ammattilainen tukee opiskelijaa mieluisan liikkumistavan löytämisessä sekä auttaa pohtimaan yksilöllisiä ratkaisuja opiskelukyvyn ja arjen hallinnan tukemiseen (Nirhamo & Siekkinen, 2026).
Liikkuva opiskelu on selvittänyt viimeisten vuosien aikana opiskelijoiden liikuntaneuvonnan yleisyyttä ja toteuttamisen tapoja (Nirhamo & Siekkinen, 2026; 2024) sekä toisen asteen henkilöstön kokemuksia liikuntaneuvonnasta (Rajala & Kämppi, 2025). Opiskelijoiden kokemuksia liikuntaneuvonnasta ei ole kuitenkaan aiemmin tuotu selvitystyössä esille, vaikka kohderyhmän kokemukset ovat keskeisessä roolissa arvioitaessa liikuntaneuvonnan koettua merkitystä ja sitä, mitkä tekijät tukevat liikuntaneuvonnan vaikutusten syntymistä.
Tähän tarpeeseen pyrin vastaamaan tällä artikkelilla, jonka tarkoituksena on tuoda esille liikuntaneuvonnan vaikutuksia ja merkitystä opiskelijoiden kokemana. Artikkelia varten haastateltiin kahta liikuntaneuvonnassa käynyttä korkeakouluopiskelijaa eri oppilaitoksista. Puolistrukturoidut haastattelut toteutettiin huhtikuussa 2026, ja haastateltavilta saatiin lupa haastatteluaineiston käyttöön sekä tulosten julkaisemiseen tässä artikkelissa. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisesti ja temaattisesti. Toinen haastatteluista toteutettiin englanniksi ja siitä artikkeliin nostetut sitaatit on suomennettu. Koska aineisto koostuu kahden opiskelijan kokemuksista, tuloksia ei ole tarkoitus yleistää kuvaamaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita tai liikuntaneuvonnan asiakkaita. Sen sijaan analyysin tavoitteena on tarkastella syvällisesti yksittäisiä kokemuksia ja lisätä ymmärrystä siitä, millaisia merkityksiä liikuntaneuvonnalla voi opiskelijoille olla.
Liikuntaneuvontaan hakeutumisen lähtökohdat
Haastateltavien taustoista ja liikuntaneuvonnan lähtökohdista löytyi sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Molemmat haastateltavat olivat opintojensa loppusuoralla ja sukupuoleltaan naisia. Toinen haastateltavista oli ulkomaalaistaustainen ja asunut perheineen Suomessa noin kolme vuotta. Molemmat haastateltavat olivat olleet aiemmin elämässään fyysisesti aktiivisia, joten kummallekaan liikkuminen ei ollut uusi asia. Kumpikin oli hakeutunut liikuntaneuvontaan omaehtoisesti löydettyään tietoa neuvonnasta korkeakoululiikunnan verkkosivuilta. Molemmilla liikuntaneuvonta oli kestänyt noin neljä kuukautta sisältäen kolmesta neljään tapaamista, sillä erolla, että toisella neuvonnan oli hetkellisesti tauottanut koulun kesäloma. Neuvonnan päättymisestä oli aikaa toisella haastateltavista noin puoli vuotta ja toisella noin kaksi kuukautta.
Molemmat kaipasivat liikuntaneuvonnasta tukea aktiivisempaan elämäntapaan palaamiseen, mutta myös hyvinvointiin, jaksamiseen ja arjen hallintaan kokonaisvaltaisemmin. Haastateltavat mainitsivat kokeneensa ennen liikuntaneuvontaa esimerkiksi väsymystä, mikä vaikutti heikentävästi opiskelukykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi molemmat kaipasivat tukea myös ravitsemuksellisiin asioihin.
