Liikkuminen on yksi varhaisvuosien tärkeimmistä hyvinvoinnin rakennuspalikoista. Liike tukee terveyttä, oppimista, itsesäätelyä ja motoristen taitojen kehittymistä ja ennen kaikkea se tuo iloa arkeen (Opetus- ja kulttuuriministeriö [OKM], 2016). Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaan lasten tulisi liikkua monipuolisesti vähintään kolme tuntia päivässä. Tästä ajasta tunti tulisi olla vauhdikasta fyysistä aktiivisuutta ja kaksi tuntia kevyttä liikuntaa ja reipasta ulkoilua (kuvio 1) (OKM, 2016, s. 13–14).
Pienten lasten liikunnan ilo, fyysinen aktiivisuus ja motoriset taidot Suomessa -tutkimuksen (Mehtälä ym., 2024, s. 56) mukaan suomalaisista lapsista 76 prosenttia liikkui varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaisesti. Suositukset täyttyivät yleisemmin kuusivuotiailla lapsilla (83 %) kuin viisivuotiailla (75 %) ja neljävuotiailla (67 %). Iän lisäksi myös sukupuolella oli merkitystä suositusten saavuttamisessa, poikien täyttäessä ne tyttöjä yleisemmin. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset täyttyivät varhaiskasvatuspäivinä yleisemmin kuin vapaapäivinä.
Lyhyitä matkoja, mutta eri todellisuuksia
Pienten lasten liikunnan ilo, fyysinen aktiivisuus ja motoriset taidot Suomessa -tutkimuksen mukaan (Mehtälä ym., 2024, s. 95) puolet (49 %) suomalaisista alle kouluikäisistä lapsista asuu enintään kilometrin päässä varhaiskasvatuspaikastaan. Korkeintaan kahden kilometrin etäisyydellä asuu yhteensä 69 prosenttia lapsista. Toisaalta 13 prosentilla matka on yli viisi kilometriä. Asuinympäristö vaikuttaa ratkaisevasti matkojen pituuteen: kaupunkimaisissa kunnissa jopa kolme neljästä lapsesta (77 %) asuu alle kahden kilometrin säteellä varhaiskasvatuksesta, kun taas taajaan asutuissa kunnissa vastaava luku on puolet (52 %) ja maaseudulla näin lähellä asuu vain joka kolmas (31 %).
Vaikka monilla matka varhaiskasvatukseen on niin lyhyt, että se olisi käveltävissä tai pyöräiltävissä, kuljetaan varhaiskasvatukseen useimmiten moottoriajoneuvolla. Se on yleisin kulkutapa kaikkina vuodenaikoina: talvella 59 prosenttia lapsista kulki varhaiskasvatukseen moottoriajoneuvolla, syksyllä ja keväällä hieman yli puolet (52 %) ja kesälläkin miltei puolet (46 %). Moottoriajoneuvolla kulkemisen jälkeen seuraavaksi suosituimmat kulkutavat olivat käveleminen ja pyöräileminen. Niiden yleisyys vaihteli vuodenaikojen mukaan. Kesällä suurempi osa lapsista pyöräili (28 %) kuin kulki kävellen (18 %). Syksyllä ja keväällä kävely (20 %) ja pyöräily (21 %) olivat yhtä suosittuja. Talvella puolestaan kävely (29 %) oli selvästi suositumpaa kuin pyöräily (1 %) (Mehtälä ym., 2024, s. 96).
Tutkimuksessa kysyttiin yleisintä kulkutapaa varhaiskasvatukseen eri vuodenaikoina ja vastauksissa raportoitiin moottoriajoneuvolla, kävellen ja pyörällä kulkemisen lisäksi myös paljon muita kulkutapoja. Varhaiskasvatukseen kuljettiin muun muassa pulkalla, rattikelkalla, laatikkopyörällä, pyörän peräkärryssä tai lastenrattailla. Lisäksi meno- ja paluumatka saatettiin kulkea eri tavoilla, esimerkiksi toinen suunta moottoriajonauvolla ja toinen suunta kävellen. Poikien ja tyttöjen välillä ei ollut eroa varhaiskasvatusmatkojen kulkutavoissa minään vuodenaikana (Mehtälä ym., 2024, s. 96).
