Urheiluseurat ovat tärkeässä roolissa suomalaisten, etenkin lasten ja nuorten, liikuttamisessa. Tutkimuksista voidaan esimerkiksi päätellä, että lähes yhdeksän kymmenestä ainakin kokeilee urheiluseurassa harrastamista jossain vaiheessa lapsuuttaan tai nuoruuttaan (Mononen ym., 2025). Kansallista liikuntapolitiikkaa ohjaavassa Valtioneuvoston liikuntapoliittisessa selonteossa (2018) seuratoiminta katsotaankin merkittäväksi väestön liikuttajaksi. Selonteossa korostetaan erityisesti toiminnan kattavuutta.
Selonteossa urheiluseurojen roolin on myös kuvattu muuttuneen kansalaistoimijasta palvelutuottajaorganisaatioiden suuntaan. Käytännössä se tarkoittaa, että aiempaa useammin vanhemmat ostavat lastensa harrastamispalveluja seuroilta ja mieltävät itsensä enemmän kuluttajiksi kuin kansalaistoiminnan piiriin. Selonteon liitteessä (Stenbacka ym., 2018, 47) kuvataan, että pohjoismaisessa urheilujärjestelmässä toiminta perustuu muun muassa lasten ja nuorten erityisasemaan liikuntapolitiikassa.
Liikuntapolitiikan ylimpänä ohjenuorana olevan liikuntalain yhdeksästä tavoitteesta yksi on lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen edistäminen. Väestö, eri väestöryhmät ja fyysinen toimintakyky sisältyvät muihin tavoitteisiin, mutta muita ikäryhmiä ei nimetä. Liikuntaa edistävien järjestöjen avustusehdoissa taas on kriteerinä toiminnan laajuus. Erikseen kysytään lajiliiton todennettu alle 18-vuotiaiden harrastajien määrä. Nämä esimerkit osoittavat lasten ja nuorten harrastamisen olevan keskeinen liikuntapoliittinen tavoite.
Hallinnollisesti urheiluseurat ovat Suomessa järjestyneet kahdella tapaa. Seurat ovat yleensä eri lajien kilpailutoimintaa järjestävien lajiliittojen jäseniä. Ne puolestaan ovat valtakunnallisen keskusjärjestön eli Suomen Olympiakomitean jäseniä. Toisaalta useat seurat ovat järjestyneet alueellisesti eli ovat maakunnallisen liikunnan aluejärjestön jäseniä. Viime mainituilla puolestaan on oma keskusjärjestönsä. Nykyistä järjestelmää edelsi toimialakohtainen malli, jossa oli useita keskuksia ja niiden kevyt yhteenliittymä Suomen Liikunta ja Urheilu. Esimerkiksi lasten liikunnassa ja kuntoliikunnassa niin sanottu toimialavastuu oli Nuori Suomi ry:llä ja Suomen Kuntourheiluliitolla. (Mäkinen, 2012, 5, 24–36.)
Seuratoiminnan sisältöön, tapoihin ja mahdollisuuksiin vaikuttaa se, miten väestön ikärakenne muuttuu. Taantuvilla alueilla lasten määrän väheneminen vaikuttaa seuratoiminnan kysyntään. Monella paikkakunnalla myös toiminnan järjestäjien määrä hiipuu. Urheilun vapaaehtoistoimintaan osallistuminen on yleisintä 45–54-vuotiaiden ikäluokassa (Hannula & Mäkinen, 2026, 28).
Tässä artikkelissa tarkastelemme väestön ikärakenteen muutoksia urheiluseuratoiminnan näkökulmasta. Pohdimme erityisesti sitä, millaisia mahdollisia vaikutuksia sillä on seurojen toimintaedellytyksiin ja toiminnan sisältöihin. Aineistona käytämme Seuratietokannan (ei pvm.) taustalla olevaa seura-aineistoa sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) ja Tilastokeskuksen väestöennusteita.
