Arena Public

Kuva: Adobe Stock

Onko urheilu osa liikuntaa vai liikunta osa urheilua?

Tuore sanastotyö tuo selkoa urheilun käsitteisiin ja niiden suhteisiin. Kilpa- ja huippu-urheilun sanasto setvii osaltaan myös liikunnan ja urheilun suhdetta.

Huippu-urheilun instituutti Kihu julkaisi toukokuussa 2026 Kilpa- ja huippu-urheilun sanaston yhdessä Sanastokeskus-yhdistyksen kanssa. Sanastotyö on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Tietotyö huippu-urheilun uudistamiseksi -hanketta. Tavoitteena on selkeyttää urheilun keskeisiä termejä. Kielenkäytössä on esimerkiksi aika paljon vaihtelua sen suhteen, ketä voi kutsua huippu-urheilijaksi. Nyt rima on nostettu siihen, että vaaditaan ammattimaista urheilua, kilpailua säännöllisesti lajin kansainvälisellä kärkitasolla ja vielä menestystä ylimmissä kansainvälisisissä kilpailuissa tai kilpa- tai ammattilaissarjoissa (Huippu-urheilun instituutti [KIHU] & Sanastokeskus, 2026).

Käsitteet esitetään sanastossa termitietueina sekä käsitejärjestelmäkaavioina. Vastaava työ on tehty aiemmin soveltavan liikunnan ja paraurheilun alalla (Sanastokeskus & Liikuntatieteellinen Seura, 2023). Liikuntakulttuurin käsitteitä, niiden käyttöä ja käytön muuttumista on kuvailtu aiemmin myös valtion liikuntaneuvoston julkaisemana selvitystyönä (Tiihonen, 2014). Siinä tosin tavoitteena ei ollut niinkään kielen yhdenmukaistaminen vaan sen kuvaaminen, mihin mitäkin sanaa käyttämällä on pyritty.

Kilpa- ja huippu-urheilun sanastossa määritellään 23 keskeistä aihepiiriin kuuluvaa käsitettä. Sanastotyön aikana ei löytynyt vakiintunutta suomenkielistä termiä omassa urheilulajissaan riittävän pitkälle edenneelle kilpaurheilijalle, jolla on tarvittavia ominaisuuksia ja osaamista, joiden avulla hän voi kehittyä huippu-urheilijaksi. Ruotsiksi tällainen on idrottstalang ja englanniksi sport talent. Jollain tavalla potentiaalia osoittanutta urheilijan polulla kulkijaa kutsutaan siksi talentiksi. Sanalla ei siis viitata synnynnäisiin ominaisuuksiin eli lahjakkuuteen.

Termeille on sanastossa ruotsin ja englanninkieliset vastineet tai useampiakin vaihtoehtoja. Käytännössä asiayhteyttä täytyy tuntea jonkin verran, jotta voi tietää, tarkoittaako esimerkiksi liikunnasta puhuva tai kirjoittava suomalainen englannin exerciseä, physical activityä vai jotain muuta. Asialla on sikäli merkitystä, että liikuntaa koskeva tutkimuksen rahoitus haetaan ja tulokset julkaistaan myös Suomessa usein englanniksi.

Selkeyteen pyrkimistä haittaa se, että kielenkäytöllä on muitakin tarkoituksia. Pasi Koski kirjoitti urheiluseuroja koskevassa väitöskirjassaan (1994, s. 141), että jos seurojen halutaan entistä laaja-alaisemmin alkavan paneutua koko väestön liikuntatoimintaan, niitä olisi alettava myös kutsua liikuntaseuroiksi. Hänen määrittelyssään liikunta oli laajempi kuin vanhakantainen ja syrjäytymässä oleva urheilu. Toiseen suuntaan on pyrkinyt viimeksi Suomen olympiakomitea. Se kertoi vuonna 2025 strategisesti tarkoituksenmukaiseksi alkaa puhua urheilusta siten, että urheilu pitää sisällään kaikki liikkumisen muodot aktiivisesta elämäntavasta huippu-urheiluun. Tuttu ja ymmärrettävä urheilu-sana toisi sen mukaan eri osa-alueet yhteen ilman vastakkainasettelua (Suomen Olympiakomitea, 2025). Toista mahdollista ääntä edustaa ainakin liikunnan aluejärjestöjen yhteenliittymä, joka määrittelee järjestöjen perustehtäväksi suomalaisten hyvinvoinnin edistämisen liikunnan ja urheilun avulla (Liikunnan aluejärjestöt, ei pvm.).

Kilpa- ja huippu-urheilun sanaston urheiluun liittyvän toiminnan kaaviossa liikunta ja urheilu esitetään käsitejärjestelmässä rinnakkaisina. Molemmat ovat tässä yhteydessä hierarkiassa fyysisen aktiivisuuden alakäsitteitä, eli suuri skisma ei nyt ratkea kummankaan voitoksi. (Huippu-urheilun instituutti [KIHU] & Sanastokeskus, 2026, s. 15.) Jatkossakin vanhan keskusjärjestön Suomen Liikunnan ja Urheilun aikana perustetut liikunnan aluejärjestöt todennäköisesti mieltävät tehtävänsä niin, että urheilu on osa jotain isompaa ja laajempaa asiaa eli liikuntaa. Vastaavasti kansainväliseen olympialiikkeeseen sitoutuvan Suomen Olympiakomitean voi olla luontevaa pitää liikuntapolitiikkaa suuren urheilun pienenä osa-alueena. Kyse ei ole vain sanojen merkityksestä vaan siitä, millaista todellisuutta niillä rakennetaan ja miten julkisten resurssien hakemista ja kohdentamista tulevaisuudessa perustellaan.