Yhteisöllisyys kuntalaisten tukena poikkeustilanteissa

Maailmanpoliittiset levottomuudet ovat nostaneet turvallisuusasiat valtakunnallisen keskustelun keskiöön. Kansalaiset ovat kiinnostuneita keinoista, joilla Suomi varautuu ulkopuoliseen uhkaan. Isossa mittakaavassa koko maan turvallisuuden takaaminen on ensisijaisesti viranomaisten tehtävä, mutta poikkeustilanteessa yksittäisten kansalaisten toiminnalla on keskeinen merkitys kriiseistä selviämisessä. Kotitalouksien varautuminen on kansallisen varautumisen perusta.

Yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Toimiva yhteisö kannattelee jäseniään sekä tuo heille yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunteen kokemuksia. Yhteisö voi myös tarjota konkreettista tukea erilaisissa elämäntilanteissa. TATU – Taajamien turvallisuus Keski-Suomessa -hankkeen kautta pyritään lisäämään asukkaiden yhteistä tekemistä, sekä kiinnostusta oman asuinalueen turvallisuuden ylläpitämiseen.

Tuttuus luo turvaa

Yhteisöllisyys toimii kotitalouksien varautumisen tukena. Kun naapurit tuntevat toisensa ja asuinyhteisössä vallitsee auttamisen kulttuuri, on myös poikkeusoloissa matala kynnys varmistaa, että kaikki asukkaat pääsevät vaikean vaiheen yli. Naapurin ovikelloa soittamalla tai viestiryhmässä kysymällä voi varmistaa, että kaikilla on tarpeeksi elintarvikkeita ja mahdollisesti muita tilanteen vaatimia kotiin suojautumisen varusteita. Jos poikkeustilanne syvenee kriisiksi ja kodeista joudutaan evakuoitumaan, naapurit tietävät auttaa niitä, joilla on esimerkiksi vaikeuksia liikkua itsenäisesti.

Tuttuus kantaa myös arjessa. Asuinympäristö koetaan turvallisemmaksi ja siitä halutaan huolehtia yhteistuumin. Hyvässä ilmapiirisissä ja hoidetussa ympäristössä asumistyytyväisyys on korkeampi, mikä vähentää asukkaiden vaihtuvuutta alueella. Hyvä käytännön esimerkki yhteisöllisyydestä on naapuriapu: autetaan selkäkipuista naapuria kauppakassin kantamisessa, vaihdetaan ikäihmiselle lamppu tai soitetaan yksin asuvalle ja kutsutaan kahville.

Yhteisöllisyys vaatii tietoista rakentamista ja koordinoivan tahon

Yhteisöllisyys, jossa matalalla kynnyksellä mennään toisen oven taakse kysymään vointia, ei nykyään synny itsestään, vaan vaatii tietoista rakentamista ja ylläpitoa. Asuinyhteisö tarvitsee yhteisöllisyyden kehittämistä koordinoivan tahon, joka ottaa vastuun toiminnan alulle laittamisesta yhteistyössä asukkaiden kanssa. Vastuutahona voi toimia esimerkiksi taloyhtiön hallitus, jonka sisältä on nimetty työpari. Työpari keskittyy erityisesti yhteisöllisyysasioihin. Organisoidut naapuriapuryhmät ovat yksi keino ylläpitää yhteisöllisyyttä ja lisätä arjen turvallisuutta. Toiminnan tarkoituksena on antaa maksutonta, luottamuksellista apua pienissä arjen asioissa, joihin ei tarvita ammattiosaamista. Ryhmäläiset ja asukkaat oppivat tuntemaan toisiaan, mikä lisää turvallisuuden tunnetta. Naapuriapuryhmiä on perustettu esimerkiksi Keski-Suomen Sydänpiirin ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Auttavat kylät -hankkeessa vuosina 2021–2023.

Kylien ja taajamien yhteisöt ovat erilaisia

Kyläyhteisöjen ja taajamien yhteisöllisyys rakentuu eri tavalla. Kylissä asuvilla on usein pidempi yhteinen asumishistoria naapureidensa kanssa, kun talot ja tilukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Harvalukuiset naapurit tunnetaan usein hyvin. Maaseudulle myös muutetaan sillä ajatuksella, että paikassa viihdytään pidempään, ehkä useita kymmeniä vuosia. Yhteinen päämäärä kylän pitämiseksi elinvoimaisena on usein vahva motivaattori kyläyhdistystoiminnassa. Kiinnostus omaa elinympäristöä kohtaan, kiinnittyminen siihen ja tuttuus saavat asukkaat helpommin sitoutumaan yhteisiin päämääriin.

Taajama- ja kaupunkialueilla asuinyhteisöt ovat usein muodostuneet sattumanvaraisesti ilman, että asukkailla on mitään aikaisempaa yhteistä historiaa. Mitä suurempi asuinyhteisö on, sitä todennäköisemmin naapureiden tunteminen rajoittuu lähinaapureihin. Ison asuinyhteisön asukkaissa on myös vaihtuvuutta, eivätkä kaikki joka tapauksessa halua tutustua naapureihinsa tai osallistua yhteiseen tekemiseen. Kiinnittyminen asuinyhteisöön voi olla pintapuolista, eikä elinympäristön kehittämistä välttämättä nähdä henkilökohtaisesti tärkeänä. Tämä luo oman haasteensa yhteisöllisyyden syntymiselle. Kuitenkin selkeällä suunnitelmalla, riittävällä määrällä kiinnostuneita asukkaita ja ajan kanssa saadaan luotua yhteisiä toimintatapoja ja käytänteitä myös taajama- ja kaupunkiyhteisöihin.