Mikä on korkeakoulujen rooli pienten osaamiskokonaisuuksien toteuttamisessa?

Koulutuksen rahoitukseen on kohdistunut leikkauksia viime vuosikymmeninä. Perusrahoitukseen kohdistuneet leikkaukset yhdessä kansainvälisen kilpailun kanssa ovat lisänneet korkeakoulujen tarvetta monipuolistaa rahoituspohjaansa esimerkiksi koulutusviennin, maksullisen liiketoiminnan ja TKI-rahoituksen avulla (OKM, ei pvm.). Samanaikaisesti työelämätoimijat ovat alkaneet enenevässä määrin tuottaa organisaatioiden sisäisiä koulutuksia ja pieniä osaamiskokonaisuuksia vastaavia koulutuskokonaisuuksia. Tämä herättää kysymyksen siitä, mikä on korkeakoulujen rooli pienten osaamiskokonaisuuksien toteuttamisessa.

Pienillä osaamiskokonaisuuksilla (engl. micro-credentials) tarkoitetaan tutkintoa suppeampaa määrää opintoja tai muuta tunnistettua osaamista. Niille on ominaista selkeästi määritellyt osaamistavoitteet, kuvattu laajuus (Eurooppalaisen korkeakoulutusalueen suositusten mukaisesti 1–59 opintopistettä), luotettava osaamisen arviointi sekä todistus suoritetusta osaamisesta. Todistus on oppijan omistuksessa ja sähköisesti jaettavissa esimerkiksi työnhaussa tai jatko-opinnoissa (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2024).

POIJU-hankkeessa toteutetut, työelämätoimijoiden pieniä osaamiskokonaisuuksia koskevissa haastatteluissa tuli esiin, että yhteistyötä korkeakoulujen kanssa pidetään lähtökohtaisesti tärkeänä ja tarpeellisena, mutta sen koetaan vastaavan puutteellisesti arjen osaamistarpeisiin ja työelämän käytännön realiteetteihin. Haastatteluihin osallistui yhteensä yhdeksän sosiaali- ja terveysalalla työskentelevää ammattilaista, ja ne toteutettiin syksyn 2025 aikana. Haastattelujen tavoitteena oli kartoittaa työelämän edustajien näkemyksiä ja kokemuksia pienistä osaamiskokonaisuuksista sekä niiden merkityksestä osaamisen kehittämisessä, tunnistamisessa ja todentamisessa.

Työelämän osaamistarpeiden ja korkeakoulujen koulutustarjonnan kohtaamattomuus

Haastatteluissa ilmeni, että korkeakoulujen tarjoamat koulutukset ovat usein liian yleisluontoisia tai teoreettisia ja erityisesti täsmäosaamisen kehittämiseen liittyvä koulutustarjonta on puutteellista. Korkeakoulujen ja työelämätoimijoiden välisen yhteistyön koettiin myös jäävän liian ylätasoiseksi ja hankevetoiseksi: vuoropuhelu painottuu usein johto- tai esihenkilötasolle, eikä tavoita riittävästi niitä työntekijöitä, joiden arjessa osaamistarpeet todellisuudessa syntyvät ja kehittyvät. Työelämän edustajat korostivat tarvetta pysyville ja jatkuville rakenteille, joissa he voisivat osallistua koulutusten yhteissuunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa sen sijaan, että toimisivat vain valmiiden kokonaisuuksien kommentoijina. Tämä nähtiin keskeisenä edellytyksenä sille, että koulutusten sisältö vastaisi paremmin työn todellisiin vaatimuksiin.

Kansalliset ja kansainväliset selvitykset osoittavat, että lyhyen aikavälin työmarkkinatarpeisiin nojaava kehittäminen voi kaventaa koulutuksen suuntaa ja heikentää sen kykyä vastata pitkän aikavälin osaamistarpeisiin (Best-Dunkley ym., 2025; OECD, 2023; European Comission, 2022). OECD:n (2023) mukaan pienten osaamiskokonaisuuksien kehittämisessä tulisi huomioida myös keskipitkän ja pitkän aikavälin osaamistarpeet sekä laajemmat yhteiskunnalliset muutostekijät: POK‑tyyppiset ratkaisut voivat vastata näihin tarpeisiin vain, jos ne rakentuvat useita aikajänteitä huomioivalle ennakointitiedolle. Myös Euroopan unionin suositukset painottavat, että pienten osaamiskokonaisuuksien merkitys elinikäisen oppimisen ja yhteiskunnallisen resilienssin vahvistajina jää rajalliseksi, mikäli niiden lähtökohtana ovat vain välittömät työmarkkinatarpeet (European Comission, 2022; ks. myös Wheelahan & Moodie, 2022). Tätä näkemystä tukee myös Sitran selvitys, jossa lyhyen aikavälin kilpailukykyä korostavan ennakoinnin todetaan kaventavan koulutuksen kehittämistä ja ohjaavan huomiota pois laaja-alaisesta osaamisesta ja pitkän aikavälin yhteiskunnallisista tavoitteista (Best-Dunkley ym., 2025).