Lasten määrän kehitys ja alueelliset väestöennusteet
Suomen väestörakenne on siirtymässä vaiheeseen, jossa lasten määrä vähenee nopeasti. Itlan väestöennusteen mukaan lasten (0–17-vuotiaat) kokonaismäärä voi pudota jopa noin viidenneksellä jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vuoden 2025 lopussa Suomessa oli reilu miljoona lasta, mutta vuonna 2035 lasten määrä sijoittuu todennäköisesti välille 810 000–970 000 (Itla, 2026). Tätä kehitystä havainnollistaa Itlan (2026) ennusteeseen perustuva ja Hiilamon (2026) kokoamaa ennusteaineistoa sekä Tilastokeskuksen (2026) väestöaineistoa hyödyntävä viivadiagrammi (ks. kuvio 1), joka osoittaa koko maan kattavan laskevan trendin lasten määrässä.
Kuvion 1 varjostetut alueet kuvaavat Itlan ennusteeseen sisältyvää epävarmuutta. Sisempi, tummempi alue esittää 50 prosentin todennäköisyysväliä: mallin mukaan lasten määrä sijoittuu tälle välille 50 prosentin todennäköisyydellä. Ulompi, vaaleampi alue esittää 80 prosentin todennäköisyysväliä, joka kattaa laajemman joukon mahdollisia kehityskulkuja ja havainnollistaa ennusteen suurempaa epävarmuutta. Tummempi sininen viiva kuvaa Tilastokeskuksen väestörakennetta ja jo toteutunutta kehitystä, kun taas vaaleampi sininen viiva esittää Itlan ennusteen keskiennustetta.
Itlan (2026) ennusteessa korostuu, että syntyvyyden lasku on laaja ja koko maan kattava ilmiö, jota ei pystytä merkittävästi muuttamaan poliittisin tai taloudellisin toimenpitein. Syntyvyyden ohella myös maahanmuutolla on huomattava vaikutus lasten määrään, sillä maahanmuuttajat ovat usein nuoria aikuisia, ja merkittävä osa muuttajista on itse lapsia. Vaikka kehityksen kokonaiskuva on valtakunnallinen, alueelliset erot ovat suuria. Ennusteen mukaan lasten lukumäärä vähenee todennäköisesti lähes kaikilla alueilla lukuun ottamatta Pirkanmaata, Uuttamaata ja Varsinais-Suomea, joissa muuttovoitto ja nuorempi väestörakenne tasapainottavat syntyvyyden laskua. Sen sijaan esimerkiksi Kainuussa lasten määrän ennustetaan vähenevän noin kolmanneksella nykyisestä, noin 11 000 lapsesta 7 000–8 000 lapseen vuoteen 2035 mennessä.
Tilastokeskuksen vuonna 2024 laaditut väestöennusteet tuovat kokonaisuuteen tarkemman näkökulman, sillä ne ovat saatavilla kuntatasolle asti ja perustuvat oletukseen, että viime vuosien väestökehitys jatkuu samanlaisena. Suurin osa kunnista menettää lapsiväestöään, ja erityisesti taantuvilla alueilla lasku on jyrkkää. Koko maan tasolla Tilastokeskuksen aineistosta muodostettu viivadiagrammi (ks. kuvio 2) osoittaa samansuuntaisen kehityksen kuin Itlan (2026) analyysi.
Maakuntatasolla Tilastokeskuksen (2024) väestöennuste lasten lukumäärästä vuodelle 2035 poikkeaa Itlan (2026) ennusteesta siten, ettei yhdessäkään maakunnassa näyttäisi tapahtuvan lapsiväestön kasvua. Vaikka Itlan ennusteessa arvioidaan, että erityisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa lasten lukumäärä voisi säilyä nykytasolla tai jopa kasvaa muuttovoiton ansiosta, Tilastokeskuksen maakuntakohtaiset luvut osoittavat laskua myös näillä alueilla. Tämä kehitys näkyy selvästi aineistosta muodostetussa maakuntakohtaisessa kartassa (ks. kuvio 3), jossa kaikki maakunnat asettuvat negatiivisen muutoksen luokkiin. Kartan tummimmat sävyt kuvaavat erityisen suurta lapsiväestön vähenemistä.
