Arena Public
Kolme eri kulttuuritaustaista naista hoitoalan aluissaan työskentelmässä.

Kuva: Inka Sopanen

Monimuotoisuus hoitotyössä Suomessa

Terveys ja hyvinvointi Yhteiskunta ja ilmiöt

Suomi monimuotoistuu, sillä kasvava maahanmuutto on lisännyt väestön sekä kulttuurista että kielellistä moninaisuutta. Tämä näkyy sekä työelämässä että eri palveluissa, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä.

Hoitotyössä asiakas- ja potilasryhmissä on aiempaa enemmän vieraskielisiä ja maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Samanaikaisesti myös hoitotyön työyhteisöt monimuotoistuvat kansainvälisen rekrytoinnin ja maahanmuuttajataustaisten hoitajien määrän kasvaessa. Monimuotoisuus hoitotyössä koskeekin siis sekä asiakas- ja potilasryhmiä että työyhteisöjä.

Hoitotyön henkilöstön monimuotoisuus tuo työyhteisöön monenlaisia hyötyjä, mutta se voi aiheuttaa myös haasteita. Varautuminen ja ennakointi työyhteisön monimuotoisuuden haasteisiin varmistaa laadukkaan ja turvallisen hoitotyön toteutuksen sekä koko henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun.

Suomen väestön monimuotoisuus

Monimuotoisuus tarkoittaa ihmisten erilaisuutta. Työturvallisuuskeskuksen (2023) mukaan monimuotoisuuden ulottuvuuksia ovat esimerkiksi ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja muut henkilöön liittyvät asiat. Monimuotoisuuteen kuuluvat myös rotuidentiteetti, etninen identiteetti, sukupuoli, toimintakyky, neurodiversiteetti, sekä sosioekonominen asema (Saint Joseph’s College of Maine, 2024). Työyhteisössä monimuotoisuus näkyy lisäksi työntekijöiden erilaisissa koulutustaustoissa, työkokemuksessa, osaamisessa, työnteon tavoissa, persoonallisuudessa ja arvoissa (Työturvallisuuskeskus, ei pvm.).

Suomen väestö ikääntyy, ja syntyvyys on ollut alhainen useiden vuosien ajan. Maahanmuutto on kuitenkin paikannut tehokkaasti kantaväestön määrän laskua (Myrskylä, 2022). Vuoden 2024 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan Suomen väestöstä noin 11,1 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Sisäministeriön (2021) mukaan yleisimmät syyt Suomeen muuttamiselle ovat työ, perhe ja opiskelu. Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden muuttoliike keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudulle ja Uudellemaalle.

Myös Suomen kielirakenne muuttuu. Kuntaliiton (2020) mukaan vuonna 2014 kotimaisia kieliä puhuvien määrä kääntyi laskusuuntaan ensimmäisen kerran. Väestötilastojen asiantuntija Pekka Myrskylä (2022) kertoo, että kotimaisia kieliä puhuvien määrän väheneminen on jatkunut vuosia, ja Suomessa muita kieliä puhuvien määrä onkin jo suurempi kuin Suomen ruotsinkielisten määrä.

Monimuotoisuus hoitotyön työyhteisöissä

Väestön ikääntymisen ja hoitajapulan vuoksi monissa länsimaissa, etenkin englanninkielisissä maissa, hoitoalan työperäinen maahanmuutto on lisääntynyt. Hoitotyön työyhteisöt ovat muuttuneet monimuotoisemmiksi.

Esimerkiksi Australiassa noin 40 prosenttia sairaanhoitajista sekä ikääntyneiden- ja vammaisten hoitajista on syntynyt ulkomailla (Australian Bureau of Statistics, 2022). Isossa-Britanniassa noin 40 prosenttia sairaanhoitajista kuuluu johonkin etniseen vähemmistöön (Gov.uk., 2023). Kanadassa noin 36 prosenttia hoitohenkilöstöstä on maahanmuuttotaustaisia. Suurissa kaupungeissa, kuten Torontossa ja Vancouverissa, heidän osuuteensa on yli 70 prosenttia (Government of Canada, 2020). Pohjoismaissa, kuten esimerkiksi Norjassa, noin 14 prosenttia hoitajista on maahanmuuttotaustaisia (World Health Organization [WHO], 2025, s. 128–145).