Asuinympäristöllä oli selvä merkitys lasten varhaiskasvatusmatkojen kulkutapaan kaikkina vuodenaikoina. Kaupungeissa asuvat lapset kävelivät ja pyöräilivät (pois lukien talvi) varhaiskasvatukseen maaseudulla ja taajaan asutuissa kunnissa asuvia lapsia useammin. Vastaavasti maaseudulla ja taajaan asutuissa kunnissa asuvia lapsia kuljetettiin varhaiskasvatukseen kaupungissa asuvia lapsia useammin moottoriajoneuvoilla (Mehtälä ym., 2024, s. 100).
Kun varhaiskasvatusmatka on yli yhden kilometrin pituinen, on yleisin kulkutapa moottoriajoneuvo vuodenajasta riippumatta. Talvella yli yhden kilometrin päästä saapuvista 86 prosenttia kulki moottoriajoneuvolla ja kesäisin vastaava luku on 73 prosenttia. Varhaiskasvatusmatkan ollessa alle 500 metriä, oli lasten yleisin kulkutapa kävely ja pyöräily kaikkina vuodenaikoina. Talvella alle 500 metrin päästä kulkevista lapsista 81 prosenttia kulki kävellen tai pyörällä ja 500 m – 1 km päässä asuvistakin näin teki 40 prosenttia. Syksyllä ja keväällä läheltä (alle 500 m) kulkevista 87 prosenttia liikkui kävellen tai pyörällä ja 500 – 1 km päässä asuvista kävellen ja pyörällä kulki 58 prosenttia. Kesällä luvut arvatenkin nousevat ja alle 500 metrin päästä saapuvista 88 prosenttia tuli kävellen tai pyörällä ja 500 metrin–1 km päästä saapuvistakin 65 prosenttia (Mehtälä ym., 2024, s. 101–104).
Ympäristö ratkaisee arkimatkan sujuvuuden
Arkimatkan laatu ei synny vain etäisyydestä, vaan myös ympäristöstä ja olosuhteista. Liikettä arjessa säällä kuin säällä: Liikkumisen olosuhteet varhaiskasvatuksessa 2025
-selvityksen (Kämppi ym., 2026, s. 33) mukaan valtaosaan varhaiskasvatusyksiköitä (89 %) on mahdollista jättää pyöriä tai muita kulkuneuvoja päivän ajaksi, mutta säilytysratkaisujen taso vaihtelee huomattavasti.
Rengasteline on yleisin säilytysratkaisu, mutta runkolukittavia telineitä on vain harvassa yksikössä. Katos löytyy vain noin joka viidennestä pihasta, ja valaistus sekä talvikunnossapito toteutuvat alle puolessa yksiköistä. Lukittava sisäsäilytys pyörille on poikkeus, ei sääntö, ja yli kymmenesosa yksiköistä ei tarjoa pyörätelinettä lainkaan (kuvio 2) (Kämppi ym., 2026, s. 33).
Pyöräpysäköintipaikkoja arvioitiin olevan riittävästi suhteessa pyörällä saapuvien lasten määrään 62 prosentissa yksiköistä (kuvio 3). Pihojen koko vaikuttaa siihen, miten riittäväksi pyöräpysäköintipaikkojen määrä koetaan. Yksiköissä, joissa on suuri (yli 2 200 neliömetriä) piha valtaosa pitää määrää hyvin riittävänä, mutta yksiköissä, joissa oli pieni (alle 400 neliömetriä) piha jopa joka viides arvioi pyöräpysäköintipaikkojen määrän heikoksi. (Kämppi ym., 2026, s. 33). Arjen valinnat syntyvät usein näennäisen pienistä asioista kuten siitä, mahtuuko pyörä pihaan turvallisesti ja helposti.