Toisin kuin maakuntatasolla, kuntatasolla Tilastokeskuksen (2024) väestöennusteesta voidaan tunnistaa yksittäisiä kasvukuntia, joissa lasten määrä kasvaa vuoteen 2035 mennessä. Tämä korostaa maakuntien sisäistä vaihtelua, vaikka maakunnan kokonaissuunta olisikin laskusuuntainen. Lisäksi koska tarkasteluväli on suhteellisen lyhyt – vain kymmenen vuotta. Osa vuoden 2035 lapsista on jo syntynyt, eikä suurta käännettä syntyvyydessä voida näin ollen realistisesti odottaa.
Tilastokeskuksen toteutuneen väestörakenteen vuodelta 2025 (Tilastokeskus, 2026) sekä vuonna 2024 laaditun väestöennusteen (Tilastokeskus, 2024) perusteella lasten määrä kasvaa vuosien 2025 ja 2035 välillä vain harvoissa kunnissa. Pylväsdiagrammi (ks. kuvio 4) esittää kaikki kunnat, joissa lasten lukumäärän arvioidaan kasvavan vähintään 300 lapsella. Kasvu keskittyy erityisesti suuriin kaupunkikeskuksiin, joista Espoo erottuu selvästi merkittävimpänä: siellä lasten määrän ennustetaan kasvavan enemmän kuin muissa kasvukunnissa yhteensä.
Muita kuntia, joissa lasten määrä Tilastokeskuksen (2024) ennusteen mukaan kasvaa vuoteen 2035 mennessä, ovat Kaarina (+208), Närpiö (+137), Sipoo (+117), Kauniainen (+78). Lisäksi vähäisempää kasvua ennustetaan useissa pienissä kunnissa, kuten Vårdö (+30), Pyhäntä (+29), Sottunga (+17), Pelkosenniemi (+15), Kökar (+11), Jomala (+9), Kumlinge (+7), Salla (+3) ja Brändö (+2). Vaikka näissä kunnissa kasvu on melko pientä, ne muodostavat poikkeuksen valtakunnallisesta lasten määrän laskutrendistä.
Vastaavasti kuviossa 5 esitetään pylväsdiagrammi niistä kunnista, joissa lasten määrä vähenee eniten vuosien 2025 ja 2035 välillä. Diagrammi perustuu toteutuneeseen väestörakenteeseen vuodelta 2025 (Tilastokeskus, 2026) sekä Tilastokeskuksen vuonna 2024 laadittuun väestöennusteeseen vuosille 2026–2035. Eniten lapsiväestöään menettävät kunnat edustavat maantieteellisesti hyvin erilaisia alueita: Oulu Pohjois-Suomea, Pori länsirannikkoa, Jyväskylä Keski-Suomea sekä Lahti ja Kouvola Etelä- ja Kaakkois-Suomea. Tämä korostaa, ettei lapsimäärän supistuminen rajoitu vain tiettyihin alueisiin, vaan kyseessä on laaja väestökehityksen trendi.
Lasten määrän vaikutus urheiluseurojen toimintaedellytyksiin
Aineistojen avulla voidaan tarkastella lasten määrää suhteessa urheiluseurojen määrään eri kunnissa. Yhdistämällä Seuratietokannan (ei pvm.) tiedot vuoden 2024 urheiluseurojen lukumäärästä sekä Tilastokeskuksen toteutuneen väestörakenteen vuodelta 2025 (Tilastokeskus, 2026) ja vuonna 2024 laaditun väestöennusteen vuodelle 2035 (Tilastokeskus, 2024) muodostettiin kaksi karttaa (ks. kuvio 6), jotka kuvaavat lasten määrää yhtä urheiluseuraa kohden kunnittain vuosina 2025 ja 2035.
Kartat havainnollistavat, miten lasten määrän väheneminen vaikuttaa seurojen potentiaaliseen harrastajapohjaan eri puolilla Suomea. On kuitenkin tärkeää huomioida, että kartat eivät sisällä tietoja urheiluseurojen määrän muutoksista tarkastelujaksolla. Myös seuramäärissä on tapahtunut laskua, mikä tarkoittaa, että lasten määrän väheneminen ei ole ainoa tekijä, joka vaikuttaa seurojen toimintaedellytyksiin.