Haastateltavien liikkuminen oli kuitenkin vähentynyt erilaisten tekijöiden vuoksi. Toisella haastateltavista oli kolme alle kymmenvuotiasta lasta, ja hän kuvasi tasapainoilevansa opiskeluiden, työelämän ja perhe-elämän välillä omassa arjessaan. Fyysinen aktiivisuus oli vähentynyt merkittävästi lasten saannin myötä, mikä oli heikentänyt hänen fyysistä kuntoaan. Hän ei pystynyt omatoimisesti palaamaan ennen raskauksia tekemiinsä harjoituksiin, vaan kaipasi apua uusien itselle sopivien liikuntamuotojen löytämiseen.
Toisella haastateltavista taas oli lapsuudesta ja nuoruudesta kilpaurheilutaustaa voimistelusta, josta hän oli luopunut loukkaantumisen myötä. Kuntoutumisen jälkeen liikkuminen muuttui epäsäännölliseksi ja liikuntasuhteeseen vaikuttivat epävarmuus omista taidoista ja itselle sopivista liikuntamuodoista.
”Jotenkin se oli aina vähän silleen niinku työn takana siinä se suunnittelu. [–] Siinä oli vähän semmoinen kynnys mennä ja vähän semmoinen ehkä huono itseluottamus sen suhteen, että mikä on se oma juttu ja missä on hyvä ja mistä nauttii.”
Korkeakouluopintojen yhteydessä haastateltava oli kokeillut monipuolisesti erilaisia lajeja ja erityisesti hän oli kiinnostunut kuntosaliharjoittelusta, mutta kaipasi apua säännöllisen liikuntarutiinin muodostamiseen. Liikkumiseen myös liittyi suorittamisen tarvetta, täydellisyyden tavoittelua ja ahdistuneisuutta, mitkä nostivat kynnystä liikkumaan lähtemiselle. Haastateltavan liikuntasuhde oli rakentunut myös jokseenkin ulkonäkökeskeiseksi ja hän koki epävarmuutta omasta kehostaan. Haastattelussa nousi esille, että myös sosiaalisella medialla oli ollut haastateltavan liikuntasuhteeseen haitallisia vaikutuksia.
Kuulluksi tuleminen nousi tärkeimmäksi kokemukseksi
Molemmilla haastateltavilla oli selkeä tahtotila lisätä liikkumista arkeensa, mutta tärkeimpänä asiana liikuntaneuvonnassa he eivät kuitenkaan pitäneet yksittäisiä liikuntaohjeita vaan kokemusta siitä, että joku kuunteli heitä ja rakensi ratkaisuja juuri heidän tarpeistaan käsin.
”Se oli todella tehokasta, koska toisin kuin jotkut, jotka vain sanovat, että sinun pitäisi tehdä tätä ja tätä, hän kuunteli ensin, mistä tilanteesta lähdin liikkeelle ja mitä itse halusin. Vasta sen jälkeen hän antoi neuvoja, jotka sopivat elämäntilanteeseeni. Pidin erityisesti siitä, ettei hän sanonut, että minun täytyy tehdä tietyllä tavalla. Sen sijaan löysimme yhdessä juuri minulle sopivia keinoja.”
Molemmille haastateltaville liikuntaneuvonnan merkityksellisyyttä lisäsivät yksilöllinen ja arvostava kohtaaminen sekä turvallinen ilmapiiri, jossa he kokivat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Liikuntaneuvonta rakennettiin juuri heille sopivaksi ja he kokivat tulleensa hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat. Toinen haastateltavista korosti, että hänelle tuli tunne, että hän on ”oikeassa paikassa” eikä hänen tarvitse potea huonoa omaatuntoa pyytäessään apua. Molemmat haastateltavat korostivat myös sitä, että liikuntaneuvoja tuntui nopeasti luotettavalta henkilöltä, jolle jutella. Lisäksi he kokivat, että tapaamisiin oli matala kynnys mennä.
