Hallitusohjelman tavoitteena on ollut korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrän nostaminen 50 prosenttiin (Valtioneuvosto, 2023). Tämä on johtanut korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän kasvuun ja korkeakouluille asetettujen tutkintotavoitteiden nousuun. Ammattikorkeakoulujen tutkintotavoitteet nousivat viidenneksellä vuosille 2025–2028 (Arene, 2025). Suoritetut tutkinnot ovat keskeinen osa korkeakoulujen rahoitusta, ja rahoitusmalli huomioi erityisesti tavoiteajassa tutkinnon suorittamisen (Opetus- ja kulttuuriministeriö [OKM], 2024).
Jamkin koulutukseen liittyvän strategisen kehittämistyön tavoitteena on tavoiteajassa valmistumisen edistäminen. Kehittämisen tiekartan suunnittelun pohjana toimi ”Ratkaiseva yhteisö 2035” -strategia (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2025) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tehty sopimus vuosille 2025–2028, mutta ennen kaikkea koulutusaloilla tunnistetut tarpeet ja jo aiemmin alkanut työ opetukseen ja oppimiseen liittyvien hidasteiden tunnistamisessa (mm. Markkanen & Pakarinen, 2025).
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää koko yhteisön panosta ja yhteisöllisyyttä vahvistavaa johtamista. Pedagoginen johtaminen on parhaimmillaan korkeakouluyhteisöä kasvattava yhteinen prosessi, jota tapahtuu verkostoissa, asiantuntijoiden välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteiskehittämisessä (Mäki, 2022).
Näiden tavoitteiden ja tarpeiden myötä muodostui Jamkin strategisen Luovuutta-kehittämisohjelman ensimmäisen lukuvuoden yhteiset teemat: pedagogiikka, johtaminen, ohjaus ja yhteistyö.
Pedagogiset periaatteet suuntaamaan toimintaa
Kehittämistyön perustaksi uudistettiin Jamkin pedagogiset periaatteet. Aiemmat periaatteet olivat vuodelta 2017, eivätkä ne enää vastanneet muuttuneen ajan vaatimuksiin. Pedagogisten periaatteiden uudistamisen tavoitteena oli luoda yhteinen näkemys siitä, mihin valintamme ja päätöksemme perustuvat yhteisöllisessä, hyvinvointia tukevassa ja oppijalähtöisessä pedagogiikassa (Lehto ym., 2025).
Uudistamistyö toteutettiin koko yhteisöä osallistavalla fasilitoidulla prosessilla keväällä 2025. Nämä periaatteet ja osallistava toimintatapa lähtivät raamittamaan strategisen kehittämisen suuntaa, jossa vuoropuhelu eri koulutusalojen, arjen havaintojen ja tarpeiden sekä Jamkin yhteisten toimintatapojen osalta lähti käyntiin (ks. kuvio 1).

Kehittämisen seuraava vaihe suuntautui laaja-alaiseen osaamisen kehittämiseen ja tarvelähtöisten kehittämisryhmien muodostamiseen.
Teemoista teoiksi
Välittömästi pedagogisten periaatteiden valmistumisen jälkeen Jamkissa alkoi pedagogisen osaamisen ohjelma, johon osallistui 140 opettajaa. Ammatillisen opettajakorkeakoulun (AOKK) fasilitoimissa työpajoissa paneuduttiin periaatteiden mukaisesti muun muassa osaamisperusteisuuteen, arviointiin, oppimistehtäviin, osaamisen tunnistamiseen ja saavutettavuuteen.
Pedagogisen osaamisen vahvistamisen rinnalla käynnistettiin kolme tarvelähtöistä kehittämiskokonaisuutta:
- aloittavien opiskelijoiden ohjauksen kehittäminen,
- harjoittelupaikkojen saatavuuden kehittäminen ja
- opinnäytetyön ohjauksen kehittäminen.
Edellä mainittujen kehittämiskokonaisuuksien sisällöt nousivat tarvelähtöisesti eri aloilta. Opiskelijoiden hyvinvointi ja opiskelukyky tunnistettiin kaikkia teemoja läpileikkaaviksi aiheiksi. Kehittämisryhmiin kuuluneiden noin 50 opettajatutorin, harjoittelusta vastaavan ja opinnäytetyön ohjaajan työn tuloksena Jamkiin tuotettiin
- 11 ratkaisua riittävään, oikea-aikaiseen ja oikein kohdennettuun aloittavien opiskelijoiden ohjaukseen,
- 9 ratkaisua helpottamaan opiskelijoiden harjoittelun toteutumista vaikeassa suhdannetilanteessa ja
- 6 ratkaisua opiskelijalähtöisen opinnäytetyöprosessin selkiyttämiseen sekä riittävän ohjauksen ja tuen varmistamiseen.