Myös Suomessa ilmenee työvoimapulaa väestön ikääntymisen seurauksena. Suomessa, erityisesti pääkaupunkiseudulla, tarvitaan lisää sekä sairaanhoitajia että lähihoitajia. Suomeen pyritään rekrytoimaan hoitajia sekä EU-maista että EU-maiden ulkopuolelta (Keva, 2023; Sosiaali- ja terveysministeriö, 2024).

Vuonna 2023 Suomen Sairaanhoitajien (ei pvm.) mukaan noin 5,3 prosenttia Suomessa olevista sairaanhoitajista oli syntynyt ulkomailla. Heistä 21 prosenttia on EU-maista ja 79 prosenttia EU-maiden ulkopuolelta. Juutin (2020) mukaan Suomessa yleisimmät ulkomaalaisten sairaanhoitajien kotimaat ovat Viro, Venäjä ja Filippiinit.

Samaan aikaan suomalaisia sairaanhoitajia, erityisesti nuoria, lähtee töihin ulkomaille. Suosituimpia kohdemaita ovat Ruotsi, Norja ja Iso-Britannia. Vuodesta 2015 lähtien Suomesta on muuttanut ulkomaille enemmän sairaanhoitajia kuin ulkomailta Suomeen (Juuti, 2020).

Monimuotoisuuden hyödyt hoitotyössä

Työturvallisuuskeskuksen (2023, s. 6) mukaan työyhteisön monimuotoisuudella on monia hyötyjä: ”Hyvin johdettuna monimuotoisuus vaikuttaa myönteisesti muun muassa työturvallisuuteen, työhyvinvointiin, kannattavuuteen ja palvelukykyyn, luovuuteen ja innovatiivisuuteen, verkostojen syntymiseen, henkilöstötyytyväisyyteen, työnantajakuvaan ja työpaikan vetovoimaan.”

Hoitotyössä monimuotoisessa työyhteisössä on parempi kulttuurinen ja kielellinen osaaminen. Tällaisessa työyhteisössä pystytään hoitamaan potilaita paremmin huomioiden heidän erilaiset tarpeet. Monimuotoisen hoitohenkilökunnan on helpompi rakentaa luottamuksellinen hoitosuhde ja vuorovaikutus potilaan kanssa (Saint Joseph’s College of Maine, 2024). Isossa-Britanniassa (Ali & Johnson, 2017) tehdyn tutkimuksen mukaan sairaanhoitajat, jotka puhuvat toisena kielenä myös jotain muuta kuin paikallista kieltä, ovat korvaamaton voimavara rajallisesti paikallista kieltä osaavien potilaiden hoidossa. Lisäksi monimuotoiset työyhteisöt ovat osoittautuneet taloudellisesti suorituskykyisemmiksi kuin vähemmän monimuotoiset (Gomez & Bernet, 2019).

Jyväskylän ammattikorkeakoulun OVE-harjoittelu-projektissa monimuotoisuus on nähty vahvuutena hoitotyössä ja myös opiskelijoiden ohjauksessa. Hoitajien monimuotoiset taustat helpottavat erilaisten potilaiden kohtaamista. Myös sukupuolten moninaisuus rikastuttaa työyhteisöä ja eri-ikäiset ohjaajat täydentävät toistensa osaamista. Kokeneemmat ohjaajat jakavat uransa aikana kertynyttä hiljaista tietoa ja osaamista, ja nuoremmat taas tuovat tuoreita näkökulmia opiskelijoiden ohjaukseen.

Monimuotoisuuden haasteet hoitotyössä

Monimuotoisuus myös haastaa työyhteisöjä. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten liitto Tehy sekä lähihoitajien ammattiliitto SuPer toteuttivat liittojen jäsenille osoitetut kyselyt vuonna 2023 (Tehy) ja 2024 (SuPer). Tehyn (18 618 vastaajaa) ja SuPerin (3 255 vastaajaa) kyselyjen vastausten mukaan hoitotyön työyhteisöjen monimuotoisuuden koetaan aiheuttavan myös haasteita työpaikoilla (Aula Research, 2023; Kiuru & Siranko, 2025).