Lasten määrä urheiluseuraa kohden on seurojen toimintaedellytysten kannalta kaksijakoinen mittari. Lasten määrän väheneminen ei vaikuta seuroihin ainoastaan siten, että potentiaalinen harrastajapohja pienenee, vaan myös niin, että suhdeluvun ääripäät kuten erittäin suuret tai erittäin pienet lapsimäärät yhtä seuraa kohden voivat kumpikin vaikeuttaa seuratoiminnan toteuttamista.
Liian suuri lapsimäärä yhtä seuraa kohden voi kuormittaa seuratoimintaa esimerkiksi lisäämällä tarvetta valmentajille, tiloille, vuoroille, ryhmäjaoille ja koordinoinnille. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa seurat joutuvat kasvattamaan ryhmäkokoja, karsimaan osallistujia tai rajoittamaan harrastusmahdollisuuksia. Suuri lasten määrä ei kuitenkaan yleensä muodostu seuroille varsinaiseksi ongelmaksi harrastuspaikkojen kysynnän kautta, sillä seurat kykenevät tarvittaessa rajaamaan osallistujamääriä. Sen sijaan kunnille tilanne voi muodostaa tilaongelman, mikäli liikuntapaikkoja ei ole riittävästi. Vaikeuksia voi syntyä erityisesti silloin, kun jonkun paljon erityistiloja vaativan lajin suosio kasvaa nopeasti.
Toisaalta hyvin pieni lapsimäärä per seura aiheuttaa toisenlaisen ongelman. Monet lajit, kuten esimerkiksi jalkapallo, jääkiekko tai joukkuelajit yleisesti, edellyttävät toimiakseen vähimmäismäärän osallistujia. Jos lasten määrä kunnassa jää alle tämän tason, joukkueita ei voida muodostaa tai ne muodostuvat useiden ikäluokkien yhdistelmistä. Lisäksi pieni lapsimäärä lisää haavoittuvuutta: muutamankin lapsen muutto tai harrastuksen lopettaminen voi vaikuttaa koko ryhmän toimintaan negatiivisesti. On myös huomioitava, että osa seuroista on niin sanottuja yleisseuroja, jotka tarjoavat toimintaa useammassa eri lajissa. Niissä kokonaisjäsenmäärä voi olla riittävä, mutta lajikohtainen harrastajapohja voi jäädä silti pieneksi, mikä vaikeuttaa erityisesti joukkuelajien toimintaa.
Kunnat, joissa lasten määrä per seura on vuonna 2035 korkea, kohtaavat siis erilaisen ongelman kuin kunnat, joissa luku on hyvin pieni. Etelä- ja Länsi-Suomen kasvukeskuksissa seuratoiminnan ongelmat liittyvät todennäköisesti suurten osallistujamäärien hallintaan, kun taas Pohjois- ja Itä-Suomen kunnissa ongelmaksi muodostuu vähäinen harrastajapohja. Kokonaisuutena lapsimäärä per seura ei siten kerro yksiselitteisesti seurojen ”hyvistä” tai ”huonoista” olosuhteista, vaan mittarin arvo riippuu kontekstista. Optimaalisin tilanne syntyy, kun lapsia on riittävästi lajin edellyttämien ryhmien muodostamiseen mutta ei niin paljon, että resurssit ylikuormittuvat. Tämä tasapaino on kuitenkin monissa kunnissa järkkymässä väestökehityksen seurauksena.
Esimerkkinä lasten harrastamisen tulevista ongelmista voidaan pohtia, kuinka monta 10–12-vuotiasta lasta tarvitaan toimivan jalkapallojoukkueen muodostamiseen. Suomen Palloliiton (2025) mukaan juniorijalkapallossa pelataan tässä ikäluokassa yleisesti 8v8-pelimuotoa, jossa ottelun saa aloittaa vähintään kuudella pelaajalla ja ottelupöytäkirjaan saa merkitä enintään 16 pelaajaa. Suositeltu joukkuekoko on 9–12 pelaajaa, mutta käytännössä seuralla tulisi olla myös varapelaajia, jotta joukkue pystyy selviämään kauden aikana poissaoloista, sairastumisista ja muista vaihteluista.