Kehittämisryhmien toimintaa täydensi 30 asiantuntijan toteuttama kehittäminen ja kokeilut muun muassa matematiikan opetukseen ja uraohjaukseen. Lukuvuoden aikana tunnistettiin myös rakenteiden vahvistamisen tarpeita. Näistä esimerkkinä Jamkiin perustettiin harjoittelufoorumi kokoamaan ja yhdistämään kaikkia tutkintoja koskevia harjoittelun havaintoja, ratkaisuja ja kehittämistoimia.
Opiskelijoiden tuen tarpeiden lisääntyessä Jamkissa on vahvistettu erityisopettajan tarjoamaa tukea. Vuodesta 2022 lähtien toimineen erityisopettajan työnkuvaa on kehitetty siten, että tuki vastaisi entistä paremmin sekä opiskelijoiden että opettajien tarpeisiin (Räty & Rautio, 2026).
Pedagogisen osaamisen vahvistamisen ja kehittämisryhmien työskentelyn kanssa samaan aikaan käynnistyivät myös johtamisen teemaan liittyvät valmennukset. Jamkin johtoryhmän valmennuksen keskiössä oli johtamiskulttuuriin pureutuminen. Esihenkilöille suunnatun valmennuksen tavoitteena on ollut tukea pedagogisen johtamisosaamisen kehittymistä ja yhteisöllisyyttä vertaisoppimisen keinoin.
Ratkaiseva yhteisö on tapa toimia
Ammatillisen opettajakorkeakoulun rooli pedagogisten kehittämistoimien koordinoinnissa, valmennuksissa ja fasilitoinneissa on ollut merkittävä. Hyvinvoinnin, liikkeen ja liikkumisen merkitystä eri kehittämisaiheissa ovat edistäneet Likesin asiantuntijat. Johtamisen teeman asiantuntijuus yhdistyi liiketoimintayksikön ja ammatillisen opettajakorkeakoulun osaajista. Kehittämistyö tehtiin pääosin opetushenkilöstön toteuttamana kaikissa tutkintokoulutusta tarjoavissa yksiköissä. Tämä on tarkoittanut yhteisöllistä, osallistavaa ja uudistavaa arjen työtä, jossa strategiset tavoitteet ja kaikille yhteiset toimintatavat ovat kohdanneet alhaalta ylöspäin nousevat eri alojen muutostarpeet.
Kehittämisryhmät, työpajat ja valmennukset tarjosivat rakenteita ja paikkoja, joiden avulla yksittäiset havainnot voitiin nostaa yhteiseen keskusteluun ja edelleen koko korkeakoulua hyödyttäviksi ratkaisuiksi pedagogisten periaatteiden suuntaamina. Keskeinen havainto on ollut, että osallistava strateginen kehittäminen onnistuu, kun tavoitteet, osaaminen, signaalit arjen muutostarpeista kohtaavat ja niihin tartutaan. Yhteisiä toimintatapoja muodostuu, kun henkilöstön ja opiskelijoiden kokemuksia käsitellään yhdessä. Samalla organisaation sisäinen osaaminen saadaan täysimittaisesti käyttöön. Tässä mielessä Ratkaiseva yhteisö ei ole vain strategian nimi, vaan tapa toimia. Se tarkoittaa kohtaamisia, joissa opitaan, jaetaan ja löydetään vaihtoehtoja, joista jalostuu ratkaisuja.
Kohti seuraavaa lukuvuotta
Suunniteltujen toimenpiteiden lisäksi ensimmäinen vuosi on ollut kokeilu myös siitä, miten yhteisö tunnistaa ongelmia, miten tieto liikkuu organisaatiossa, miten henkilöstö ja opiskelijat osallistuvat ratkaisujen rakentamiseen ja miten strategia kohtaa arjen. Ensimmäisen lukuvuoden aikana toteutetut tulokset ovat edelleen sovellettavissa ja yhteisessä käytössä.
Kuluvan lukuvuoden isona aiheena on opetussuunnitelmien rakentaminen vuodelle 2028. Strategia ei ole muuttunut, mutta yhteisö ja toimintaympäristö on muutoksessa. Kehittämistyön seuraava vaihe rakentuu opetussuunnitelmatyön tukemisen ja tiiviin työelämäyhteistyön vahvistamisen ympärille.