Vastausten perusteella ulkomaalaistaustaisten hoitajien vastaanottamiseen ei ole valmistauduttu riittävästi, heidän perehdytykseen ei ole suunniteltu riittävästi aikaa ja työyhteisöissä tarvitaan tukitoimia. Kyselyn vastaajien mukaan työpaikoilla koetaan kulttuurisesti vaikeita tilanteita, jotka liittyvät mm. sukupuoleen, uskontoon, vaatetukseen ja työaikoihin. Lisäksi työyhteisöissä tarvittaisiin tukea yhteisten pelisääntöjen laatimiseen, sopimiseen työkielen ja selkosuomen käytöstä (Aula Research, 2023; Kiuru & Siranko, 2025; Tehy, 2023).

Vastaajat ilmaisivat, että ulkomaalaistaustaisten hoitajien heikko suomen kielen taito aiheuttaa hankaluuksia työpaikoilla, ja erityisesti vaikeuksia ilmenee suoraan ulkomailta rekrytoitujen hoitajien kohdalla. Riittämätön kielitaito aiheuttaa huolta asiakas- ja potilasturvallisuudesta, esimerkiksi kielitaidosta johtuvista virheistä lääkehoidossa. Vastaajien mukaan olisi tärkeää, että työpaikoilla varmistettaisiin ennakolta ulkomaalaistaustaisten hoitajien suomen kielen taito. Tämän lisäksi tarvittaisiin enemmän myös työnantajan tukea suomen kielen oppimiseen (Aula Research, 2023; Kaasinen & Kiuru, 2023; Kiuru & Siranko, 2025).

Sekä Tehyn että SuPerin kyselyissä tuli esille, että ulkomaalaistaustaiset hoitajat kokevat työpaikoilla rasismia, syrjintää ja epäyhdenvertaista kohtelua. Rasismia koetaan niin kollegoilta, asiakkailta, omaisilta kuin esihenkilöiltä. Syrjivä kohtelu näkyy osaamisen vähättelynä, lomien tai työvuorojen epäreiluna jakautumisena, rasistisena käyttäytymisenä tai ennakkoluuloina, työtehtävien tai työn vastuualueiden epäreiluna jakautumisena ja kielitaitoon perustuvana syrjintänä (Aula Research, 2023; Kiuru & Siranko, 2025; Tehy, 2023).

Ratkaisuehdotuksia työyhteisön monimuotoisuuden haasteisiin

Työyhteisön monimuotoisuuteen liittyviä haasteita voidaan ratkoa eri keinoin. Kulttuuriin liittyvien vaikeiden tilanteiden käsittelyyn ja rasismin välttämiseen tarvitaan osaavaa johtamista, yhdenvertaista kohtelua ja selkeiden yhteisten pelisääntöjen luomista. Työyhteisölle tulisi järjestää monikulttuurisuuskoulutusta. Esihenkilöllä on tärkeä rooli luoda työyhteisöön avoin ja turvallinen keskusteluympäristö, jotta jokainen työntekijä voi kertoa työpaikalla kohtaamistaan vaikeista tilanteista ilman leimautumisen tai rangaistuksen pelkoa (Kaasinen & Kiuru, 2023; Kiuru & Siranko, 2025).

Myös OVE-harjoittelu-projektissa havaittiin, että erilaiset kulttuuritaustat voivat vaikuttaa vuorovaikutustilanteiden tulkintaan. Esimerkiksi oppimistarkoituksessa tehty aktiivinen kysyminen saatettiin tulkita kyseenalaistamiseksi. Vaikeissa tilanteissa avoin keskustelu ja osapuolten erilaisten näkökulmien esille tuominen koettiin toimivaksi. Tämä osoitti, että monimuotoisessa tiimissä ja työyhteisössä vuorovaikutus, kommunikointi ja tiimityötaito ovat tärkeitä.

Ulkomaalaistaustaisten hoitajien perehdytykseen olisi tärkeä antaa riittävästi aikaa (Aula Research, 2023; Tehy, 2023). Työturvallisuuskeskuksen (2023) mukaan perehdytyksessä tulisi käyttää useita keinoja ymmärtämisen varmistamiseksi, kuten esimerkiksi videoita ja kuvia. Lisäksi perehdytyksessä on tärkeää käyttää selkeää kieltä ja niin suullinen kuin kirjallinen viestintä tulisi mukauttaa työntekijän kielitaidon mukaan. Tarvittaessa perehdytys voitaisiin toteuttaa monikielisesti. OVE-harjoitteluprojektissa suomen- ja englanninkieliset perehdytys- ja ohjausmateriaalit koettiin hyödyllisiksi. Projektissa havaittiin myös, että vieraskielinen opiskelija voi tarvita enemmän aikaa oppimiseen ja ohjaaja puolestaan enemmän aikaa ohjaukseen.