Realistiset tavoitteet muutosten takana
Haastateltavat kuvasivat, että liikuntaneuvonnan alussa keskusteltiin neuvontaan hakeutumisen syistä ja tavoitteista, joiden pohjalta kokonaisuudelle lähdettiin rakentamaan suunnitelmaa. Keskeinen havainto tavoitteiden osalta oli kuitenkin se, että liikuntaneuvojat auttoivat haastateltavia pohtimaan ja muokkaamaan tavoitteita kestävämmiksi ja realistisemmiksi sen sijaan, että neuvonnassa olisi suoraan lähdetty tavoittelemaan haastateltavien alkuperäisiä tavoitteita. Haastateltavat kuvasivat, että tavoitteita pilkottiin pienempiin osatavoitteisiin ja niihin lisättiin armollisuutta. Tarkoituksena oli luopua lyhyen tähtäimen isoista muutoksista ja tehdä tavoitteista vähemmän ehdottomia.
Toinen haastateltavista esimerkiksi kuvasi, että hänellä oli neuvontaan hakeutuessa hyvin suorituskeskeinen ajatus siitä, miten neuvonta etenee ja hän ajatteli, että saa muutoksia aikaan tehokkaasti. Tavoitteet liittyivät myös vahvasti painonpudotukseen. Liikuntaneuvojalla oli tärkeä rooli siinä, että keskittyminen siirrettiin tavoitteissa pois ulkonäöstä ja niistä tehtiin kestävämpiä pidemmällä aikavälillä.
”[–] koin sen tosi tärkeänä, että kun mä menin sinne silleen tosi tarmoa puhkuen, että no niin nyt lähdetään karistamaan kiloja, että joku rauhoitteli ja oli silleen, että ei sun tarvitse, että sulla on sun koko loppuelämä aikaa kehittää sun hyvinvointia. [–] Ja silleen, että sä oot niinku hyvä tuollaisena. [–] Että niinku lähdetään askel kerrallaan.”
Haastateltava ja liikuntaneuvoja kävivät yhdessä tutustumassa kuntosalille, minkä jälkeen asiakas sai aloittelijalle sopivan harjoitusohjelman. Yhteinen tutustumiskäynti ja hänelle räätälöity ohjelma madalsivat harjoittelun aloittamisen kynnystä ja hän alkoi käydä kuntosalilla 1–2 kertaa viikossa. Lisäksi hän keskittyi säännöllisempään ruokailurytmiin ja lisäsi viikkoon yhden aerobisen harjoituskerran.
Toiselle haastateltavista taas oli tärkeää saada liikkuminen sopimaan kiireiseen opiskelu-, työ- ja perhe-elämään. Hänen kohdallaan liikuntaneuvonnassa lähdettiin liikkeelle viiden minuutin kestoisista kotijumpista kolmesti viikossa päivittäisten kävelyjen lisäksi. Muutokset eivät saaneet olla liian suuria, jotta ne oli mahdollista toteuttaa osana perheen arkea.
Vaikutukset näkyivät liikkumisen lisäämistä laajemmin
Haastateltavat kokivat liikuntaneuvonnan vaikutukset hyvin moninaisina. Molemmat olivat onnistuneesti lisänneet liikkumista arkeensa liikuntaneuvonnan aikana ja toimintatavat olivat vakiintuneet osaksi haastateltavien arkea. He kokivat, että uusia toimintatapoja oli helppo jatkaa, koska muutokset olivat olleet maltillisia ja juuri heidän arkeensa räätälöityjä. Haastateltavat kuvasivat, että liikuntaneuvonta oli vaikuttanut positiivisesti heidän fyysiseen kuntoonsa ja toimintakykyynsä. He näkivät positiivisia muutoksia niin aerobisessa kunnossa kuin lihaskunnossakin. He kokivat olonsa energisemmiksi ja sanoivat nukkuvansa paremmin kuin ennen liikuntaneuvontaa.