Näiden tietojen pohjalta Tilastokeskuksen aineistoista muodostettiin kaksi kuntakohtaista karttaa, joissa tarkastellaan riittääkö kunnissa 10–12-vuotiaita lapsia toimivien jalkapallojoukkueiden muodostamiseen tytöille ja pojille vuosina 2025 (ks. kuvio 7) ja 2035 (ks. kuvio 8). Kartoissa käytettiin seuraavia raja-arvoja: 0–11 lasta (punainen, ei riittävästi pelaajia) 12–15 lasta (oranssi, haavoittuva taso), 16–25 lasta (keltainen, toimiva taso) ja yli 25 lasta (vihreä, hyvä tilanne). Näiden luokkien avulla arvioidaan, missä kunnissa joukkueen muodostaminen on mahdollista. On kuitenkin tärkeää huomata, että analyysissä oletetaan, että kaikki 10–12-vuotiaat lapset osallistuvat jalkapalloharrastukseen. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan harrastuneisuus vaihtelee kunnittain ja ikäryhmittäin, eivätkä kaikki lapset ole kiinnostuneita jalkapallosta tai liikuntaharrastuksesta ylipäätään.
Vuoden 2025 kartoissa näkyy, että 10–12-vuotiaiden määrä on suurimmassa osassa kuntia vielä toimivan tason (16–25 lasta) tai hyvän tason (yli 25 lasta) luokissa. Erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa ikäluokkien koko on riittävä mahdollistamaan joukkueen muodostamisen sekä pojille että tytöille. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa erottuu jo vuonna 2025 useita kuntia, joissa lasten määrä on haavoittuva (12–15 lasta) tai kokonaan riittämätön (0–11 lasta). Vuoden 2035 kartat puolestaan osoittavat, että punaiset ja oranssit alueet lisääntyvät ja että joukkueen muodostaminen vaikeutuu tai käy monissa kunnissa mahdottomaksi.
Jalkapallo toimi tässä tarkastelussa esimerkkinä, mutta sama ongelma koskee kaikkia lasten joukkueurheilua järjestäviä urheiluseuroja. Kun ikäluokkien koko pienenee, yksittäisestä kunnasta ei välttämättä kyetä kokoamaan yhtä ikä- tai sukupuoliryhmää kattavaa harjoitus- ja peliryhmää. Tämän seurauksena kuntien välinen yhteistyö nousee entistä tärkeämpään rooliin. Yhteisjoukkueiden muodostaminen, jaettujen harjoitusvuorojen ja turnausten järjestäminen sekä kuljetusratkaisujen kehittäminen tulevat jatkossa olemaan yhä useammin edellytys toimivan seuratoiminnan ylläpitämiselle.
Osa seuroista hiipuu, osa vaihtaa kohderyhmää
Lasten määrän väheneminen on ilmiö, joka vaikuttaa tavalla tai toisella myös urheiluseuratoimintaan. Erilaisten yhteistyöratkaisujen lisäksi on mahdollista, että aktiivisten seurojen määrä vähenee joko seurojen yhdistymisen tai toiminnan loppumisen seurauksena. Jatkossakin seurojen suurin kohderyhmä lienevät lapset ja nuoret. Toisaalta seurat voivat kompensoida lasten ja nuorten määrän pienentymistä suuntaamalla toimintaa vahvemmin myös aikuisille. Kymmenen vuoden välein toteutettujen seuratutkimusten perusteella näin on käynytkin (Koski & Mäenpää, 2018, 39–40). Esimerkiksi uusimman aikuisväestön liikunnan harrastamista selvittäneen tutkimuksen mukaan 13 prosenttia aikuisista liikkuu urheiluseurassa (Mononen ym., 2026). Aikuisharrastajien lisääminen voi osalle seuroista olla ratkaisu toiminnan ylläpitämiseksi. Nämä ovat luonnollisia ja tuttuja kehityskulkuja alueilla, joissa väki vähenee ja vanhenee. Lähivuosina muutos koskee aiempaa suurempaa osaa kunnista.