Ulkomaalaistaustaisten hoitajien suomen kielen taito tulisi varmistaa jo rekrytointivaiheessa. Heidän suomen kielen osaamisensa kehittämiseksi olisi hyvä laatia kielitaidon kehittämissuunnitelma. Työyhteisöä olisi tärkeä valmentaa kielitietoisuudesta ja selkokielestä, sillä selkeän kielen ja selkosuomen käyttö sekä parityöskentely työpaikalla tukevat suomen kielen oppimista. Lisäksi olisi hyödyllistä tarjota suomen kielen kursseja joko työajalla tai työajan ulkopuolella (Aula Research, 2023; Kaasinen & Kiuru, 2023; Kiuru & Siranko, 2025). OVE-harjoittelu-projektissa havaittiin, että vieraskielisten ja suomea äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden harjoittelu samassa tiimissä edisti suomen kielen käyttöä luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa. Selkeän kielen käyttämisellä todettiin olevan suuri merkitys.

Pohdinta

Monimuotoisen hoitotyön työyhteisössä esihenkilöt ovat avainasemassa. Esihenkilöiden positiivinen asenne monimuotoisuutta kohtaan, hyvä johtamisosaaminen ja johtamisen jatkuva kehittäminen ovat keskeisiä. Kun työyhteisöön tulee ulkomaalaistaustaisia hoitajia, perehdytys vaatii hyvää suunnittelua sekä riittävästi aikaa ja resursseja niin perehtyjälle kuin perehdyttäjälle. Laadukas perehdytys maksaa itsensä takaisin uuden tulijan integroitumisena ja sitoutumisena työyhteisöön. Hyvä integroituminen puolestaan edistää koko työyhteisön yhteistyötä ja työhyvinvointia.

Hoitotyön opettajan näkökulmasta oleellista on työelämän ja oppilaitoksen yhteistyö. Työ- ja harjoittelupaikalla tapahtuvan oppimisen lisäksi suomen kielen ja suomalaisen toimintakulttuurin oppimisen tukeminen on tärkeää jo sairaanhoitajakoulutuksessa. Englanninkielisessä sairaanhoitajakoulutuksessa, jossa suuri osa opiskelijoista on vieraskielisiä, on tärkeää, että suomen kielen oppiminen integroidaan hoitotyön teoriaopetukseen ja taitotyöpajoihin. Lisäksi suomenkielisiä vuorovaikutustilanteita voidaan harjoitella simulaatioissa, joissa opiskelijat voivat harjoitella turvallisessa oppimisympäristössä esimerkiksi potilaan kohtaamista ja suullista raportointia.

Suomessa ulkomaalaistaustaisten hoitajien kohdalla huomio kiinnittyy usein eniten suomen kielen taitoon. Haastavissa tilanteissa vuorovaikutus-, kommunikointi- ja tiimityötaidot voivat olla yhtä tärkeitä tai jopa oleellisempia kuin kielitaito. Hyvä vuorovaikutus ja yhteistyö monimuotoisen hoitotyön työyhteisössä tukevat sekä kielen että kliinisten taitojen kehittymistä. Avoin ja turvallinen ilmapiiri kannustaa sekä uusia että vanhoja työyhteisön jäseniä kysymään aktiivisesti, varmistamaan epäselvät asiat ja pyytämään apua. Näin voidaan vahvistaa ja edistää laadukkaan ja turvallisen hoitotyön toteutusta.

OVE-harjoittelu-projekti

OVE-harjoittelu-projektissa kehitetään uudenlainen monikulttuurinen moduuliharjoittelumalli hoitotyöhön. Tavoitteena on vahvistaa työharjoitteluja ohjaavien hoitajien osaamista kielitietoisuudessa, kulttuurisensitiivisyydessä sekä monikulttuurisen ryhmän ohjaamisen taidoissa. Uuden toimintamallin sekä hoitajien osaamisen vahvistumisen myötä vieraskielisten opiskelijoiden integroituminen työyhteisöön helpottuu ja heidän suomen kielen taitonsa vahvistuu. 

Lue lisää Avautuu uuteen välilehteen
Euroopan unionin osarahoittama, EU-lippulogo