Reitit koetaan turvallisiksi, mutta pysäköinti herättää huolta
Kävely- ja pyöräilyreitit varhaiskasvatusyksiköiden lähiympäristössä koetaan pääosin turvallisiksi (kuvio 4), ja talvikunnossapidonkin arvioidaan useimmiten toimivan. Vaaranpaikaksi nousee kuitenkin varhaiskasvatusyksikön pihan saattoliikenne (Kämppi ym., 2026, s. 34–35).
Puolet vastaajista (49 %) kokee saattoliikenteen tai muun henkilöautoliikenteen aiheuttavan vaaratilanteita kävellen tai pyöräillen kulkeville lapsille ja aikuisille. Tästä huolimatta liikenneympäristön ja vaaranpaikkojen kartoitus on tehty vain noin kolmanneksessa (29 %) yksiköistä viimeisen viiden vuoden aikana. Juuri päiväkotien pihat ja niiden välitön lähiympäristö ovat paikkoja, joissa turvallisuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota (Kämppi ym., 2026, s. 35).
Huoltajat arjen valintojen ytimessä
Suomalaiset lapset oppivat pyöräilemään keskimäärin hieman alle viisivuotiaina, mikä on kansainvälisesti vertaillen varhain. Pyöräily on aktiivinen liikkumismuoto, joka mahdollistaa pidempien matkojen kulkemisen kävelemistä nopeammin kodin ja muiden merkityksellisten paikkojen, esimerkiksi päiväkodin, välillä. Pyöräily on motorinen perustaito, joka antaa yksilölle mahdollisuuden edistää fyysistä aktiivisuutta ja terveyttä koko elämänkaaren ajan. (Cordovil ym., 2022). Vanhemmilla on keskeinen rooli lasten pyöräilytaidon oppimisessa. Pyöräilyä tukevien välineiden, kuten potkupyörien, hankinta ja käyttö ovat mahdollistaneet pyöräilyn oppimisen yhä nuoremmille lapsille. Vanhempien ja lasten yhteisen ajan lisääntyminen sekä sisarusten määrän väheneminen ovat todennäköisesti lisänneet pyöräilyn harjoitteluun käytettyä aikaa ja vanhempien tietoisuutta lapsen oppimisen tuen tarpeesta. Pyöräilytaidon kehittyminen hyödyttää myös vanhempia vähentämällä lapsen kuljettamisen tarvetta kärryillä, pyörän turvaistuimessa tai muulla tavoin (Laukkanen ym., 2021).
Lasten liikkuminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan se kietoutuu tiiviisti aikuisten arjen valintoihin. Kun aikuinen kulkee töihin autolla, lapsi kulkee usein samalla kyydillä varhaiskasvatukseen, vaikka matka olisi lyhyt. Työmatkatutkimusten mukaan yli puolet työmatkoista on alle 10 kilometrin mittaisia, ja henkilöautolla kuljettajana tehdyistä matkoista jopa 30 prosenttia olisi mahdollista tehdä kestävillä kulkutavoilla (Traficom, 2023). Päivittäiset liikkumisratkaisut ovat usein rutiineja, mutta niihin sisältyy myös valinnan mahdollisuuksia – erityisesti silloin, kun ympäristö tukee turvallista ja sujuvaa liikkumista. Usein aktiivisesti kulkeminen eri vuodenaikoina ja säällä kuin säällä on asenne- ja pukeutumiskysymys, jossa vanhemman päätöksillä on suuri vaikutus ja esimerkin voima. Kun esimerkiksi pyöräilystä ei tehdä numeroa, vaan se on osa arkea ja rutiineja, muodostuu siitä lapselle mieluisa ja normaali tapa päiväkotimatkojen kulkemiseen säästä ja vuodenajasta riippumatta (Virtanen, 2025).
