Arena Pro
Monet opiskelijat kokevat yhteenkuulumattomuuden tunnetta, yksinäisyyttä ja sosiaalista ahdistuneisuutta. Lisäksi merkittävä osa opiskelijoista liikkuu terveyden kannalta liian vähän. Liikkuminen on...
Arena Public
Tuskin kukaan on välttynyt viime aikoina varusmiesten kestävyyskunnon heikentymisestä, istumisen tappavuudesta, liikkumattomuuden hintalapusta ja tulevaisuuden työntekijöiden toimintakyvyn riittämättömyydestä julistavilta otsikoilta.
Arena Pro
Paikallistasolla toimivat koordinaattorit ovat avainroolissa Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu -toiminnan toteutuksessa, kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa. Koordinaattoreiden työpanos on...
Arena Pro
Liikkumista edistävä toiminta on vahvistanut asemaansa varhaiskasvatusyksiköissä, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Toiminnan vakiintuminen edellyttää paikallistason koordinointia, johdon tukea, toiminnan...
Arena Pro
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten liikkuminen on vertaisiaan vähäisempää. Liikkumisen hyödyt terveydelle ovat kuitenkin merkittävät. Monipuolisia toimia tarvitaan jatkossa...
Arena Pro
Tässä artikkelissa tarkastelemme liikunnan ja urheilun yleis- ja erikoisseurailmiötä alueellisesta ja seurakohtaisesta näkökulmasta. Lisäksi esittelemme suomalaisten urheilu- ja liikuntaseurojen todellisen...
Arena Pro
Suomalainen urheilu- ja liikuntaseurakenttä on organisoitunut monipuolisesti sekä yhden että useamman lajin toimintaa tarjoaviksi seuroiksi. Tässä artikkelissa tarkastelemme joitakin avainlukuja...
Arena Pro
Liikkumisella on lukuisia edullisia vaikutuksia ja yhteyksiä terveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimustieto liikkumisen määrästä on tärkeää monista eri syistä. Tieto...