Kun kohderyhmänä ovat ikääntyvät, teknologiaviestinnän tärkein kysymys ei ole miten laite toimii, vaan mihin arjen tilanteeseen siitä on apua? Senioridigi-projektissa olemme huomanneet, että kiinnostus teknologiaan syntyy tilanteesta, jonka ihminen tunnistaa: kadonneista avaimista, unohtuneista lääkkeistä tai marjametsässä kaatuneesta mummosta.
Ikääntyvien arjessa ratkaisevaa on, tukeeko laite tai väline turvallisuutta, itsenäisyyttä tai läheisten mielenrauhaa. Siksi toisinaan täytyy puhua teknologiasta puhumatta varsinaisesti teknologiasta. Senioridigi-tiedonvälityshankkeen edetessä onkin käynyt ilmi, että puhumme usein arjesta, turvallisuudesta, itsenäisyydestä ja läheisten huolesta. Tarinat ja arkiesimerkit madaltavat kynnystä tutustua digitaalisiin apuvälineisiin.
Selkeä kieli sopivasti väritettynä toimii
Ikäihmisten digitaidot ja -valmiudet vaihtelevat hyvin paljon. Suomalaiset ovat verrattain taitavia digikäyttäjiä ja teknologian kehityksessä pitkällä, mutta varsinkin vanhemmissa ikäluokissa käyttäjien osaaminen on polarisoitunutta. Tämä on havaittu muun muassa Digibuusti!-hankkeen järjestämissä opastuksissa. (Huuhtanen, 2026.)
Digiä ja teknologiaa käsittelevän viestinnän äänensävyä ja sanavalintoja on siis syytä punnita tarkasti. Selkä kieli, joka kuitenkaan ei aliarvioi kohdeyleisöä, on havaintojemme perusteella toimivaa. Keskeistä on pyrkiä tietoisesti eroon kaikenlaisesta asiantuntijajargonista.
Senioridigi-tapahtumissa ja esittelytilaisuuksissa laitteista ja niiden ominaisuuksista puhutaankin melko värikkäästi ja huumorilla: mukanamme kulkee vempeleitä, pulikoita, kapuloita ja härveleitä, jotka saattavat piippailla, seurailla, huudella ja muistutella. Kaikkia näitä pääsee myös itse käsin koskettelemaan ja kokeilemaan, joten omaksuminen ei jää ainoastaan kuullun varaan.
Saadun palautteen perusteella rento ja tarinallinen puhetapa on osoittautunut toimivaksi. Uskomme, että kohderyhmälle jää kohtaamisista positiivinen muistijälki, joka yhdistyy digitaalisiin laitteisiin ja kotona auttaviin apuvälineisiin myös jatkossa.
Tarinallisuus tukee teknologiaviestintää
Teknologiaan liittyvä viestintä voisi helposti lipsahtaa laitekeskeiseksi manuaalin ulkoluennaksi. Ominaisuudet, käyttötavat ja tekniset yksityiskohdat voivat kuitenkin jäädä etäisiksi, jos yhteys arjen tilanteisiin puuttuu.
Tarinallisuus tarjoaa keinon tehdä teknologiaan liittyvistä aiheista ymmärrettäviä ja merkityksellisiä. Tarinoiden avulla monimutkaisia asioita voidaan yleistajuistaa ja tuoda lähemmäs ihmisten omaa arkea. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun vastaanottajalla ei ole valmiiksi tietoa aiheesta. Asikaisen mukaan tarinankerronta voi auttaa asiantuntijatiedon viestimisessä juuri siksi, että se rakentaa yhteyden tiedon ja vastaanottajan kokemusten välille. (Asikainen, 2023.)
Havaintojemme mukaan ikäihmisiä kiinnostaa kuulla, millaisessa tilanteessa laite toimii, keitä se voi auttaa ja mihin arjen haasteeseen siitä voi saada apua. Yksittäisen laitteen käytön voisi tarinallistaa esimerkiksi näin:
Ovihälytin helpottaa muistisairaan puolisonsa Maunon omaishoitajana toimivan Marjatan elämää. Jos ulko-ovi avataan, ovihälytin antaa merkkiäänen vastaanottimeen, joka kulkee kätevästi Marjatan taskussa. Näin hän voi rauhallisin mielin hoitaa muita askareita Maunon ollessa päivänokosilla. Hälytin kertoo, jos vikkeläjalkainen Mauno on herännyt ja aikoo poistua talosta.
Marjatan ja Maunon esimerkki on helppo ymmärtää, vaikka itsellä tai läheisellä ei olisikaan kokemusta muistisairaudesta tai omaisesta huolehtimisesta. Siksi ovihälytin laitteena saattaa jäädä paremmin mieleen näin, sen sijaan että kerrottaisiin sen ominaisuuksista, toimintaetäisyydestä ja asetuksista. Laite tai apuväline ei ole kiinnostava ”vain” teknisenä välineenä vaan siksi, että se voi tukea kotona pärjäämistä, lisätä turvallisuuden tunnetta tai vähentää läheisten huolta.
Luottamus syntyy kuuntelemalla
Suurin osa tapahtumissa kohdatuista ikäihmisistä on ollut uteliaita ja kiinnostuneita teknologioista, mutta mukaan mahtuu myös heitä, joille digi on lähtökohtaisesti epämiellyttävä asia.
Kohtaamisissa olemme havainneet, että negatiivisia tai epäileviä mielipiteitä ei kannata yrittää kumota tai puhua ympäri – se ei johda mihinkään. Sen sijaan olemme rakentaneet luottamusta ottamalla palautteen vastaan ja kuuntelemalla kritiikit tarkalla korvalla. Useimmiten keskustelu kääntyy teknologiasta arkeen ja kotona asumiseen. Voi siis olla, että pelot ja epävarmuudet eivät itse asiassa liitykään laitteisiin, vaan elämään yleensä: miten pärjään vanhetessa, pystynkö toimimaan omatoimisesti?
Digitaalisista apuvälineistä ja laitteista tarvitaan lisää luotettavaa ja neutraalia tietoa, joka ei myy tai markkinoi. Senioridigi-projektissa huumorilla maustettu arkinen tarinankerronta on osoittautunut toimivaksi lähestymistavaksi teknologiaviestintään. Vaikuttavinta se on silloin, kun tarina ei ala laitteesta vaan ihmisestä. Kun puheessa kuuluvat perustarpeet, turvallisuus, itsenäisyys ja läheisten huoli, teknologia muuttuu helpommin ymmärrettäväksi osaksi ikääntyvän arkea.
Senioridigi – Kotiinvietävät teknologiat
Senioridigi-projektissa edistetään ikääntyvien aktiivista, toimintakykyistä ja turvallista kotona asumista ja kasvatetaan tietoisuutta kotiinvietävistä teknologioista. Kohtaamme ihmisiä eri puolilla Keski-Suomea järjestettävissä, isoissa ja pienissä tapahtumissa. Kohderyhmäämme ovat Keski-Suomen maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvat ikääntyvät, omaishoitajat, ikääntyvien omaiset ja läheiset sekä muu aikuisväestö.
Projektin toteutusaika on 1.1.2026-31.10.2027. Projekti on saanut EU:n maaseuturahoitusta Keski-Suomen elinvoimakeskukselta.