Keskeinen havainto oli kuitenkin se, että vaikutukset eivät rajautuneet vain fyysisiin tuloksiin. Liikuntaneuvonnan myötä haastateltavat kokivat, että he pystyivät paremmin keskittymään opintoihinsa ja arjen hallinta oli helpompaa. Heidän mielialansa oli parantunut ja itsevarmuus sekä luotto omaan kehoon oli lisääntynyt. Toinen haastateltavista toi myös esille, että hän löysi liikkumisesta keinon hallita ahdistuneisuutta ja stressiä.
”[–] se on ollut itselle tosi tärkeätä, että on ollut niitä hetkiä päivässä, jos on ollut vaikka ahdistunut tai stressaantunut, että pääsee salille tai tekee jotain muuta. Sitten tulee ensinnäkin niitä hyvän olon hormoneja ja saa semmoisen breikin päivään, kun ei tarvitse miettiä niitä stressaavia asioita. [–] Että on sillä lailla itsevarmempi ja jotenkin tuntee oman kehon paremmin ja luottaa jotenkin siihen omaan kehoon enemmän, että se silleen kannattelee ja tietää mihin se pystyy [–]”
Toisella haastateltavista taas korostuivat vaikutukset perhe-elämään. Hän koki, että liikuntaneuvonnan myötä voimavarat perheen arjen hallintaan olivat paremmat ja kärsivällisyys lasten kanssa oli lisääntynyt merkittävästi. Lisäksi hän kuvasi, että kotona tehtävistä treenihetkistä oli tullut perheen yhteinen asia, sillä lapset olivat usein mukana tekemässä harjoituksia heille soveltuvalla tavalla.
”Olin ennen tosi, sellainen, että monet asiat ärsyttivät minua. Ajattelin, että minulla pitäisi olla enemmän kärsivällisyyttä, koska lapsethan vain ovat lapsia. Silti huomasin ärsyyntyväni helposti. [–] Mutta liikunnan ja kotona tehtävien harjoitusten myötä tilanne muuttui. Lapsetkin tykkäävät tehdä harjoituksia kanssani, koska ne ovat enemmän tanssia ja hauskoja. Usein teemmekin niitä yhdessä. Monesti lapset jopa muistuttavat minua: ’Äiti, eihän me olla vielä tehty tämän päivän harjoituksia.’ Nyt minulla on enemmän kärsivällisyyttä.”
Molemmat haastateltavat myös kokivat, että liikuntaneuvonnan ansiosta heidän käsityksensä liikkumisesta oli muuttunut. Toiselle haastateltavista siitä oli tullut osa perheen arkea ja yhteistä aikaa ja hän toivoi, että näin myös lapset kokisivat liikkumisen iloa ja voisivat omaksua fyysisen aktiivisuuden osaksi omaa elämäänsä. Toinen haastateltavista taas kuvasi, kuinka aiemmin hyvin suorituskeskeinen ja täydellisyyttä tavoitteleva liikuntasuhde oli neuvonnan aikana ja sen jälkeen muuttunut. Nyt hän odotti liikkumisen hetkiä liikkumisen itsensä takia, ja siitä oli tullut miellyttävää ja nautinnollista.
”[–] ehkä niinku semmoinen isoin mielensisäinen asia, mikä on eri lailla nyt on se, että jotenkin keho ja mieli silleen kaipaa sitä liikuntaa. [–] ehkä se on muuttunut sellaisesta, että on vähän niinku pakko liikkua, että se on vaan niinku semmoinen rangaistus. [–] Että ei vaikka tykkää siitä, miltä näyttää niin sitten on sellainen, että no nyt pitää mennä liikkumaan sen takia. Eihän se ole kovin hyvä lähtökohta millekään, niin sitten nyt se on enemmänkin just sellainen vähän niinku palkinto, että saa semmoista keskeytyksetöntä aikaa itselle.”
Kehittämiskohteena opiskelijoiden tietoisuuden lisääminen liikuntaneuvonnasta
Haastateltavilta kysyttiin, oliko heillä noussut ajatuksia liikuntaneuvonnan kehittämiskohteista. Molemmat olivat kokonaisuudessaan erittäin tyytyväisiä omiin liikuntaneuvonnan prosesseihinsa ja heidän kehittämisajatuksensa koskivatkin enemmän palvelun markkinoimista, näkyväksi tekemistä ja saavutettavuuden parantamista. He kokivat, että opiskelijoiden tietoisuutta palvelusta pitäisi saada lisättyä.
Saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmat nousivat esille erityisesti ulkomaalaistaustaisen opiskelijan haastattelussa. Hän koki, että moni hänen kanssaan vastaavassa tilanteessa oleva voisi hyötyä liikuntaneuvonnasta. Hän pohti, miten kulttuurierot näkyvät fyysisessä aktiivisuudessa Suomen ja hänen kotimaansa välillä ja koki, että hänen arkiaktiivisuutensa määrä oli selkeästi vähentynyt Suomeen muuton jälkeen. Arki kotimaassa oli vaatinut luonnostaan enemmän fyysistä aktiivisuutta kuin arki Suomessa. Hän myös uskoi, että monelle ulkomaalaistaustaiselle liikkumisen merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille ei ole samalla tavalla tiedossa kuin se on suomalaisille. Hänen mielestään liikuntaneuvontaa tulisi entistä tehokkaammin markkinoida ulkomaalaistaustaisille ja yrittää tavoittaa heitä palvelun pariin.
”Mutta ajattelen, että kuten useimmilla maahanmuuttajilla, meillä ei ole sellaista tietoisuutta. [–] Kotimaassa se ei ole oikeastaan yhtä tärkeää, koska elämäntapa on siellä aktiivisempi kuin täällä. Täällä istutaan paljon, ei liikuta kovin paljon. Elämäntapa muuttuu paljon. Ja koska heillä on edelleen se ajattelutapa kotimaasta, he eivät näe, että nyt kun he ovat täällä, heidän pitäisi muuttaa elämäntapaansa.”
Haastateltavan kokemukset saavat tukea tutkitusta tiedosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttaman FinMonik-tutkimuksen mukaan Suomeen muuttaneet naiset liikkuvat sekä kantaväestöä että ulkomaalaistaustaisia miehiä vähemmän. Vähäinen liikkuminen korostuu erityisesti Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä muuttaneiden naisten kohdalla, joista yli puolet ei harrasta ollenkaan liikuntaa vapaa-ajallaan. (Wennman ym., 2020.) Peotta (2022) on myös havainnut tutkielmassaan, että erityisesti Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneille naisille liikkumisen ja elintapojen terveysvaikutukset olivat tulleet tutuksi ja liikunnan arvo osana hyvää elämää realisoitunut vasta Suomeen muuton jälkeen.
Keskeiset johtopäätökset – liikuntaneuvonta on enemmän kuin liikuntatottumusten muuttamista
Haastattelujen perusteella opiskelijat hakeutuivat liikuntaneuvontaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja pitivät tärkeänä, että heidän tilanteensa ymmärrettiin kokonaisvaltaisesti. Liikkumiseen vaikuttivat esimerkiksi opintojen kuormittavuus, väsymys, perhe-elämän vaatimukset, epävarmuus omasta kehosta, suorituskeskeinen suhde liikuntaan sekä taipumus ahdistuneisuuteen. Havainto on linjassa kansallisen ja kansainvälisen tutkimustiedon kanssa, jossa opiskelijoiden liikkumista rajoittaviksi tekijöiksi on tunnistettu muun muassa ajanpuute, kuormittunut arki, psyykkinen kuormitus sekä erilaiset sosiaaliset sekä ympäristöön liittyvät tekijät (Mustonen & Järvelä, 2026; Brown ym., 2024). Moninaiset lähtökohdat korostavat yksilöllisen tuen merkitystä. Liikuntaneuvonnan yhtenä vahvuutena näyttääkin olevan mahdollisuus huomioida opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat ja auttaa löytämään juuri niihin sopivia ratkaisuja.