Pienet osaamiskokonaisuudet tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden yhdistää nämä kaksi näkökulmaa. Ne mahdollistavat nopean reagoinnin ajankohtaisiin työelämän osaamistarpeisiin, mutta samalla niiden avulla voidaan kerätä ennakointitietoa tulevaisuuden osaamistarpeista. Ennakointitiedon avulla pienet osaamiskokonaisuudet tekevät tulevaisuuteen suuntaavan osaamisen näkyväksi, tunnistettavaksi ja hyödynnettäväksi jo ennen kuin osaamistarpeet näyttäytyvät akuutteina työmarkkinoilla. Näin ne tukevat sekä työelämän ajankohtaisiin tarpeisiin vastaamista että pitkäjänteistä osaamisen vahvistamista.

Organisaatioiden sisäiset koulutusyksiköt ja korkeakouluilta odotettava lisäarvo

Haastatteluissa työelämän edustajat kuvasivat, että joillakin organisaatioilla on sisäisiä koulutusyksiköitä, jotka vastaavat tehokkaasti päivittäisen työn ja organisaatiokohtaisten osaamistarpeiden kehittämiseen. Sisäiset koulutukset palvelevat erityisesti välittömiä ja työpaikkakohtaisia tarpeita. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista on kuvattu kontekstisidonnaiseksi ja vahvasti kyseisen työpaikan käytäntöihin nojaavaksi, mikä tekee siitä tehokasta, mutta toisaalta se rajaa osaamisen siirrettävyyden organisaation ulkopuolelle (Eraut, 2004). Toki tässä voi olla alakohtaisia eroja. Haastatteluissa ilmeni tarve syventäville ja täsmäkoulutuksille. Tällöin katse kääntyy korkeakouluihin – ei korvaajina, vaan täydentävinä toimijoina, jotka tuovat esimerkiksi TKI-toiminnassa syntyvää uutta osaamista koulutukseen, kuten Apajalahti kuvasi työelämän osaamistarpeen ennakointi –webinaarissa keväällä 2026.

Haastateltavien mukaan korkeakoulujen tuottaman koulutuksen lisäarvo ei synny koulutusten pituudesta tai laajuudesta, vaan siitä, miten koulutus rakentuu ja mihin se kytkeytyy. Korkeakoulujen tuottama lisäarvo liittyy erityisesti pedagogiikkaan, tutkimusperustaisuuteen, urapolkuihin ja osaamisen näkyväksi tekemiseen. Työelämässä kaivataan koulutuksia, joissa osaaminen ei jää yksittäisten sisältöjen varaan, vaan etenee johdonmukaisesti ja tukee syvempää ymmärrystä. Tynjälä ja muut (2020) toteavat, että korkeakouluilta odotetaan kykyä jäsentää täsmäosaamista kokonaisuuksiksi, joissa oppimista tuetaan selkeillä tavoitteilla, työelämälähtöisillä tehtävillä ja reflektoinnilla. Tällainen lähestymistapa on keskeinen osa integratiivista pedagogiikkaa, jossa teoria ja käytäntö kytkeytyivät suunnitelmallisesti ja vahvasti toisiinsa.

Haastatteluissa tuotiin esille, että työelämä arvostaa sitä, että koulutukset nojaavat ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon. Tutkimusperustaisuudelle asetettiin kuitenkin selkeä ehto: sen tulisi olla hyödynnettävissä käytäntöön. Huusko (2025) muistuttaa, että tutkimustiedon arvo syntyy sen sovellettavuudesta ja merkityksestä työelämässä. Teoriaa ei kaivata teorian vuoksi, vaan tukemaan ammatillista harkintaa, päätöksentekoa ja kykyä soveltaa osaamista vaihtelevissa tilanteissa. Erityisesti vaativissa asiantuntijatehtävissä tämä on nähty merkittäväksi eroksi korkeakoulujen ja organisaatioiden sisäisten koulutusten välillä.