Varhaiskasvatusyksiköt mahdollistajana
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on määritetty osaltaan myös liikkumiseen ja aktiiviseen kulkemiseen liittyvistä asioista. Sen mukaan varhaiskasvatuksen tehtävänä on luoda pohja lasten terveyttä ja hyvinvointia arvostavalle sekä fyysistä aktiivisuutta edistävälle elämäntavalle yhdessä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatuksessa tulee harjoitella lähiliikenteessä liikkumista ja turvalliseen liikkumiseen liittyviä sääntöjä ja tapoja. Lisäksi yhteistyössä huoltajien kanssa lapsia tulee innostaa liikkumaan myös vapaa-ajalla erilaisissa tiloissa ja ulkona erilaisissa olosuhteissa (Opetushallitus, 2022, s. 48, 99).
Varhaiskasvatusyksiköillä on keskeinen rooli aktiivisten arkimatkojen edistämisessä. Ensinnäkin yksiköissä voidaan vahvistaa lasten motorisia taitoja, kuten pyöräilyä, tasapainoa ja liikenneympäristön havainnointia osana päivittäistä toimintaa. Näin rakennetaan koko ikäluokan valmiuksia kohti itsenäistä ja turvallista koulumatkaa. Toiseksi yksiköt voivat kannustaa perheitä kulkemaan arkimatkat kävellen tai pyöräillen esimerkiksi viestinnän, teemaviikkojen tai yhteisten kokeilujen kautta. Kolmanneksi varhaiskasvatus voi toimia aktiivisena kumppanina kunnan sisällä: tehdä yhteistyötä liikennesuunnittelun kanssa pysäköintialueiden turvallisuuden parantamiseksi, kehittää pyörien ja rattaiden säilytystä sekä vaikuttaa reittien turvallisuuteen.
Pienistä matkoista suuria hyvinvointitekoja
Aktiivinen liikkuminen toteutuu erityisen hyvin silloin, kun matka on riittävän lyhyt ja ympäristö koetaan turvalliseksi ja toimivaksi. Kun lähes puolet alle kouluikäisistä lapsista asuu enintään kilometrin päässä varhaiskasvatuksesta, liikkumisen edistämisen potentiaali on valtava.
Varhaiskasvatuksella on erityinen mahdollisuus tehdä aktiivisesta ja kestävästä kulkemisesta “tavallista” jo silloin, kun tottumukset ovat vasta muotoutumassa. Kun kävely, pyöräily, potkuttelu tai muu omin voimin liikkuminen on osa arjen rutiinia, lapsi oppii samalla, että liikkuminen ei ole vain harrastus tai erillinen suoritus, vaan luonnollinen tapa siirtyä paikasta toiseen. Samalla arkimatkoihin kietoutuu myös ympäristöteko, joka on lapselle konkreettinen ja ymmärrettävä. Valitaan tapa kulkea, joka on lempeä sekä keholle että ympäristölle.
Lopulta kyse ei ole täydellisistä ratkaisuista, vaan mahdollisuuksien tekemisestä näkyviksi. Kun varhaiskasvatusyksikkö kannustaa, kun ympäristö on turvallinen ja kun perhe saa kokemuksen arjen sujuvuudesta, voi kävellen ja pyöräillen tehdyistä matkoista tulla luonnollinen tapa liikkua paikasta toiseen. Silloin pienet matkat eivät ole vain siirtymiä, vaan ne ovat kasvuympäristö, jossa rakennetaan hyvinvointia, liikenteessä liikkumisen taitoja ja kestävää arkea, askel ja polkaisu kerrallaan.
Liikkuva varhaiskasvatus
Liikkuva varhaiskasvatus kuuluu Liikkuvat-kokonaisuuteen, jonka avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.
Liikkuvassa varhaiskasvatuksessa tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle liikkumisen ilo sekä riittävä päivittäinen fyysinen aktiivisuus. Ohjelma tarjoaa työkaluja, hyviä käytäntöjä ja tutkittua tietoa.
Liikkuvat-ohjelmien strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ja niitä koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