Liikuntaneuvonnan vaikutukset myös ulottuivat haastattelujen perusteella liikuntatottumusten muutoksia laajemmalle hyvinvointiin ja opiskelukykyyn. Liikkumisen lisääntymisen lisäksi opiskelijat kuvasivat myönteisiä vaikutuksia mielialaan, stressinhallintaan, ahdistuksen käsittelyyn ja arjessa jaksamiseen. Merkityksellisiksi kokemuksiksi nousivat erityisesti kuulluksi tuleminen ja yksilöllinen kohtaaminen. Havaintojen perusteella liikuntaneuvonta voi näin ollen tukea myös opiskelijoiden mielenhyvinvointia ja arjessa jaksamista.
Toisaalta haastatteluiden perusteella tärkeää oli se, miten muutoksia toteutettiin liikuntaneuvonnassa. Molemmat opiskelijat kuvasivat, että pysyvät muutokset syntyivät pienistä, realistisista ja arkeen sopivista teoista suuren elämäntaparemontin sijaan. Tavoitteita mukautettiin elämäntilanteeseen ja voimavaroihin sopiviksi, mikä vahvisti onnistumisen kokemuksia ja uskoa omiin kykyihin. Havainnot tukevat käsitystä siitä, että käyttäytymisen muutoksen kannalta keskeisiä tekijöitä ovat pystyvyyden tunne, sisäinen motivaatio sekä kokemus tavoitteiden saavutettavuudesta (Kangasniemi & Kauravaara, 2016; Liikuntaneuvonta.fi, ei pvm.). Opiskelijoiden kertomuksissa juuri pienet onnistumiset näyttivät luovan perustan pitkäjänteiselle muutokselle.
Erityisesti liikuntaneuvonnan merkityksellisyyttä korosti kuitenkin se, että vaikutukset ulottuivat syvemmälle molempien opiskelijoiden liikuntasuhteeseen. Haastateltavat kuvasivat muutosta tavassaan suhtautua liikkumiseen, omaan kehoonsa ja hyvinvointiinsa. Toiselle liikkumisesta tuli luonteva osa perheen arkea ja yhdessäoloa, toiselle taas keino huolehtia itsestään ja nauttia liikkumisesta ilman suorittamisen painetta. Tulosten perusteella liikuntaneuvonta voi parhaimmillaan tukea myönteisen ja kestävän liikuntasuhteen rakentumista, joka kantaa yksittäisiä liikuntasuorituksia pidemmälle. Samalla haastattelut nostivat esiin tarpeen lisätä liikuntaneuvonnan tunnettuutta ja saavutettavuutta, jotta mahdollisimman moni opiskelija löytäisi palvelun pariin riittävän varhaisessa vaiheessa.
Näiden johtopäätösten rajoitukset tulee kuitenkin ottaa huomioon. Aineisto perustuu kahden korkeakouluopiskelijan kokemuksiin, joten tuloksia ei voi yleistää kuvaamaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita tai liikuntaneuvonnan asiakkaita. Jatkossa olisikin tarpeen tarkastella liikuntaneuvonnan koettua merkitystä laajemmassa osallistujajoukossa ja eri kohderyhmissä, jotta ilmiöstä saataisiin kattavampi kokonaiskuva. Lisäksi olisi tärkeää tutkia sellaisten osallistujien kokemuksia, joilla ei ole aiempaa liikunnallista taustaa, jotta liikuntaneuvonnan koetusta merkityksestä ja vaikutuksista saataisiin esiin mahdollisimman monipuolisesti erilaisia näkökulmia.
Liikkuva opiskelu
Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu kuuluvat Liikkuvat-kokonaisuuteen, jonka avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.
Liikkuvassa opiskelussa edistetään opiskelijoiden liikkumista, hyvinvointia ja opiskelukykyä toisella asteella ja korkeakouluissa. Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä, joka on yhteydessä opintojen sujumiseen, hyvinvointiin ja tulevaan työkykyyn.
Ohjelmien strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ja niitä koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