Työntekijöiden osaamisen tunnistaminen ja todentaminen

Työelämätoimijoiden haastattelujen perusteella osaamisen tunnistamista ja todentamista pidetään erittäin tärkeänä. Todistuksilla, opintopisteillä ja konkreettisilla näytöillä on merkitystä muun muassa urapolun rakentamisessa, palkan määräytymissä ja rekrytointitilanteissa. Vaikka monilla organisaatioilla on omia sisäisiä koulutusjärjestelmiä ja sertifikaatteja, niiden tuottaman osaamisen vertailtavuus vaihtelee työmarkkinoilla. Lisäksi osaamista kertyy yhä useammin työn arjessa, mutta tämä työssä opittu osaaminen jää usein hyödyntämättä, koska sitä ei tunnisteta tai tunnusteta organisaatioissa (Lemmetty & Collin, 2020). Tässä kokonaisuudessa korkeakouluilla on erityinen rooli, sillä virallisten opintopisteiden myöntämisoikeus on yksinomaan koulutusinstituutioilla. Korkeakoulujen myöntämät todistukset ja opintopisteet ovat valtakunnallisesti ja usein myös kansainvälisesti vertailukelpoisia, mikä lisää niiden arvoa sekä yksilöiden että työnantajien näkökulmasta.

Haastatteluista selviää, että opintopisteet, osaamismerkit ja selkeästi kuvatut osaamistavoitteet nähdään keinoina, joilla osaaminen kytkeytyy laajempiin urapolkuihin ja tukee etenemistä asiantuntijatehtäviin. Osaamismerkillä tarkoitetaan sähköistä todistetta osaamisesta, jonka voi jakaa digitaalisissa ympäristöissä esimerkiksi työnhaun yhteydessä (Brauer ym., 2021). Lisäksi edellä mainitut mahdollistavat osaamisen siirrettävyyden ja urapolkujen tukemisen, kuten eurooppalaisissa pienten osaamiskokonaisuuksien linjauksissa on tavoitteena (European Comission, 2022).

Keskeistä pienten osaamiskokonaisuuksien toteutuksessa on se, että hankittu osaaminen tunnistetaan, arvioidaan ja todennetaan luotettavasti ja läpinäkyvästi (Werquin, 2012). Haastateltavien mukaan osaamisen näkyväksi tekeminen hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa. Työntekijälle se tarjoaa siirrettävän tavan osoittaa osaamistaan eri työelämätilanteissa, ja työnantaja saa luotettavaa tietoa henkilöstön osaamispääomasta. Pienissä osaamiskokonaisuuksissa osaamisen arviointia pyritään toteuttamaan näyttöperusteisesti ja kytkemään aitoihin työelämätilanteisiin. Samalla korostuu tarve arvosanattomille osaamiskriteereille, jotka tukevat osaamisen ymmärrettävyyttä ja hyödynnettävyyttä sekä korkeakouluissa että organisaatioiden omissa rakenteissa.

Korkeakoulujen roolia tulisi kirkastaa

Pienet osaamiskokonaisuudet tarjoavat joustavan tavan kehittää ja kerryttää osaamista tutkintoa rajatummissa kokonaisuuksissa työn ohessa. Työelämätoimijoiden haastattelut osoittavat, että korkeakoulujen rooli ei ole kilpailla työelämän sisäisten koulutusten kanssa, vaan niiden toivotaan tuovan pedagogista syvyyttä ja tutkimusperustaisuutta koulutuksiin sekä rakenteita, jotka tekevät osaamisesta siirrettävää ja näkyvää. Tämä rooli vastaa nykyistä käsitystä korkeakouluista osana laajempaa osaamisen ja jatkuvan oppimisen ekosysteemiä (Virolainen ym., 2024). Lisäksi korkeakoulujen tulee keskittyä aktiiviseen ja dialogiseen yhteistyöhön työelämätoimijoiden kanssa, jotta työelämän todelliset osaamistarpeet, ennakointitieto ja yksilöiden urakehitys tulevat huomioiduiksi pienten osaamiskokonaisuuksien suunnittelussa.